Vuoden 2025 pohjoismaisena historiateoksena palkittu Forced Migrants in Nordic Histories (Helsinki University Press, 2025) on ensimmäinen teos, jossa tarkastellaan sekä Pohjoismaiden pakkomuuttohistoriaa että sitä käsittelevää historiantutkimusta. Niin laajat väestönsiirrot kuin pienempien pakolaisryhmien liikkeet ovat vuosisatojen kuluessa luoneet maiden välille monenlaisia yhteyksiä, jotka kuitenkin ovat usein jääneet reunahuomautuksiksi sotien ja muiden kriisien historiankirjoituksessa.
Teoksen on toimittanut seitsemän pohjoismaisen historioitsijan työryhmä. Taustalla on NOS-HS-rahoitteinen (The Joint Committee for Nordic Research Councils in the Humanities and Social Sciences) verkostoitumishanke ”Histories of Refugeedom in the Nordic Countries”. Hankkeen työpajat vuosina 2020–2023 toivat yhteen pakkomuuttojen historioiden tutkijoita kaikista Pohjoismaista. Hanke sai alkunsa havainnosta, että aihetta käsittelevä historiantutkimus on Pohjoismaissa ollut hajanaista ja tutkijoiden välinen yhteistyö vähäistä. Hankkeen piirissä käydyt keskustelut kulminoituivat tähän palkittuun antologiaan. Kaiken kaikkiaan kirja on osoitus ylirajaisen yhteistyön voimasta ja ajan antamisesta tutkimukselle. Hitaan tieteen antia soisi jatkossakin arvostettavan.
Kirjan 14 lukua käsittelevät kaikkia Pohjoismaita ja ovat 23 kirjoittajan työn tulosta. Pääteemoja ovat pakkomuuttojen hallinta, representaatiot ja muistelu. Mukana on myös kirjan toimittajien historiografinen katsaus alan tutkimukseen Pohjoismaissa. Tekstit keskittyvät uudemman ajan historiaan, erityisesti 1900- ja 2000-lukuihin, jolloin kansallisvaltiot alkoivat hallinnoida muuttoliikkeitä voimakkaammin ja jolloin maailmansotien, dekolonisaation ja muiden konfliktien seurauksena tapahtui runsaasti laajoja pakkomuuttoja.
Kansallisen historiankirjoituksen näkymättömät
Teoksen kirjoittamista motivoi pakkomuuttajien suhteellinen näkymättömyys historiankirjoituksessa. Tiettyjä pakkomuuttoja on toki tutkittu paljon. Esimerkiksi Suomessa Karjalan evakkojen tutkimus on ollut laajaa ja monitieteistä, mutta heitä ei ole juurikaan tarkasteltu osana muita toisen maailmansodan aikaisia väestönsiirtoja. Tutkimusta on siis tehty pääosin kansallisessa viitekehyksessä – kansainväliset vertailut ja ylirajaisten yhteyksien esiintuominen ovat olleet harvinaisia (ks. kuitenkin esim. Fingerroos & Savolainen 2018). Havaitsimmekin hankkeen aikana, että on vain vähän tietoa siitä, miten ylirajaista pakolaisten, evakuoitujen ja pakkotyöläisten historia Pohjoismaissa on ollut ja mitä pakkomuutoista seurasi sen kokeneille ryhmille ja yhteiskunnille.
Kansalliset näkökulmat heijastelevat yleisemminkin muuttoliikkeiden ja vähemmistöjen marginaalista asemaa historiankirjoituksessa. Alankomaalainen historioitsija Leo Lucassen on kirjoittanut, että tämä “historiallinen amnesia” tekee muuttoliikkeistä Euroopassa ”pysyvän poikkeuksen” sen sijaan, että ne ymmärrettäisiin osana maiden ja yhteiskuntien välistä tavanomaista vuorovaikutusta. Taustalla on kansallisvaltioiden muodostumisen historiaan liittyvä kuvasto eurooppalaisista valtioista homogeenisina ja vakaina kansakuntina (Lucassen 2005; ks. myös Tervonen 2014).
Myös koulujen oppikirjoista esimerkiksi Suomessa pakkomuuttajien historiat ovat pitkälti jääneet pois. Jos muuttoliikkeitä on käsitelty, on keskitytty maastamuuttoon, erityisesti 1900-luvun alun Amerikan siirtolaisuuteen. Samalla huomiotta on jäänyt, miten Pohjoismaiden väliset muuttoliikkeet ovat aikojen saatossa muovanneet kaikkia näitä yhteiskuntia.
Pakkomuuttajien oma historia esiin
Pakkomuuttajat, erityisesti pakolaiset, ovat historiallisessa tutkimuksessa (ja osin myös muissa tieteissä) usein näyttäytyneet poliittisten ja hallinnollisten toimien kohteina ja/tai uhreina sen sijaan, että heidät olisi nähty historiallisina toimijoina (esim. Gatrell 2013). Pakkomuuttajien omat kokemukset ja muistot ovat jääneet pimentoon. Osin tämä johtuu lähteiden puutteesta, mutta esimerkiksi suullinen historia ja muistitietotutkimus samoin kuin tietyt arkistolähteet voivat avata mahdollisuuksia tutkia pakkomuuttajien toimijuutta. Tähän on Forced Migrants in Nordic Histories -teoksessakin pyritty. Toimijuuden tutkimuksella voidaan purkaa pakolaisuuteen usein liitettyjä uhriasetelmia: hallinnan ja auttajien näkökulmasta tuotettua kuvaa pakolaisesta ihmisenä ilman historiaa, avun saajana ja kiitollisena kärsijänä.
Historioitsija Philip Marfleet huomauttaa kirjassa, että aihepiirin tutkimusta on vaivannut kaksinkertainen sokeus: yhtäältä pakkomuuttajat ovat jääneet historiantutkimuksen katveeseen, toisaalta yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa pakkomuuttoja on käsitelty historiallisessa tyhjiössä (ks. myös Marfleet 2007). Tällöin jokainen niin kutsuttu pakolaiskriisi näyttäytyy uutena ja ennenkokemattomana ja pakolaisuuden juurisyyt jäävät huomiotta. Juopaa historiantutkijoiden ja yhteiskuntatieteilijöiden välillä tuntuu olevan vaikea kuroa umpeen, vaikka molemmat hyötyisivät toistensa vahvuuksista.
Historiankirjoituksen tarkastelu silmiä avaavaa
Pohjoismaissa on jo vuosisatojen ajan ollut pakkomuuttajia, mikä ei liene kenellekään yllätys, vaikka sitä ei historian yleisesityksiä lukemalla huomaisikaan. Kansallisen historiankirjoituksen painotuksissa Pohjoismaat ovat olleet samoilla linjoilla kuin muut Euroopan maat. Harvoja poikkeuksia lienevät kirjoitukset Suomen isonvihan aikaisesta pakolaisuudesta, mikä oli yksi venäläisvastaisen propagandan keino Ruotsissa.
Nationalismin värittämää 1900-luvun alun historiantutkimusta eivät kiinnostaneet pakolaiset maastamuuttajina eivätkä siirtolaiset ylipäätään. Ensimmäinen laajempi pakolaishistorian tutkimuskohde Pohjoismaissa oli suhtautuminen 1930-luvun ja toisen maailmansodan poliittisiin ja juutalaispakolaisiin.
Sen lisäksi, että vertailimme pakolaisia koskevan historiantutkimuksen kehitystä eri Pohjoismaissa, analysoimme myös tutkimusnäkökulmia. Peruskysymys oli tietysti, mitä tapahtui ja kenelle. Aluksi tutkijat kiinnostuivat valtioiden harjoittamasta pakolaispolitiikasta – huomio oli edelleen valtion näkökulmassa. Tähän ohjasivat sekä historiantutkimuksen kansallinen traditio että arkistoihin talletetut viranomaisaineistot.
Valtionrajoja ylittäviä pakolaisia sen sijaan on usein pidetty anomaliana, poikkeuksena, joka pitää saattaa normaalitilaan – siis joko palauttaa lähtömaahan tai assimiloida tai kotouttaa nopeasti uuteen yhteiskuntaan. Arkistoista pakolaiset tavoittaa usein politiikka- ja avustustoimien kohteina, mutta heidän omia kokemuksiaan ja näkökulmiaan – omia tarinoitaan – on vaikeampi löytää. Aineistot ovat hajallaan eri maissa.
Verrattuna aiempaan, toista maailmansotaa edeltävän ajan tutkimukseen näkyvillä on nykyään kaksi tuoreempaa trendiä. Suomessa tutkijat ovat nostaneet esiin eritoten Venäjältä eri vaiheissa tulleiden pakolaisten näkökulmia (esim. Hyry 2011; Jalagin 2021; Nevalainen 1999; Kähäri 2025; Kähäri & Turjanmaa 2025). Toiseksi jälkikoloniaalinen käänne on 2010-luvulta alkaen kiinnittänyt tutkijoiden huomion Pohjoismaiden osallisuuteen kolonialistisessa järjestelmässä, eritoten orjakaupassa ja orjatyön hyväksikäytössä.
Toisen maailmansodan ajan pakkomuuttoja koskevissa tutkimuksissa puolestaan on Pohjoismaiden välisiä eroja riippuen siitä, mikä oli kunkin maan suhde sotaan, sen osapuoliin ja jälkiselvittelyihin. Esimerkiksi Ruotsissa korostui juutalaisten ja muiden poliittisten pakolaisten kohtelu. Heidän kokemuksiaan alettiin tallentaa osin jo sodan aikana. Eroja näkyy myös aineistojen tuottamisessa: Ruotsissa on koottu haastatteluin selviytyjien kertomuksia, kun taas Suomessa on kartutettu kirjoitettua muistitietoa erityisesti kilpakeruilla. Lisää tutkimusta tarvittaisiin siitä, miten ja millä periaatteilla näitä kokoelmia on kerätty.
Sota-ajalta on Suomessa valtavasti arkistomateriaalia, ja täällä onkin tutkittu kaikkea sodankäyntiin ja Suomeen sotien osapuolena liittyvää. Sen sijaan sotapakolaisia kuten Karjalan ja muiden menetettyjen alueiden evakoita alkoivat tutkia ensin muut kuin historiantutkijat, pitkälti uhrautumisen ja selviytymisen kontekstissa. Tanskassa saksalaiset pakolaiset ja Norjassa pakkotyöläiset jäivät pitkään tutkimuksen marginaaliin, kun huomio oli natsimiehityksen omalle väestölle tuottamassa kärsimyksessä. Vastaavasti sotavangit ja pakkotyöläiset Norjassa ja Suomessa sekä Suomen Itä-Karjalan miehitys merkitsivät sittemmin kansallista peiliin katsomista.
Viime vuosikymmeninä globaaliin muuttoliikkeeseen liittyvät politiikat ovat heijastuneet myös pohjoismaiseen tutkimukseen: tutkijat ovat kiinnostuneet rajat ylittävästä historiallisesta liikkuvuudesta ja yhteiskuntien moninaisuudesta. Samalla on tietoisesti purettu myyttiä pohjoismaisten yhteiskuntien homogeenisuudesta.
Käsitteet ja kategoriat kriittisen arvioinnin kohteena
Pyrimme teoksessa myös historiallistamaan käsitteiden käyttöä. Julkisessa keskustelussa erityisesti pakkomuuttajista käytetään useita epämääräiseksi jääviä käsitteitä, kuten pakolainen, siirtolainen, laiton rajanylittäjä, jopa laiton maahanmuuttaja. Käsitteellinen sekamelska liittyy osin kansainvälisten sopimusten ja kansallisten lainsäädäntöjen pyrkimyksiin kategorisoida rajoja ylittäviä ihmisiä, osin taas poliittisten toimijoiden ja esimerkiksi median pyrkimyksiin luoda tietynlaista kuvastoa ihmisistä muuttoliikkeissä. Tutkimuksessa on muun muassa tuotu esiin, miten poliittisessa puheessa maahanmuutto, erityisesti turvapaikan haku, kehystetään usein turvallisuusuhaksi eurooppalaisten kansakuntien yhteiskuntarauhalle eli muuttoliikkeet “turvallistetaan” (esim. Kmak 2023). Muuttoliikkeisiin liittyvät kategoriat ja kuvastot eivät kuitenkaan tunnista tai tavoita yksittäisten ihmisten muuttuvia olosuhteita (esim. Crawley & Skleparis 2018).
Teoksessa käytetään termiä pakkomuutto kuvaamaan eri syistä tapahtuvaa pakotettua muuttoa. Pakkomuuttajat (engl. forced migrants) on eritoten tieteellinen termi, jota käytetään harvemmin yleiskielessä. Teoksessamme se toimii kattoterminä kuvaamaan ihmisiä, jotka ovat joutuneet muuttamaan pois kotiseudultaan tai -maastaan esimerkiksi sodan, kriisin tai vainon seurauksena. Pakkomuuttajiin luetaan muun muassa pakolaiset, maan sisäiset pakolaiset (eli Suomessa evakot), turvapaikanhakijat, pakkotyöläiset ja karkotetut. On kuitenkin tärkeää huomata, että raja pakkomuuton ja vapaaehtoisen muuton välillä on usein häilyvä (esim. Bakewell 2021). Kun ihminen muuttaa, taustalla voi olla moninaisia syitä ja jopa vuosia tai vuosikymmeniä kestäviä muuttoreittejä maasta toiseen.
Toisekseen on tärkeä huomauttaa, että emme käytä sanaa ”pakkomuuttaja” identiteettikategoriana. Kyseessä on tutkimuksellinen käsite, eikä ajatuksena ole, että ihmiset identifioituisivat ”pakkomuuttajiksi” – päinvastoin, ylhäältä alaspäin annetut kategoriat voivat olla yksilöille vangitsevia ja haitallisia. Jokaisen identiteetti ja käsitys itsestä on moninainen, eikä sitä voi kahlita vaikkapa ”pakolaisen” kategoriaan. Kategoriat voivat olla myös väkivaltaisia, jos ne vievät ihmiseltä mahdollisuuden tulla nähdyksi ja kohdelluksi kategorian ulkopuolella. Hyvänä esimerkkinä tästä on turvapaikanhakijan status, jonka perusteella voidaan säädellä henkilön mahdollisuutta työhön, toimeentuloon ja jopa perheen perustamiseen.
Kuten historiantutkijat hyvin tietävät, käsitteet ovat aina muotoutuneet tietyssä yhteiskunnallisessa ja poliittisessa kontekstissa. Tutkijoiden tehtävä on pysyä kriittisenä käyttämiään kategorioita kohtaan ja osoittaa nyky-yhteiskunnissa käytettyjen kategorioiden taustoja ja seurauksia niiden kautta määritellyille ihmisille. Pakkomuuttojen historian, historiografian ja käsitteiden historiallistamisen avulla teoksemme osallistuu keskusteluun myös tämän päivän pakkomuuttajien tilanteesta ja kohtelusta.
Seija Jalagin
Kirjoittaja on historian yliopistonlehtori Oulun yliopistossa ja kulttuurisen vuorovaikutuksen historian dosentti Turun yliopistossa.
Johanna Leinonen
Kirjoittaja on monikulttuurisuuden tutkimuksen dosentti Turun yliopistossa ja työskentelee Grant Writerina Jyväskylän yliopistossa.
Kirjallisuus
- Bakewell, Oliver (2021): Unsettling the boundaries between forced and voluntary migration. In Emma Carmel, Katharina Lenner & Regine Paul (eds.) Handbook on the Governance and Politics of Migration. Edward Elgar Publishing, 124–136. https://doi.org/10.4337/9781788117234
- Crawley, Heaven & Skleparis, Dimitris (2018): Refugees, migrants, neither, both: categorical fetishism and the politics of bounding in Europe’s ”migration crisis”. Journal of Ethnic and Migration Studies, 44(1), 48–64. https://doi.org/10.1080/1369183X.2017.1348224
- Fingerroos, Outi & Savolainen, Ulla (2018): Luovutetun Karjalan ylirajainen muisti. Teoksessa Pirkko Kanervo, Terhi Kivistö & Olli Kleemola (toim.) Karjalani, Karjalani, maani ja maailmani. Kirjoituksia Karjalan menetyksestä ja muistamisesta, evakoiden asuttamisesta ja selviytymisestä. Siirtolaisuusinstituutti, 149–166.
- Gatrell, Peter (2013): The Making of the Modern Refugee. Oxford University Press.
- Hyry, Katja (2011): Meistä jäi taas jälki. Miten Vienan pakolaiset etsivät paikkaansa, kertoivat kokemastaan ja tulivat kuulluiksi 1900-luvun Suomessa. Lapin yliopisto.
- Jalagin, Seija (2021): Nimble Nationalism: Transgenerational Experiences of East Karelian Refugees in Finland and Sweden. In Ville Kivimäki, Sami Suodenjoki & Tanja Vahtikari (eds.) Lived Nation as the History of Experiences and Emotions in Finland, 1800–2000. Palgrave Macmillan, 267–293. https://link.springer.com/book/10.1007/978-3-030-69882-9
- Kmak, Magdalena (2023): Law, Migration, and Human Mobility: Mobile Law. Routledge. https://doi.org/10.4324/9781003254966
- Kähäri, Outi (2025): Postmemorial work of moral valence: A study of the resistance practices of Ingrian descendants. Memory Studies, 18(1), 288–304. https://doi.org/10.1177/17506980241255068
- Kähäri, Outi & Turjanmaa, Elina (2025): Embodied Memory and the Social Trauma of Family Separation: A Case Study of the Ingrian Diaspora. Body & Society. https://doi.org/10.1177/1357034X251389808
- Leinonen, Johanna, Miika Tervonen, Hans Otto Frøland, Christhard Hoffmann, Seija Jalagin, Heidi Vad Jønsson, and Malin Thor Tureby, eds. (2025) Forced Migrants in Nordic Histories. Helsinki University Press. https://doi.org/10.33134/HUP-32
- Lucassen, Leo (2005): The Immigrant Threat: The Integration of Old and New Migrants in Western Europe Since 1850. University of Illinois Press.
- Marfleet, Philip (2007): Refugees and History: Why We Must Address the Past. Refugee Survey Quarterly, 26 (3), 136–148.
- Nevalainen, Pekka (1999): Viskoi kuin luoja kerjäläistä. Venäjän pakolaiset Suomessa 1917–1939. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- Tervonen, Miika (2014): Historiankirjoitus ja myytti yhden kulttuurin Suomesta. Teoksessa Pirjo Markkola, Hanna Snellman & Ann-Catrin Östman (toim.) Kotiseutu ja kansakunta: miten suomalaista historiaa on rakennettu. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 137–162.