Juhani Suomen teos itsenäisen Suomen turvallisuuspolitiikan alkutaipaleesta, ensimmäisen maailmansodan päätöskuukausista K. J. Ståhlbergin presidenttikauden loppuun, on kattava esitys aikakauden ulko- ja sotilaspolitiikan ailahtelusta. Teoksesta piirtyy kuva tietynlaisesta villin lännen asetelmasta, jossa yksittäiset toimijat, etupäässä ulkoministerit ja joissain tapauksissa jopa yksittäiset lähettiläät, pyrkivät häikäilemättä vaikuttamaan valtion ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Esimerkiksi harvat lähettiläät edes pyrkivät objektiivisuuteen raporteissaan. […]

Lue lisää

Tarttuessaan maailmansotien välissä toimineen Kansainliiton historiaan Heikki Mikkeli on uhmannut historiankirjoituksen metodista nationalismia, joka saa tutkijan arkistolähteiden saatavuuden takia valitsemaan aiheensa kansallisvaltion puitteista. Geneven hengessä Mikkeli kirjoittaa maailmanhistoriaa. Hän on kahlannut läpi paitsi Kansainliiton toimintansa aikana julkaisemat dokumentit mittavan määrän eri maiden historiallisten toimijoiden muistelmia ja raportteja. Näiden avulla hän arvioi uudelleen koulutotuutta, jonka mukaan […]

Lue lisää

Kylmän sodan lopusta Euroopassa – ja muutamista muistakin viime vuosisadan loppukymmenten tapahtumista – kertoo Pekka Visurin ja Heikki Talvitien kirja Kylmän sodan päätös. Teoksen alaotsikkona on Draamaa Helsingissä, Moskovassa ja Berliinissä, ja vaikka kummankaan kirjoittajan esitystapa ei ole erityisen dramaattinen – pikemminkin tiukan, joskus jopa vähän kuivahkon, asiallinen – dramatiikkaa riittää tapahtumissa itsessään. Monien maiden […]

Lue lisää

Pekka Turunen on historiapuolen tohtorismies, joka yliopistouransa jälkeen (lomassa?) työskentelee tutkijana Maavoimien esikunnassa ja tutkii toimialansa kehitystä. Kylmää rauhaa. Kekkonen, sotilastiedustelu ja Tšekkoslovakian miehitys -teosta varten hänellä on ollut tutkimusvapaata, joten virkatyöstä nyt ei ole kysymys. Turusella on kirjoittajameriittejä mm. kaukopartio- ja tiedustelusektorilta. Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto oli miehittänyt käytännössä kaikki Euroopassa saavuttamansa alueet. Vuonna […]

Lue lisää

1

Koronavuosina moni kaipasi matkoja ulkomaille, mutta olisi voinut tutustua niihin Helsingistä poistumattakin. Kauniisti kuvitettu Maailmanympärimatka Helsingissä – Suurlähetystöt ja niiden historia esittelee yli 60 maan edustustot, kunkin 1-6 sivulla. Laajimman esittelyn saavat ymmärrettävästi Venäjä, Ruotsi ja Saksa – kolme maata, jotka tärkeimpinä tunnustivat Suomen itsenäisyyden ensimmäisten joukossa. Lisäsi kirja kertoo yleisestikin diplomatian historiasta. Takakannen sisäsivulla […]

Lue lisää

Peter Frankopanin tiiliskivi Silkkitiet – Uusi maailmanhistoria oli joulumyynnin 2021 suosikkeja, joka lupasi valoittaa Keski-Aasian halkaisseita kauppareittejä. Suomennos on erinomainen lukuun ottamatta tavanomaisia ärsyttävyyksiä: Kirgizistan on naapurimaistaan poiketen ”Kirgisia” (vaikka -stan kuuluu kirgiisissä, ruotsissa, englannissa ja aiemmin välillä suomessakin maan nimeen) ja vuosiluvut on merkitty pseudo-objektiivisesti ”eaa”/”jaa” (ikään kuin olisi silkkaa sattumaa, ettei ajanlaskumme alku […]

Lue lisää

Jyrki Koulumies palaa uusimmassa kirjassaan Itärakentajat – Työmailla Neuvostoliitossa idänkauppaan tuoreella ja mielenkiintoisella näkökulmalla. Hän toteaa motiivikseen kirjan kirjoittamiselle sen, ettei suomalaisia rakennusvientihankkeita ole kattavasti tutkittu akateemisesti, sekä sen, että 1970-luvulta alkaen itänaapurin rakennustyömailla töitä tehneet ovat nyt suurelta osin eläkeiässä. On siis ollut korkea aika kerätä heidän muistitietoaan talteen. Kolmantena pontena kirjalle on selvästi […]

Lue lisää

Idänkauppa kuuluu Jyrki Koulumiehen erityisosaamisen piiriin. Henkilökohtaisen suhteen aiheeseen hän hankki 1970-luvun lopussa Uuden Suomen Moskovan kirjeenvaihtajana. Sittemmin Koulumies on palannut aihepiiriin kirjoissa Moskova, Mullova ja minä (2008) ja Kohtalona Kostamus – Risto Kangas-Ikkalan muistelmat (2012). Näiden ohella hän teki Elinkeinoelämän valtuuskunnan Idänkaupan veteraanit -hankkeeseen joukon haastatteluita, joihin tämä teos Koulumiehen omien kokemusten ohella ensisijaisesti nojaa. Kirjan idea on […]

Lue lisää

Jyrki Koulumies on laatinut Risto Kangas-Ikkalan (s.1937) elämäkerran haastattelujen pohjalta. Faktat on tarkistettu dokumenteista ja lehdistöaineistosta sekä ulkoministeriön asiakirjojen pohjalta. Työ on ollut selvästi mieluinen, mutta myös mittava. Kaikille idänkaupan lähihistoriasta kiinnostuneille, asiantuntijoille ja alan veteraaneille Kohtalona Kostamus tarjoaa epäilemättä mielenkiintoisia lukuhetkiä. Risto-Kangas Ikkalan muistelmat ovat periaatteessa suhteellisen tyypillinen ”uraelämäkerta”, jossa arkisemmat lapsuuden ja nuoruuden […]

Lue lisää

Oula Silvennoisen väitöskirja Salaiset aseveljet on sujuva ja huolellinen esitys Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyöstä 1933-1944. Sen kohutuin ”paljastus” on, että muutamat Valtiollisen poliisin saksalaismieliset edustajat olisivat osallistuneet jatkosodan hyökkäysvaiheessa otettujen sotavankien teloituksiin ja toimittamiseen Norjaan. Tämän ei pitäisi sinänsä olla mikään yllätys, sillä olihan Saksalla rintamavastuu Pohjois-Suomessa. Silvennoinen ei kuitenkaan lopulta todista, että suomalaiset olisivat […]

Lue lisää

Victor Hugon Kurjissa on kohtaus, jossa roistomaisen Thénardier’n perheen koditon poika, Gavroche, pelastaa 1830 vallankumouksen keskeltä kaksi eksynyttä lasta (omia veljiään). Gavroche on löytänyt oivallisen piilopaikan Napoleonin Bastilleen rakennuttaman norsumonumentin vatsasta, jossa pojat voivat nukkua rottien keskellä. Peittona pojilla on Jardin des Plantes’in kirahvilta varastettu matto, josta Hugo kirjoittaa, että se oli ”hyvin paksu ja […]

Lue lisää

Rentolan kirja kertoo pelkistetysti sanottuna Neuvostoliiton roolista Suomen politiikassa otsikossa mainittuina vuosina. Koska tästä kirjasta on jo aikaisemmin kirjoitettu runsaasti tavanomaisia arvosteluja, niin esitän seuraavassa enemmänkin kirjan herättämiä ajatuksia. Rentolan kirjan maailmat ovat ikään kuin kahdesta ääripäästä. Yhtäältä liikutaan poliittisen eliitin ja huipputiedustelun salongeissa, ja toisaalta taas joissakin vakoilijoiden ja Supon puuhasteluissa. Rakenne toimii, sillä […]

Lue lisää