Esitelmät ja keskustelutilaisuudet

Sisällissotien työstäminen elokuvassa – Suomi ja Espanja vertailevan tutkimuksen valossa

Seminaarin lähtökohtana toimii Jukka Kekkosen vertaileva sisällissotatutkimus Kun Aseet puhuvat – Poliittinen väkivalta Espanjan ja Suomen sisällissodissa. Kuten Kekkonen toteaa” Vertaileva tutkimus voidaankin katsoa eräänlaiseksi vuorovaikutusprosessiksi, jossa yhdestä kohteesta tehdyt havainnot synnyttävät uusia kysymyksiä toisesta kohteesta ja niin edelleen.” Suomen ja Espanjan sisällissodat muodostavat tässä suhteessa erinomaiset vertailukohdat toisilleen. Molemmissa maissa ensin kirjallisilla, siten elokuvallisilla taiteellisilla esityksillä on ollut keskeinen rooli sisällissodan traumojen työstämisessä. Vertailemalla erityisesti näitä sisällissotia käsitteleviä elokuvia avaamme vuoden 1918 muistovuoden päätteeksi vielä uusia näkökulmia näihin kansallisiin identiteetteihin kipein tavoin kietoutuviin kysymyksiin.

Aika ja paikka

Tiedekulman Think Lounge maanantaina 10.12.2018 klo 16–19.

 

Puhujat ja aiheet

Jukka Kekkonen: Miksi vertaileva sisällissotatutkimus on tärkeää?

Mari Hatavara: Visualisoitu historia Leena Landerin Käskyssä: Romaani, dramatisoinnit ja filmatisointi

Kimmo Laine: Sisällissodan työstäminen fiktiossa

Rami Mähkä: Sisällissota 2000-luvun suomalaisessa näytelmäelokuvassa

Henry Bacon: Sisällissodan henki uudessa Espanjalaisessa elokuvassa

 

Formaatti:

20 minuutin puheenvuoroa + 10 min keskustelua

Loppukeskustelu

 

Järjestävät tahot

Helsingin yliopiston elokuva- ja televisiotutkimuksen oppisuunta

Suomen Elokuvatutkimuksen Seura

Helsingin yliopisto/Tiedekulma