Verinen sota

Apulaisprofessori Jouko Vahtolan teos kuvaa Aunuksen retkeksi kutsuttua itsenäistymisen jälkeen käytyä valloitussotaa. Tarkkaa kuvaa ei tämän sodan kulusta varmaan monellakaan ole, mutta jonkinlainen surkuhupaisa näkemys siitä lienee muodostunut. Vahtolan tarkka tutkimus kuitenkin paljastaa, että kaikki hupaisuus oli sodasta kaukana. Vahtolaa on kiitettävä myös kirjan kylmän suorasukaisesta jopa inhorealistisesta tyylistä.

Vahtola, Jouko: Nuorukaisten sota.Suomen sotaretki Aunukseen 1919. Otava, 1997. 637 sivua. ISBN 951-1-14850-8.

Apulaisprofessori Jouko Vahtolan teos kuvaa Aunuksen retkeksi kutsuttua
itsenäistymisen jälkeen käytyä valloitussotaa. Tarkkaa kuvaa ei tämän sodan
kulusta varmaan monellakaan ole, mutta jonkinlainen surkuhupaisa näkemys
siitä lienee muodostunut. Vahtolan tarkka tutkimus kuitenkin paljastaa,
että kaikki hupaisuus oli sodasta kaukana. Vahtolaa on kiitettävä myös
kirjan kylmän suorasukaisesta jopa inhorealistisesta tyylistä.

Kirjan nimi on tavallaan osuva, mutta tuo mieleen Lapin sodan 1944-1945,
jota kutsuttiin "lasten sodaksi". Tällä tarkoitetaan sitä, että Lapin
sotaan osallistuneet olivat valtaosaltaan parikymmenvuotiaita
asevelvollisia. Lapin sotaan verraten kirjan nimi on kuitenkin
harhaanjohtava, sillä Aunuksen retken osanottajat olivat vielä nuorempia,
yleensä alle 20-vuotiaita. Olipa mukana reilusti toista sataa 15-vuotiasta
tai nuorempaa poikaa, ja mukana oli myös joitakin tyttöjä.

Aunuksen sotaan Suomi ei virallisesti osallistunut, mutta kirjan alaotsikko
kertoo kaiken. Tuon ajan kurjissa oloissa ei monituhantisen "vapaaehtoisen"
sotajoukon lähteminen olisi ollut mitenkään mahdollista ilman virallisen
Suomen voimakasta epävirallista tukea. Johtajien sodanpäämäärät olivat
epäselvät. Joku halusi itsenäistä Aunusta, joku taas liittää Aunuksen
heimoyhteyteensä Suomeen. Joillekin tärkeitä olivat metsät, ja toisille
taas Aunuksen retki oli esivalmistelua Pietarin valtausta varten. Sodan
päämääränä useimmilla miehillä tai pikemminkin pojilla lienee ollut
jonkinlainen kareliaaninen ihanteellisuus. Niinpä Aunuksen retkeen
osallistuivat mm. Uuno Kailas ja Uuno Klami, joista jälkimmäistä ei
kuitenkaan kirjassa mainita. Mutta Vahtola paljastaa myös muut motiivit.
Suomessa vallitsi köyhyys ja puute, niinpä soturin palkka houkutteli monia.

Aunuksen retki oli verinen, mikä johtui ainakin yhtä paljon omien johtajien
taitamattomuudesta (ei kuitenkaan Talvelan) kuin vastuksen kovuudesta.
Retkellä kaatui noin 400 henkeä. Kun joukkojen kokonaisvahvuus oli
ajankohdasta riippuen 2000-3000 sotilasta, on kaatuneiden luku huomattavan
korkea. Se on suhteellisesti huomattavasti korkeampi kuin esimerkiksi
talvisodassa kaatuneiden luku. Sotavankeja ei juuri otettu, vaan
kiinnisaadut viholliset ammuttiin saman tien. Olisi ollut mielenkiintoista
saada edes joitain karkeita arvioita siitä, millaiset olivat vihollisen
tappiot. Joka tapauksessa sota oli jonkinlaista kansalaissodan jatkosotaa,
sillä vastustajien joukoissa oli huomattavasti suomalaisia punaisia.

Omiakin ammuttiin. Törkein näistä ampumatapauksista oli 18-vuotiaan,
perheen ainoan pojan, Yrjö Saarenpuun ampuminen ilmeisesti jokseenkin
syyttömänä. Kuvaa ajan henkeä, että hänet oli päästetty rintamalle, vaikka
hänellä ei ollut edes vanhempiensa suostumusta. Isä ei nostanut muuta
meteliä kuin pyysi poikansa ruumista kotiin. Edes sitä ei palautettu.
Mainittakoon, että retken keskeiselle päällikölle ja sählärille Gunnar von
Hertzenille maksettiin kuitenkin retken päätyttyä sotamiehen
kuukausipalkkaan nähden satakertainen kultainen kädenpuristus.

Kirja perustuu paljolti sotilaiden kirjeisiin, joita on säilynyt yllättävän
paljon kuten myös muuta retkeen liittyvää aineistoa mm. valokuvia. Kirjan
runsaasta kuva-aineistosta kannattaa mainita esimerkiksi kuva kuuden tunnin
seisottamisesta puuhun köytettynä, mitä käytettiin kurinpitorangaistuksena.
Kuvan täytyy olla ainutlaatuinen: rangaistuksia ei armeijassa ole saanut
kuvata eikä varsinkaan näin julmia rangaistuksia.

Vahtola on käynyt arkistot läpi ja voinut muodostaa käsittääkseni
jokseenkin yksityiskohtaisen ja luotettavan kuvan tapahtumista. Jossain
kohdin kuitenkin yksityiskohtaisuus tulee uuvuttavaksi. Tarkoitan tällä
sitä, että jos sodankäyntiä ja joukko-osastoja kuvataan tarkasti, pitäisi
olla myös kunnon karttoja. Kävin Aunuksessa asiantuntevasti opastettuna
kesällä 1996, ja silti minulle ei ole muodostunut niin tarkkaa kuvaa
Aunuksen maantieteestä kuin Vahtolan selostamien taistelujen seuraaminen
vaatii. Lukijalle tuntemattomien paikannimien ja joukko-osastojen
luetteleminen on tyypillistä muillekin sotakirjoittajille. Se voi johtua
siitä, että tutkijalle aineiston perinpohjaisen tutustumisen myötä paikat
ja tapahtumat ovat käyneet erittäin tutuiksi. Hänelle ei tule mieleen, että
tavallinen lukija ei tunne ollenkaan esimerkiksi tässä tapauksessa Aunusta
tai Aunuksen retken tapahtumia. Asiat pitää kirjoittaa auki!

Vahtola on tukeutunut pelkästään retkeen "valkoiselta kannalta" liittyviin
arkistoihin. En moiti Vahtolaa siitä, että hän ei ole ottanut tähän kirjaan
vielä mukaan venäläisten arkistojen tietoja. Tämä kirja on jo tällaisenaan
riittävä järkäle. Mutta kuitenkin vihollisina oli paljon suomalaisia
punaisia, ja näiden näkemyksistä olisi ollut mielenkiintoista saada tietoa.
Onko niin, että ei kukaan Pietarin kansainvälisen sotakoulun suomalaista
kasvateista, esimerkiksi Eero Antikainen, Juho Heikkonen tai Toivo Vähä,
ole kirjoittanut mitään Aunuksen retkestä?

On oikeastaan kummallista, että tämä on ensimmäinen kirja, jossa Aunuksen
retkeä käsitellään tieteellisesti ja kokonaisvaltaisesti, kun ottaa
huomioon, miten paljon sotakirjallisuutta Suomessa on ilmestynyt. En tiedä,
onko asiaa pidetty jo poliittisesti liian vaikeana. Joka tapauksessa
Vahtolan kirja osoittaa, että aineistoa on runsaasti. Arkielämän historian
tärkeyttä on nykyisin aiheellisesti korostettu sekä historiatieteessä että
sosiologiassa. Sotahistoria jätetään tavallisesti arkielämän ulkopuolelle.
Viittaamatta mihinkään tällaiseen teoreettiseen keskusteluun Vahtola kuvaa
Aunuksen retkeä, tuhansien tuonaikaisten nuorten kovaa arkielämää.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *