Ydinperheymmärryksen kriittistä tarkastelua

Katja Yesilova käsittelee väitöskirjassaan historiallisten aineistojen kautta ydinperheen paikkaa ja merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa. Teos on kriittinen puheenvuoro itsestään selvänä pidetylle ydinperhekäsitteelle ja siihen liittyvälle perheymmärrykselle.

Yesilova, Katja: Ydinperheen politiikka. Gaudeamus, 2009. 263 sivua. ISBN 978-952-495-094-7.

Tutkimuksessa tarkastellaan ydinperheymmärryksen syntyä ja siitä käytyä keskustelua kautta historian keskittymällä ydinperheeseen kytkeytyviin ja luonnollistettuihin diskursseihin. Väitöskirjassa kysytäänkin: Miten ja miksi perhekäsite on pakottava ja normaaliuden ehto? Mikä tekee perheestä normatiivisen? Miksi hyvin yksityiseksi ymmärretty elämänpiiri on myös monien julkisten toimien kohde? Tutkimuksessa pohditaan myös sitä, miten ja miksi niin monet julkiset toimet kohdistuvat tähän yksityiseksi ymmärrettyyn elämänpiiriin, sekä miten yksityinen ja yhteiskunnallinen kytkeytyvät perhekasvatuksessa toisiinsa.

Yesilova tarkastelee kiinnostavasti ydinperhettä historiattomina pidettyjen ilmiöiden historian ja historiallisen ontologian kautta. Hänen tutkimusotteessaan vaikuttaa olennaisesti Michel Foucault´n genealogia. Teoksessa tutkitaan lähihistoriallisten aineistojen kautta perheen paikkaa ja merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa. Historiallisen katsauksen myötä se tarjoaakin kriittisen perspektiivin moniin vakiintuneisiin perheestä, perhetyöstä ja -politiikasta puhumisen tapoihin.

Tutkimuksessa tarkastellaan miten ydinperhettä koskevat määrittelyt on haettu luonnosta ja biologiasta rinnastamalla äitiys biologiseen tehtävään. Näin tutkimuksessa osoitetaankin, miten edellytykset vallitseville perhepuhetavoille ovat muodostuneet historiallisesti sekä miten nykyisen ydinperheymmärryksen lähtökohtia muotoiltiin. ”Perheestä tuli yhdysside luonnon ja yhteiskunnan väliin kahdessa merkityksessä. Yhtäältä perhettä ajateltiin paikkana, jossa tulevat yhteiskunnan jäsenet kehittyivät täysikasvuisiksi. Toisaalta se oli myös paikka, jossa yhteiskunnan jäseneksi kehittymisen edellytyksiin voitiin vaikuttaa yhteiskunnallisesti”.

Yesilovan tutkimuksen 1990-lukua edeltävään aikaan painottuvissa lähteissä asetetaan naiselle perhekasvatuksessa valtavat odotukset hänen äitiyden rooliaan kohtaan. Naisen sopeutumisesta elämäänsä oikeanlaisena äitinä ja vaimona riippui, toteutuiko perhe-elämä normaaliuden edellyttämällä tavalla. Isän roolin nähtiin olevan taustalla, lähinnä äidin tehtävän täysipainoista täyttymistä tukeva. Tutkimuksessa osoitetaankin isyyden tulleen hoivan ja hoidon kautta huomion kohteeksi vasta 1980-luvulla.

Yesilova selvittää, miten ensin luotuun ydinperheontologiaan eli ymmärrykseen ydinperhesuhteista luonnonlain kaltaisina biologis-psykologisina välttämättömyyksinä alkoi ajan myötä ilmestyä epäkohtia ja miten näihin yhteiskunnan perhekasvatuksen eri tahoilta pyrittiin tukitoimin puuttumaan. “Ydinperheestä oli vasta tullut lapsen normaalin kasvun ja kehityksen kannalta välttämätön. Avioelämän side, naisen ja miehen toisiinsa sopeutumisen vaatimus oli kuitenkin saanut vakavan särön. Naisen ja miehen avioliittoon, aviolliseen sukupuolielämään ja perheeseen sopeutuminen oli ristiriidassa persoonallisuuden kaikkein omimman aineksen kanssa. Oma halu, oma persoona, niiden yhteensovittamisen ja sopeuttamisen ongelmat olivat nyt olemassa. Avioliitto, perheen peruskivi, alkoi murentua.

Tutkimuksessaan Yesilova osoittaa, miten äidin, isän ja lapsen muodostama ydinperhe on 1950-luvulta pitäen synnytetty välttämättömyytenä, vaikka tosiasiassa 2000-luvulla perheet moninaistuvat ja hajoavat muodostaen lukuisia uudenlaisia perheenä elämisen tapoja. Tästä huolimatta ydinperhettä, johon edes isovanhempia ei lasketa kuuluviksi, pidetään sitkeästi ihanteellisena ja ainoana oikeana perhemallina.

Yesilova pystyy aineistojensa valossa osoittamaan luonnollisena näyttäytyvän ydinperheen muotoutuneen historiallisesti, universalismeihin vetoavana normina. Hän pitää mahdollisena sitäkin, että perhe olisi voinut muotoutua toisin ja toisenlaiseksi. Tutkimuksessa ydinperhemalli näyttäytyykin jatkuvasti kriisissä ja hajoamassa olevana, tukea edellyttävänä ilmiönä. Tärkeänä seikkana Yesilova nostaa esille kriittiseen perhetutkimukseen ja naistutkimukseen yleisemminkin liitetyn perhe-elämän normatiivisuutta purkavan ja perheen käsitteestä neuvottelevan tutkimuksen merkityksen.

Yesilovan väitöskirja sisältää useita kysymyksiä, mutta näitä onnistutaan tarkastelemaan havainnollisesti ja kiinnostavasti historiaperspektiivistä. Tutkimus onkin aiheeltaan ajankohtainen ja käsittelytavoiltaan oivaltava sekä mielenkiintoinen tutkimus luonnollisena näyttäytyvän ydinperheen ja siihen kiinnittyvän ymmärryksen muotoutumisesta.

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *