Ilmoittaudu nuorten historiantutkijoiden kesäpäiville verkkolomakkeella 15.5.2026 mennessä
Nuorten historiantutkijoiden kesäpäiville voit ilmoittautua verkkolomakkeella (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.). Luethan huolellisesti ohjeet tapahtuman pääsivulta ennen ilmoittautumista.
Tapahtuman osallistumismaksu nuorille tutkijoille on 65 euroa, ja se sisältää tapahtuman, kahvitukset ja torstai-illan illallisen. Lounaat ovat omakustanteisia. Kesäpäiville voi osallistua koko ohjelman ajan keskiviikkoillasta perjantai-iltapäivään tai omien aikataulujen mukaan. Torstai-illan illallinen on tarkoitettu kaikille osallistujille.
Ilmoittautumisen voi peruuttaa ilmoittautumisajan puitteissa. Mikäli osallistuminen on kuitenkin kiinni myönnettävästä matkatuesta, ilmoittautumisen voi peruuttaa vielä 5.6. mennessä. Osallistumismaksun eräpäivä on 15.6.
Ilmoittautuneet sitoutuvat noudattamaan turvallisemman tilan periaatteita.
”Kiitos hienoista kesäpäivistä! Aivan huippuhyvä idea. Oli ihana tavata samassa tilanteessa olevia nuoria tutkijoita ja päästä keskustelemaan vertaistuellisesti monista mieltä askarruttavista aiheista – hauskuutta unohtamatta!”
Vuoden 2024 kesäpäivien osallistuja