Nyt pääset kuuntelemaan podcast-sarjaa, joka toteutettiin SKS:n Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -yhteistyöhankkeen puitteissa. Hanke toteutettiin vuosina 2018-2020 Inkeriläisten sivistyssäätiön, Kansallisarkiston ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimesta.

Lue lisää

Podcastien suosio on kasvanut viime vuosina ja uusia podcasteja on perustettu runsaasti. Monissa niistä puhutaan myös historiasta, taiteesta, kulttuurista ja humanistisen alan eri ilmiöistä. Tähän juttuun on listattu joitakin näitä teemoja käsitteleviä podcasteja. Kiinnostavia kuunteluhetkiä.

Lue lisää

2

Historiantutkijat Samu Nyström ja Oona Ilmolahti tarkastelevat kriisiaikojen merkillistä maailmanmenoa, jossa on paljon tuttua myös korona-ajan kaupunkilaisille. Jutustelun lomassa kuunnellaan aikalaiskokemuksia, tarkastellaan museoesineiden merkityksiä sekä etsitään poikkeusaikojen kerrostumia tutuista kaupunkitiloista.

Lue lisää

Suomen valokuvataiteen museo julkaisee loppuvuoden aikana yhdeksänosaisen kuva-aiheisen podcastin, johon on saatu avustusta Museovirastolta. Kuva ois kiva on asiantuntijapodcast, jonka vaihtuvina vieraina kuullaan valokuvaajia, asiantuntijoita ja tutkijoita. Podcastissa käsitellään valokuvausta eri näkökulmasta ja pureudutaan kuvan yhteiskunnallisiin, kulttuurisiin ja historiallisiin vaikutuksiin.

Lue lisää

  Elävä Suomenlinna -tutkimushanke (2017-2019) julkaisee kevään aikana viiden jakson podcast-sarjan yhteisölähtöisen tutkimuksen pääteemoista. Keskiviikkoisin ilmestyvien podcastien tarkoituksena on tehdä tutuksi suomenlinnalaisia toimijoita osallistava kenttätutkimus kaikille aiheesta kiinnostuneille. 11.4. julkaistussa avausjaksossa tutkimuksen taustasta, tavoitteista ja toteutustavasta kertoo dosentti Pauliina Latvala-Harvilahti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkimusosastolta. Noin 20 minuutin pituiset jaksot sopivat kuunneltaviksi esimerkiksi Suomenlinnan lauttamatkan aikana […]

Lue lisää

Norsunluutornista, päivää -podcastin ensimmäisessä lähetyksessä teemana on arki ja juhla. Lähetyksessä hypätään suoraan syvään päähän keskustelemalla muun muassa uskonnosta. Podcastia toimittavat Jyväskylän yliopiston historiantutkijat Mikko Hiljanen ja Susanna Niiranen. Vieraana dosentti Jukka Jouhki. Norsunluutornista päivää!

Lue lisää