Väkivalta on ollut osa audiovisuaalista kulttuuria sen alkuajoista saakka. Samalla väkivallan representaatiot ovat herättäneet kuohuntaa, ja niiden vaikutuksista on syvään juurtuneita oletuksia.
Tietosanomat
Lähikuvan vuoden toinen numero on julkaistu. Uudessa teemanumerossa käsitellään musiikkia suhteessa liikkuvaan kuvaan. Mielenkiintoiset artikkelit, katsaukset ja muut tekstit kertovat siitä, mitä tällä hetkellä Suomessa pidetään tässä suhteessa relevanttina tutkimuskohteena.
Tietosanomat
Mediateollisuus on monialainen kokonaisuus, johon kuuluvat niin tuotanto, jakelu, markkinointi sisällöt, teknologia, mediat sekä tietysti yleisöt ? kuluttajat. Nämä osat ovat eri tavoin verkottuneet ja kanssakäymisessä keskenään. Lähikuvan mediateollisuus-numero on osaltaan määrittelemässä ja vakiinnuttamassa mediateollisuuden tutkimusalaa Suomeen. Teollisuuden näkökulmaa korostettaessa on kuitenkin tärkeää huomata, että mediateollisuus eroaa muista teollisuudenaloista merkittävästi. Media ei tuota vain tuotteita […]
Tietosanomat
Lähikuvan numero 3/2018 on ilmestynyt. Teemana on affektiivinen some ja numeron ovat toimittaneet Kaisu Hynnä ja Mari Lehto. Sosiaalisen median keskusteluissa tunteilla on keskeinen sija. Tunnereaktiot, aina ärtymyksestä sympatiaan ja koukkuun jäämisestä tylsistymiseen, kuuluvat olennaisesti sosiaalisen median kohtaamisiin. Lähikuva lähestyy sosiaalisen median ilmiöitä affektin käsitteen kautta. Erikoisnumerossa osallistutaan keskusteluun affektin merkityksistä analysoimalla trollausta, verkkokeskustelun tunneintensiteettejä, […]