Näläntorjunta

Senaatti havahtui jo viime vuoden syksyllä näläntorjuntaan. Valtion ottamalla lainalla voitiin ostaa viljaa. Ongelmaksi tuli kuitenkin viljan saanti ajoissa perille. Sitä ei saatu tarpeeksi, ja meren jäädyttyä kulku oli vaikeata. Läänien kuvernöörit ja paikalliset viranomaiset sekä kunnat pyysivät kaikki apua. Sen jakamisesta tuli kiistaa. Lisäksi hallituksessa ei oltu yksimielisiä siitä, miten paljon köyhiä tulisi auttaa ja pitäisikö avun olla vastikkeetonta vai ei. Yleiseksi linjaksi tuli, että avustettavien piti olla työssä. Tätä varten perustettiin työtupia, alettiin raivata ojia ja soita sekä rakentamaan maanteitä, kanavia ja rautatietä. Valtion rahoittamia työkohteita oli vuoden aikana yhteensä 55. Niiden merkitys ihmisille oli vaihteleva.

Oulun läänin kuvernööri oli keskeisellä paikalla näkemässä, miten apu ei tullut perille ja ihmiset nääntyivät. Hän kirjoitti kuulutuksessaan 20. tammikuuta, että kuntien ja yksityisten tulisi tarjota työtä mahdollisimman monelle. Lumen lähtöön oli vielä neljä kuukautta ja ennen sitä ei voitu aloittaa valtion suurempia työmaita.

Suurin julkinen työmaa oli ratatyö Riihimäen ja Pietarin välillä. Työt aloitettiin kenraalikuvernöörin vaatimuksesta helmikuun 18. päivänä Torholan kylän kohdalla. Finanssipäällikkö Snellman vastusti hanketta, koska piti sitä kalliina ja huonona ratkaisuna auttaa heikkokuntoisia ihmisiä. Riidan seuraus oli, että hän pyysi eroa virastaan maaliskuussa.

Luille rakennettu rautatie

Ratatyömaalla oli aluksi 1.500 miestä, mutta määrä nousi kevään ja kesän mittaan niin, että syksyllä heitä oli jo 11.826. Halukkaita työmiehiä olisi ollut enemmänkin, vaikka olosuhteet olivat huonot. Työ oli raskasta, asunnot olivat kehnoja ja ruoan saantikin kangerteli. Miehet raivasivat ensin metsän, ojittivat ja kaivoivat sitten rataa-alueen, jolle rakennettiin penger. Työ tehtiin lapioilla ja hevosilla. Palkka oli 80 penniä päivässä. Se oli liian vähän perheelliselle.

Vaikka olojen kurjuutta ja työmaalla kuolleiden määrää liioiteltiin, taudit olivat ratatyömaan suurin ongelma. Ahtaissa oloissa ja suuren väkimäärän liikkuessa alueella edestakaisin taudit tarttuivat helposti. Työmaalla oli 14 omaa sairaalaa. Näissä oli jo huhtikuussa 725 potilasta eli enemmän kuin viidesosa työntekijöistä. Kuolleita oli vuoden aikana useita tuhansia. Heistä suuri osa haudattiin radanvarren joukkohautoihin.

Samanlaiset olivat olosuhteet kanavatyömailla. Taipaleen, Ahkionlahden, Nerkoon ja Lempäälän työmailla oli yhteensä 2.500 miestä. Palkka oli sama kuin ratatöissä ja maksettiin pääosin jauhoina. Valtion ja kuntien lukuisilla muilla hätäaputyömailla oli yhteensä yli 10.000 miestä. Kuntien työtuvissa oli työtä tarjolla myös naisille ja nuorille. Lisäksi pyrittiin järjestämään käsitöitä ja ruoka-apua.