Kuva: Wikimedia Commons.
Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuksen yksikössä hylättiin maisterintutkintoa tekevän opiskelijan lopputyö. Gradujen hylkääminen on Suomessa erittäin harvinaista. Hylkäyksen syyksi esitettiin puutteet työn objektiivisuudessa – mutta oliko kyse pikemminkin intersektionaalisen tutkimusnäkökulman kritiikin kieltämisestä?
Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuksen yksikössä hylättiin kevättalvella 2022 lähes satasivuinen englanninkielinen pro gradu -työ, eli maisteritutkintoa tekevän opiskelijan lopputyö. Gradun hylkääminen suomalaisessa yliopistossa on hyvin harvinaista. Opiskelijat ovat tuolloin jo 5-10 vuotta tahkonneet yliopistossa paitsi tutkimusmetodologiaa myös oman erityisalansa tutkimusta. Gradun kirjoittajan oikeuksiin kuuluu myös saada siihen ohjausta.
Olen toiminut tutkijanurani aikana 11 vuotta myös yliopistonlehtorina, enkä koskaan aiemmin ole törmännyt ehdotukseen hylätä pro gradu -työ. Kyseinen lopputyö oli omasta mielestäni mainio esitys aiheestaan, eli intersektionaalisesta feminismistä ja sen vaikutuksista japanilaiseen seksuaaliväkivaltakeskusteluun. Olisin itse ehdottanut sille normaaliasteikolla (hyl./1-5) vähintään arvosanaa 3, mahdollisesti korkeampaa.
Mistä oli varsinaisesti kysymys? Alkuvuodesta 2022 minuun otti yhteyttä Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuksen opiskelija. Hän tarvitsi apua, sillä maisteriopintojen lopputyön eli pro gradun kirjoittaminen oli muuttumassa painajaiseksi.
Opiskelija kertoi, että häntä uhataan lopputyön hylkäämisellä, mikäli hän ei poista jo valmiiksi kirjoitetusta työstään käytännössä kokonaan noin 45 sivun pituista kriittistä analyysia intersektionaalisen tutkimusajattelun perusteista.
Työn virallinen ohjaaja oli kieltäytynyt jatkamasta työn ohjausta sen jälkeen, kun hänen vaatimukseensa poistosta ei suostuttu. Tästä sain opiskelijalta todisteet sähköpostiviestinnän muodossa. Niinpä autoin häntä itse työn viimeistelyssä muotoilujen suhteen sekä annoin neuvoja tekstianalyysin teossa.
Työn intersektionaalisen tutkimuksen kritiikki oli peräisin useista eri lähteistä ja sisälsi aineksia, joita en ollut itse tullut aiemmin ajatelleeksi. Loppupuolen kahteen japanilaistyttöön kohdistuneiden seksuaalirikosten käsittelyyn japanilaisissa lehdissä en itse osannut paljoa sanoa, koska olen kulttuurintutkimuksen metodologian ja Pohjois-Amerikan tutkimuksen opettaja, en viestinnän tai Aasian tutkimuksen tuntija. Kokonaisuutena työ oli pienten korjauksien jälkeen minusta vähintään hyvää keskitasoa.
Opiskelija jätti työnsä Breaking the Silence: Current discussion on sexual violence in Japan and in the West in connection with intersectional feminism vain pari viikkoa myöhemmin. Hän sai siitä ohjaajan uhkauksien mukaisesti hylätyn arvosanan. Intersektionaalista tutkimusotetta ei saanut arvostella.
Työn hylänneet ohjaava yliopistonlehtori ja Itä-Aasian tutkimuksen professori esittivät hylkäyksen pääasialliseksi syyksi sen puutteet tutkimustyöltä vaadittavan objektiivisuuden kannalta. Tämä oli ironista, koska työn alkuosa nimenomaisesti käsitteli akateemisen toiminnan yleisiä objektiivisuusvaateita ja pohti niitä kriittisesti intersektionaalisen tutkimuksen osalta.
Ei gradu varsinaisesti mieltäylentävää luettavaa woke-politiikan kannalta ollut. Siinä kerrottiin esimerkiksi transihmisten (tai sellaisiksi tekeytyneiden) tekemistä raiskauksista naisvankiloissa. . On maailmalla tarinoita siitäkin, kuinka intersektionaaliseen feministijulkaisuun oli saatu läpi huijausartikkeli, johon oli napattu tekstiä suoraan Hitlerin Taisteluni -teoksesta vain vaihtamalla sana juutalainen mieheksi. Nämä esimerkit edustavat vain woke-kulttuurin lieveilmiöitä, mutta ilmeisesti sellaisistakaan ei ollut soveliasta intersektionaalisen tutkimuksen veteraaneja muistuttaa.
Opiskelijalta oltiin siis eväämässä maisteriksi valmistuminen Turun yliopistosta. Hän laati asiasta virallisen valituksen ja oikaisupyynnön, joka jätettiin Turun yliopiston valituslautakunnalle 17.3. 2022.
Kirjoitin itse valituksen liitteeksi merkityssä lausunnossani, että opiskelija työn alkupuoliskossa
… selostaa perusteellisesti intersektionaalisen feminismin aatehistoriallista taustaa liittäen sen myös oivaltavasti esimerkiksi postmoderniin filosofiaan ja tutkimusotteeseen. Työn kokonaisuuden kannalta intersektionaalisen tutkimusalan kriittinen tarkastelu painottuu liiaksi sen käytännöllisiin ja toisinaan epäsuoriin seurauksiin akateemisissa yhteisöissä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa laajemmin.
Tässä ei kuitenkaan ole kysymys asiavirheistä vaan vain työn kokonaisuuden kannalta painotuksellisesta ongelmasta, mikä on tutkimustyöhön kouluttautuvalta ymmärrettävää pro gradu -tasoisessa tutkimuksessa. Työn toinen osio valaisee hyvin tekstianalyysia hyödyntäen intersektionaalisen feminismin vaikutusta japanilaiseen seksirikollisuuskeskusteluun tapaustutkimuksen tyylisenä osiona.
Lopuksi totesin, että vaikka työssä oli paljon pieniä puutteita, ”niiden vaikutus itse työn kokonaisarvioon on marginaalinen”, koska opiskelija ”ottaa kohteekseen pelottomasti kokonaisen, nykyisin monen mielestä yliarvostetun intersektionaalisen tutkimusperinteen”, jota pohtii
… kriittisesti, kuten yliopistokoulutuksessa kuuluu asioita oppia tarkastelemaan.
En ollut ainoa dosenttitason tutkija, joka oli asiasta eri mieltä Turun Itä-Aasian tutkimuksen opettajien kanssa. Sisällytimme opiskelijan valitukseen myös kolmen muun kulttuurintutkimuksen asiantuntijan pikavilkaisulla antamat arviot työn hylkäämisen mahdollisuuksista.
Näistä kolmesta saamastamme pika-arviosta ensimmäinen oli negatiivisin: ”On rimaa hipoen hyväksyttävä; hyvin käytetty materiaaleja myös japaninkielisiä; lähteitä paljon toki lähdekriittisyyttä olisi voinut olla enemmän; työtä joko ei ole ohjattu olleenkaan tai opiskelija ei ole ottanut ohjeita vastaan…”.
Toinen tutkija puolestaan totesi:
Ei avuttomuudesta tietoakaan, nähdäkseni kaikissa suomalaisissa yliopistoissa hyväksyttäisiin. Tietysti erikoista jos ohjaajalla on ehdottomia mielipiteitä tutkimusnäkökulmasta. Yleensä opiskelija saa valita tutkimusotteensa, vaikkei se olisikaan ohjaajan oma preferenssi.
Kolmas tutkijakollega, yli 40 tarkastetun gradun kokemuksella, kirjoitti, että työ: ”kärsii tutkimuskysymykseen suoranaisesti liittymättömän tausta-aineiston turhan laajasta käsittelystä”, ja julistavasta esitystavasta sekä englannin kielen osittaisesta kömpelyydestä, mutta puutteistaan huolimatta ”täyttää mielestäni selvästi tämän tason opinnäytteen hyväksymiselle asetettavat kriteerit”.
Vain yksi näistä kolmesta vakinaistetusta yliopiston tutkimus- ja opetustyön ammattilaisesta suostui antamaan kommenttinsa omalla nimellään. Tämä kertoo siitä, miten paljon yliopistoissa pelätään toisten virheisiin puuttumista, vaikka kyseessä olisikin yksi yliopisto-opetuksen pyhimmistä periaatteista eli opiskelijan oikeuksien ehdoton kunnioitus.
Opiskelijan, minun tai muiden ulkopuolisten yliopistoammattilaisten sanomiset eivät valituslautakuntaa vakuuttaneet. Toki myös hylkäyksen tehneiltä opettajilta pyydettiin vastine valitukseen. Heidän vastineensa käsitti pitkän listauksen puutteita, joita olivat työstä löytävinään, kun oikein erikseen kysyttiin.
Heidän pääasiallinen kritiikkinsä väitetyn objektiivisuusongelman lisäksi oli, ettei työ vastannut otsikointiaan juuri siksi, että se käsitteli pitkästi intersektionaalisen tutkimusparadigman problematiikkaa. Tähän tekijä totesi, että oli jo gradun johdannossa (s. 6) määrittänyt työn tarkoitukseksi intersektionaalisuuden vaikutusten selvittämisen japanilaisnaisten tapauksessa:
The purpose of this thesis is to discuss the impacts of a specific Western ideology, intersectionality, on Japanese women.
Selvyyden vuoksi mainittakoon, että normaaliin akateemisen kirjoittamisen kaavaan kuuluu tutkijan itse määritellä työnsä tarkoitus ja selvittää tutkimuskysymyksen mukanaan tuomat metodologiset ja käsittelyn laajuuteen liittyvät rajoitukset. Juuri näin oli tehty juuri siinä kohtaa opinnäytettä kuin asiaan kuului, eli työn johdannossa.
Opettajat moittivat myös opiskelijan tehneen työnsä laajalti kuulematta ohjaajiaan. Tosiasiassa ohjaajaksi määrätty henkilö oli kieltäytynyt ohjaamasta työtä, kun ilmeni, että siihen kuului osia, jotka loukkasivat hänen yhteiskuntaeettisiä käsityksiään intersektionaalisen tutkimustavan kritiikin muodossa.
Yhtään lähes satasivuisen työn tietoväitettä eivät opettajat pystyneet osoittamaan vääräksi. Työn ohjaaja oli myös ennen välirikkoa opiskelijan kanssa rohkaissut tätä toteamalla, että ”kirjoitat myös hyvää englantia ja teksti on helposti luettavaa, viittaustekniikkakin on hallussa”. Tämä kaikki oli muuttunut niin, että lopputyöstä löydettiin ohjaajien vastineessa erityiseksi ongelmaksi myös lähdetyöskentelyn yleisiä puutteita ja suorien viitteiden käytössä selkeää huolimattomuutta.
Työn puutteiksi todettiin myös laaja kirjo siitä uupuvaan mediakritiikkiin liittyvää pohdintaa, josta gradussa erikseen oli todettu, ettei käsillä ollut aineisto antanut sellaiseen mahdollisuuksia ‒ puhumattakaan muutenkin lähes satasivuisen työn rajaamisen ongelmista. Opettajat selvästi vaativat mahdottomia todistaakseen käsittämättömän ankaran tieteellisen kritiikkinsä vain opinnäytteeksi kirjoitettua tutkimusta vastaan. Heidän työtehtäviinsä olisi kuulunut auttaa opiskelijaa kaikessa tässä.
Muun ohessa työn väitettiin myös ylittävän pro gradu -työlle asetetun maksimimitan. Opiskelija kuitenkin osoitti vastineessaan työn pituuden laitoksen kirjoitusohjeiden mukaiseksi. Toisin sanoen, opettajat eivät ymmärtäneet omia ohjeistuksiaan tai tulkitsivat niitä tietoisesti opiskelijan vahingoksi.
Koska opiskelijan vastineet opettajien alkuperäiseen hylkäyslausuntoon ja vastineeseen olivat perusteellisia ja yksityiskohtaisia, lautakunta pyysi lausuntoa myös laitoksen ulkopuoliselta turkulaiselta sukupuolentutkimuksen asiantuntijalta. Tämä oli oman yliopistonsa opettajien kanssa samaa mieltä työn laadusta. Myös tälle hylkäystä puoltavalle lausunnolle kirjoitettiin vastine, vaikka se olikin tahallisesti niin ympäripyöreästi muotoiltu, että tarkkaa vastakritiikkiä oli vaikea esittää. Kun ei sano mitään, ei joudu edes vastaamaan sanomisistaan.
Valitusprosessi eteni hitaasti. Vaikka en itse ole opiskelijaa tavannut koskaan, autoin häntä vastineiden laadinnassa koko prosessin ajan. Apua annoin enimmältään vain tyylillisesti, vaikka joitain muotoiluja esimerkiksi objektiivisuuskysymyksen osalta hioimme myös argumentatiivisesti toimivammiksi.
Oltiin monien vaiheiden jälkeen tilanteessa, jossa opiskelijan valituksen läpimeno näytti epätodennäköiseltä. Yksi positiivisen ratkaisun avain oli ilmeisesti gradun tekijän aiempi maisterintutkinto Helsingin yliopistosta, josta huomasimme mainita lautakunnalle vasta prosessin loppupuolella. Osoittihan se, että opiskelija oli ollut aiemmin kykenevä tieteelliseen ajatteluun pro gradu -työn tasoisesti ja vasta turkulaisen Itä-Aasian tutkimuksen alalla tässä surkeasti epäonnistunut.
Tämän jälkeen lautakunta hankki lopulta lausunnon vielä Helsingin yliopistosta Aasian tutkimuksen asiantuntijalta. Myös hän arvioi työtä todella ankarasti, mutta päätyi Turun yliopiston arvosteluohjeistusta tarkasti noudattaen suosittamaan sille arvosanaa 2. Tätäkin lausuntoa Itä-Aasian tutkimuskeskuksen taholta moitittiin epäasiantuntevaksi. Siellä kannettiin enemmän huolta oman henkilökunnan ammattiylpeydestä kuin opiskelijan oikeuksista.
Turun yliopiston valituslautakunta ei ulkopuolisen laatimaa lausuntoa suostunut sellaisenaan hyväksymään. Olihan talon oma väki hylkäystä jo kolmen eri tutkijan toimesta suosittanut. Lopulta 22.7. 2022 valituslautakunta päätyi hyväksymään gradun arvosanalla 1.
Lopullisessa päätöksessä työlle suotu alin mahdollinen arvosana tarkoittaa, ettei työ varsinaisesti täytä edes pro gradun minimitavoitteita, mutta on sentään hyväksyttävissä. Opiskelija siis lopulta voitti valitusprosessin, vaikkakin nihkeästi.
Lautakunnan lopullisen päätöksen perusteluissakin lepyteltiin omaa opetushenkilökuntaa. Kyse oli kuulemma vain opiskelijan oikeusturvasta, jolloin virheellinen hyväksyminen on pienempi paha kuin työn edes potentiaalisesti virheellinen hylkääminen.
Ohjauksesta vastuuta kantanut yliopistonlehtori saa siis jatkossakin päättää millaisia näkemyksiä sisältäviä opinnäytteitä hän suostuu aidosti ohjaamaan. Mainittakoon, että yliopistonlehtorien kuukausipalkka on 5 000 euron suuruusluokkaa, minkä voisi jo käsittää kannustimena hiukan vastenmielistenkin työtehtävien tunnolliseen hoitoon.
Akateemisen vaikenemisen muuri on syytäkin rikkoa. Koska riidan aiheena olivat erityisesti intersektionaalisen feminismin tutkimusparadigmat, mainittakoon vielä, että gradun kirjoittaja oli nainen samoin kuin työn hylännyt yliopistonlehtori. Samoin naissukupuolta edusti lautakunnalle eri pyynnöstä hylkyä puoltanut turkulainen sukupuolentutkimuksen asiantuntija sekä hyväksymistä lopulta suosittanut Helsingin yliopiston Aasian tutkija.
Varsinaista sukupuolikokemustaan asianosaiset voivat kommentoida itse, jos katsovat sitä loukatun. Itse en ole koskaan ollut niin loukkaantunut oman tutkijanetiikkani ja suomalaisen yliopistokulttuurin puolesta kuin tätä revohkaa puolisen vuotta sivusta seurattuani.
Kun kyseinen opinnäyte ilmestyy Turun yliopiston julkaisuarkistoon, kuten sen pitäisi, voi sen laatua arvioida myös lukija itse.
Oman arvion pohjana voi käyttää surkean 1-arvosanan Turussa määriteltyjä perusteita:
Tutkielma on tieteelliseltä kysymyksenasettelultaan vaatimaton ja tutkimusongelman muotoilussa ja tutkimuksen rajaamisessa on merkittäviä puutteita. Tutkimusmenetelmien käytössä ja soveltamisessa on ongelmia, tutkimusmenetelmien valintaa ei ole perusteltu. Tutkimusaineiston analyysissa on selviä puutteita tai virheitä, johtopäätökset eivät kytkeydy tutkimukseen. Tuloksilla ei ole tieteellistä merkitystä, työn yhteys aikaisempaan tutkimukseen jää määrittelemättä.
[lisätty linkki kirjoituksessa mainittuun pro-graduun 6.9.2022]
- Kategoriat:
- Kolumnit
- Julkaistu: