Filosofi Chaïm Perelman tutki arkipäiväisen puheen retoriikkaa. Hänen mukaansa yksi retoriikan tyylikeino on vastakkainasettelujen tekeminen. Maailmaa havainnoidaan siten, että asioille keksistään jokin vastakohta, kuten itä – länsi, nainen – mies, nolla ja yksi… ja niin edelleen. Vastakkainasettelu on Matti Virtasen kirjan lähtökohta, sen pääotsikko on Ääripäät, eli maailma jäsentyy, kun keksitään vaikka feministeille vastakohdaksi miesliike. […]

Lue lisää

Historiantutkimuksen tarkoitus on ymmärtää toisenlaista ajattelua toisenlaisena aikana toisenlaisessa kulttuurissa, siksi myös käsitteitä on käytettävä niin, että ne tarkoittavat jotain. Valkoisen ylivallan käsite on nykyisessä merkityksessään järkeenkäypä vasta rotuerottelun purkamisen jälkeisestä kaudesta käytettynä –  sitä ennen koko länsimainen sivistyskäsitys oli lähtökohtaisesti rasistinen.  Ei ole kovin syvällistä ajattelua päivitellä, että länsimaissa ajateltiin 1800-luvun lopussa eri lailla kuin 2020-luvulla kirjoittaa Ari Helo.

Lue lisää

10