Kirja on julkaistu Vantaan kaupunginmuseossa 14.4.2000-1.4.2001 järjestettävän metalli-ikoninäyttelyn (http://www.vantaa.fi/kaupunginmuseo/nayttelyt_index.htm) yhteydessä, ja se koostuu sarjasta asiantuntijoiden artikkeleita, jotka suurimmalta osin keskittyvät Suomessa vähän tunnetun venäläisen uskonnollisen suuntauksen, ns. vanhauskoisuuden materiaaliseen kulttuuriin.

Pia Lillbroända esittelee johdannossa metalli-ikonien alkuvaiheita, niiden tähänastista tutkimusta sekä erityisesti vanhauskoisuuden syntyä 1600-luvun jälkipuoliskolla patriarkka Nikonin toimeenpanemien kirkollisten reformien seurauksena. Skisman syitä olisi voinut käsitellä enemmänkin, mutta tärkeintähän itse aiheen kannalta on lopputulos: osa kansasta jättäytyi virallisen kirkon ulkopuolelle, jakaantuen puolestaan papilliseen ja papittomaan suuntaukseen ja nämäkin vielä omiin lahkoihinsa. Mielenkiintoista kyllä, että kun monet protestanttiset lahkot ovat syntyneet irtaantumalla kirkosta, Venäjällä kirkko itse erkaantui kansasta jättäen alkuperäisen uskon kannattajat lahkon asemaan.

Vanhauskoiset joutuivat ankarien vainojen kohteeksi, ja monet pakenivat Venäjän pohjoisosiin, aina Vienanmeren rannoille asti. Äänisen ja Vienanmeren välissä sijaitsevasta Uikujoen erämaaseudusta tuli vanhauskoisten uskonnollisen elämän keskus. Jelena M. Juhimenkon ja Galina I. Frolovan artikkelit käsittelevät tämän ”pohjoisen Theban” ikonituotantoa ja sen ikonografiaa, mm. vanhauskoisille tärkeää ns. kahdeksankärkistä risti-ikonia. 1700-luvun alussa Uikujoella alkanut valamalla valmistettavien metalli-ikonien tuotanto saavutti suuret mittasuhteet, ja juuri metalli-ikoneista tuli vanhauskoisten materiaaliselle kulttuurille ominainen piirre. Ne olivat halpoja tehdä, kestäviä ja helppo kuljettaa mukana vainoja paetessa. Matti Taalas ja Antti Vuori jatkavat edelleen artikkeleissaan metalli-ikonien yleisen ikonografian esittelyä. Esikuvina ovat olleet varhaiset enkolpioristit, korut ja esim. evankeliumikirjojen jalometallikannet.

Teknillisempää puolta edustavat Jyrki Lammin artikkeli metalli-ikonien valmistamisesta ja väärentämisestä, samoin kuin Antti Vuoren artikkeli niiden valmistusmateriaaleista. Mitä muuten käsitteeseen väärentäminen tulee, on hyvä muistutus niin museotutkijalle kuin keräilijällekin, että hartauden harjoittamisen kannalta ei ole olemassa ”väärennettyjä ikoneita”. Korrektisti kuvattu pyhä henkilö tai tapahtuma on aina aito ikoni, kuten Lammi toteaa.

1700-luvun jälkipuoliskolla virallisen vallan suhtautuminen vanhauskoisiin jossakin määrin lieveni. Jelena J. Zotovan artikkeli kertoo Moskovan koillispuolella sijaitsevaan Preobrazhenskojen kylään syntyneestä vanhauskoisten yhteisöstä, jonka parissa kehittyi huomattava kirkollisen esineistön tuotanto. Nikolai I:n aikana valtiovallan ote taas kiristyi ja vasta 1883 kumottiin virallisesti tuolloin 160 vuotta voimassa ollut pronssivaluja koskenut kielto.

Heikki Rytkölä kirjoittaa kenttätyömatkoillaan Suomessa, Baltiassa ja Venäjän Karjalassa tekemistään havainnoista ortodoksisista kyläkalmistoista ja hautamuistomerkeistä. Kirjan päättää Richard A. Morrisin artikkeli Oregonin ja Alaskan vanhauskoisten ikoneista. Länsi-Oregonin syrjäseudulle 1964 asettunut yhdyskunta on hyvä esimerkki siitä diasporasta, jossa vanhauskoiset elävät. Ympäröivästä yhteiskunnasta eristäytyminen on taannut heille vuosisatojen ajan vapauden elää uskonsa mukaan.

Teoksen voi sanoa olevan erittäin tervetullut kaikille metalli-ikonien kanssa tekemisiin joutuville. Kaikki artikkelit on julkaistu täydellisinä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, tekstin juostessa kolmena rinnakkaisena palstana halki kirjan. Kuvitus on korkealaatuinen ja lähes kokonaan värillinen. Jonkinlaista suppeaa ortodoksisten taidetermien sanastoa olisin tosin liitteeksi kaivannut.