Totta ja tarua Bjarmien maasta

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on julkaissut uuden painoksen Martti Haavion vuonna 1965 ilmestyneestä Bjarmien vallan kukoistus ja tuho -teoksesta. Saatesanat uuteen painokseen on kirjoittanut vuoden 2018 kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja Juha Hurme.

Haavio, Martti: Bjarmien vallan kukoistus ja tuho. Historiaa ja runoutta. . Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2018. 297 sivua. ISBN 978918580105.

Bjarmit olivat yleisen käsityksen mukaan suomalais-ugrilainen kansa, jonka tarunhohtoinen Bjarmia eli Bjarmien maa, sijaitsi pohjoisessa, Jäämeren tai Vienanmeren rannoilla. Tämä rikas kansa kävi kauppaa Venäjän suurten jokien varrella 800-luvulta 1200-luvulle.

Bjarmeista ovat kertoneet monet englantilaiset, norjalaiset, tanskalaiset, saksalaiset, arabialaiset ja venäläiset kronikoitsijat, matkakirjailijat, maantieteilijät, runoilijat ja saagakirjailijat. Ensimmäisen kerran bjarmeista kertoo norjalainen Ottar 800-luvun lopulla matkakertomuksessaan Wessexin kuningas Alfred I:lle. Historian hämäryyteen bjarmit katoavat 1200-luvulla viikinkien ja mongolien hyökkäyksien seurauksena.

Martti Haavio (1899–1973) oli kansanrunouden ja mytologian tutkija, professori ja akateemikko. Hän oli suomalaisen ja vertailevan kansanrunouden professorina Helsingin yliopistossa 1949–1956 ja Suomen Akatemian jäsen 1956–1969. Akateemisen uransa ohella hän kuului Tulenkantajiin ja julkaisi runoja kirjailijanimellä P. Mustapää. Haavio käy kirjassaan läpi bjarmeista kertovaa runsasta aineistoa. Saatesanoissaan hän toteaa pyrkivänsä ”erottamaan toisistaan historiallisen tiedon ja runouden”.

Kapteeni Martti Haavio jatkosodan aikana rajantakaisessa Karjalassa.

Idean kirjaansa Haavio sai jatkosodan aikana Aunuksessa, jossa hän tutustui sikäläisiin vepsäläisiin ja lyydiläisiin kyliin yhdessä asetoveriensa Yrjö Jylhän, Olavi Paavolaisen, Sakari Pälsin seurassa. Käynnit kylissä tekivät miehiin suuren vaikutuksen. Heistä jokainen inspiroitui myöhemmin ilmaisemaan kokemuksiaan kukin omalla tavallaan. Haavio kansanrunouden tutkijana kirjoitti lyydiläisten ja vepsäläisten kaukaisesta menneisyydestä.

Tutkijat ovat kautta aikojen kiistelleet, mikä bjarmien kansallisuus oikeastaan oli. Heitä on pidetty erillisenä suomensukuisena kansana, kuten syrjääneinä, savolaisina, karjalaisina, vatjalaisina mutta myös vepsäläisinä. Viimeksi mainittu on Haavion mielestä lähinnä oikea; muinaiset bjarmit olivat samaa kansaa, jota hän toveriensa kanssa kohtasi vepsäläisten ja lyydiläisten kylissä Aunuksessa.

Haavio päättelee bjarmien kansallisuudennimen olevan naapurikansan norjalaisten antama. Muinaisuudessa vieraita kansoja nimitettiin usein heidän ominaisuuksiensa mukaan ja koska bjarmit tunnettiin vaaleasta ihon-, tukan- ja silmienväristään, saivat he nimensä bjarmi-sanueen merkityksistä valo – valkea – valkoinen. Haavio todistelee myös, että bjarmit ovat samaa kansaa kuin olivat taipaleentakaiset tšuudit ja vepsäläiset ja niinpä hän käyttää kautta kirjan näitä termejä synonyymeina.

Muinaiset bjarmit hankkivat rikkauksia käymällä kauppaa turkiksilla. Haavio mainitsee, miten Ruijasta itään ja kaakkoon sijaitsevien alueiden nautintaoikeus, jossa bjarmit metsästivät, oli kauan epämääräinen ja kiistanalainen kysymys. Viikingit havittelivat bjarmien rikkauksia ja tekivät Bjarmiaan useita ryöstöretkiä. Tunnetuin niistä lienee saaga, jossa kerrotaan, miten viikingit Thore ja Karli miehineen ryöstivät bjarmien jumalan Jómalin aarteet. Myös etelän Novgorod teki valloitusretkiä pohjoiseen. Puolustaakseen omia maitaan, bjarmit rakensivat mäkilinnoja. Niitä on runsaasti Vienajoen vesistön jokien varsilla. Niistä kertovat historialliset paikallistarinat kertovat bjarmien vallan loppuvaiheen epätoivoisista puolustustaisteluista. Kun puolustajat eivät enää pystyneet pitämään asemiaan, he pakenivat metsiin tai surmasivat itsensä keihäillä tai jousilla. Toiset hautautuivat maahan tai jäivät paikoilleen.

Bjarmia Olaus Magnuksen Carta Marinassa 1539.

Turkiskaupan muutokset ja bjarmien tuho

Bjarmit katosivat vuoden 1240 tienoilla Norjan historiallisista asiakirjoista. Aasialaiset mongolit –kiinan kielellä tatat ’tataarit’ – hyökkäsivät Pohjois-Venäjälle vuonna 1238. He ulottivat valloituksensa Bjarmalandiin saakka. Joukko bjarmeja pakeni silloin Norjaan kuningas Hákonin suojelukseen. Valtaosa jäi paikoilleen, ja Haavion mukaan heitä siis elää edelleen vepsäläisissä ja lyydialaisissa kylissä.

Bjarmien tuhoon liittyy myös turkiskaupassa tapahtuneet muutokset. Haavio toteaa, että Venäjän turkiskaupan läntisen keskuksen, Kiovan, merkitys oli jo 1100-luvun lopussa ja 1200-luvun alussa monesta syystä taantunut. Liikametsästys oli hävittänyt turkiseläimet lähes täysin Dnjeprin jokilaaksosta ja sen ympäristöstä. Samaan aikaan turkisten tuonti pohjoisilta seuduilta supistui. Toisaalta ristiretkien seurauksena Dnjeprin kauppareitin korvasi uusi reitti länsimaista Välimeren kautta Orienttiin. Lisäksi mongolit tunkeutuivat Keski- ja Etelä-Venäjälle ja katkaisivat Kiovan ja Bagdadin kalifaatin väliset jo heiveröiset kauppayhteydet. Romahdus Venäjän turkismarkkinoilla aiheutti käänteen Bjarmian taloudellisessa rakenteessa.

Bjarmien vallan kukoistus ja tuho -kirjan sivuilla Martti Haavio esittelee, mitä kaikkea ja kuka on kirjoittanut tšuudeista, hopeatiestä, vepsäläisten kirjeestä Bolgarian kuninkaalle, Juran arvoituksesta, Starkáðr vanhasta ja bjarmeista, Ragnar Loðbrókista, norjalaisten viikinkiretkistä Bjarmiaan, aiheesta Thor Bjarmiassa, Bjarmian aarteista, Bjarmien Jómalista ja Bjarmien vallan tuhosta. Paikoitellen runsas aineisto hankaloittaa kokonaiskuvan luomista, mutta lopputulos on avartava lukukokemus muinaisuuden Bjarmiasta ja sen asukkaista.

 

Yksi kommentti artikkeliin “Totta ja tarua Bjarmien maasta

  1. Mongolit eivät koskaan päässeet pohjoiseen ja Arkangeliin. Eivätkä viikingit laivoineen tulleet Jäämeren kautta, kuin satunnaisesti. Se selitys Bjarmlandian tuhoksi on liian kaukaa haettu. Todennäköisempää on, että slaavit tunkeutuivat alueille ja ajoivat bjarmit itäiseen Komi-Permiaan ja Udmurtiaan. Vastaavasti kävi Moskavan alkuperäiskansoille muromilke ja merjoilke. Sekä etelämmässä mordvat ajettiin suppeille suoalueille Ukrainan pohjoispuolelle.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *