FM Anna Laakkosen Suomen historian alaan kuuluva väitöskirja ”Punainen Karjala ja suomalaisen neuvostoihmisen synty. Suomalaiset osana Moskovan propagandakoneistoa 1920–1937” tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa 12.9.2025 klo 12.
Tutkimus osoittaa, että Petroskoissa 1920- ja 1930-luvuilla ilmestynyt Punainen Karjala -lehti oli osa maanlaajuista neuvostolehdistöverkostoa ja suomalaisten sanomalehtikirjoittelu kytkeytyi osaksi bolševikkien vallankäyttöä. Suomenkielisten neuvostolehtien tavoitteena oli integroida suomalaiset osaksi neuvostoyhteiskuntaa. Laakkosen väitöskirja on ensimmäinen suomalaisten toimintaa neuvostolehdistössä laajemmin tarkasteleva tutkimus.
Punainen Karjala -lehti edisti neuvostovallan tavoitteita suomalaisten keskuudessa luomalla neuvostopropagandasta omia suomalaisia versioitaan. Samalla se rakensi suomalaista neuvostohistoriaa ja ihannekuvaa ”suomalaisesta neuvostoihmisestä” omilla kertomuksillaan Suomen ja Venäjän sisällissodista. Tutkimuksessa tarkastellaan ensimmäistä kertaa laajasti Neuvostoliiton suomalaisten sisällissota-aiheista sanomalehtikirjoittelua.
Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii poliittisen historian dosentti Joni Krekola Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Kimmo Katajala Itä-Suomen yliopistosta.
Väitös järjestetään Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella, Metria-rakennuksen salissa M103. Tilaisuutta voi seurata myös etänä.
Väitöskirja on luettavissa täällä.
Tapahtuma-ajat
- Alkaa:
- 12.9.2025 12:00
- Loppuu:
- 12.9.2025 00:00
- Tapahtumapaikka:
- Metria-rakennus, sali M103
- Osoite:
- Yliopistokatu 7
- Postinumero:
- 80130
- Postitoimipaikka:
- Joensuu
- Etätapahtuma nimi:
- Väitöstilaisuus
- Etätapahtuma osoite:
- Avaa verkkosivut