Mitä saagat ovat – totta vai tarua? Tällä retorisella kysymyksellä avaavat Sirpa Aalto ja Kirsi Kanerva, kaksi saagoihin erikoistunutta tutkijaa, teoksensa Johdatus saagakirjallisuuteen. Kirjoittajat itse esittelevät teosta sanoen sen tuovan esille saagakirjallisuuden syntyhistoriaa, kehitystä ja käyttöä sekä valottavan eri saagalajien erityispiirteitä ja niiden suhdetta toisaalta suulliseen kertomusperinteeseen, toisaalta taas eurooppalaiseen kirjallisuuteen. He määrittelevät saagakirjallisuuden käsittelyä […]

Lue lisää

3

Islantilainen kirjallisuudentutkija Bergsveinn Birgisson on kirjoittanut kirjan oletetusta viikinkiesi-isästään Geirmundur Tummanahasta, joka muutti Norjasta Islantiin 800-luvun jälkipuolella. Bergsveinn julkaisi teoksensa alun perin norjaksi vuonna 2013, minkä jälkeen kirja ilmestyi islanniksi (Leitin að svarta víkingunum, 2016). Kirjan suomennos Musta viikinki ilmestyi vuonna 2019. Islanninkielisen version yhteydessä kirjailija julkaisi myös sepittämänsä saagan Svarti víkingurinn, joka kertoo Geirmundur […]

Lue lisää

1

Bjarmit olivat yleisen käsityksen mukaan suomalais-ugrilainen kansa, jonka tarunhohtoinen Bjarmia eli Bjarmien maa, sijaitsi pohjoisessa, Jäämeren tai Vienanmeren rannoilla. Tämä rikas kansa kävi kauppaa Venäjän suurten jokien varrella 800-luvulta 1200-luvulle. Bjarmeista ovat kertoneet monet englantilaiset, norjalaiset, tanskalaiset, saksalaiset, arabialaiset ja venäläiset kronikoitsijat, matkakirjailijat, maantieteilijät, runoilijat ja saagakirjailijat. Ensimmäisen kerran bjarmeista kertoo norjalainen Ottar 800-luvun lopulla […]

Lue lisää

2

Saagat ovat islantilaisten tallettamia tarinoita, jotka ovat välittyneet suullisesti sukupolvelta toiselle, kunnes niitä on keskiajalla ryhdytty kirjoittamaan muistiin. Tästä syystä monista teksteistä on olemassa useita hiukan toisistaan poikkeavia versioita. Tähän kokoelmaan suomennetut saagat ovat ns. muinaissaagoja. Muinaissaagojen tapahtumat on sijoitettu suunnilleen vuosiin 400−800, siis aikaan ennen Islannin asuttamista. Myöhemmät, ns. islantilaissaagat käsittelevät lähinnä Islannin tapahtumia […]

Lue lisää