Konferenssit ja seminaarit

Kulttuuriympäristöseminaari Nousiaisissa

Osana kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta Varsinais-Suomen maakuntamuseo järjestää yhteistyössä Nousiaisten kotiseutuyhdistys ry:n ja Varsinais-Suomen museot ry:n kanssa perjantaina 8.6. klo 13 alkaen kulttuuriympäristöseminaarin Nousiaisten Seurantalo Kalliopohjassa (Hääveläntie 9, Nousiainen). Tilaisuudessa kuullaan kiinnostavia puheenvuoroja, jotka käsittelevät paikallista kulttuuriperintöä ja ajankohtaisia aiheita seudulla.

Puheenvuorot esittelevät muun muassa arkeologista toimintaa, rakennettua kulttuuriympäristöä ja -maisemaa sekä paikallisten kulttuuritoimijoiden kuulumisia. Seminaari järjestetään tänä vuonna Nousiaisissa, koska metallinetsijät ovat löytäneet seudulta viime vuosina runsaasti esineitä, ja kuva alueen menneisyydestä on muuttunut. Muutkin kulttuuriperinnön osa-alueet ovat seminaarissa edustettuina, ja seminaari on oiva kohtaamispaikka eri alojen toimijoille. Tilaisuudessa kuullaan esimerkiksi Mynämäen uusista museotiloista Vanhassa Yhteiskoulussa ja Pukkilan kartanon tulevaisuudensuunnitelmista.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tilaisuudessa on mahdollista ostaa kahvia ja virvokkeita Nousiaisten kotiseutuyhdistyksen toiminnan tukemiseksi.

OHJELMA

  • Tervetuliaissanat
  • Juha Saarinen (Nousiaisten Kotiseutuyhdistys ry): Nousiaisten kesän toiminnan esittely
  • Viktoria Kulmala (Mynämäen kulttuuritoimen Kulttuuri- ja kirjastopalvelut): Uudet museotilat Mynämäen Vanhassa Yhteiskoulussa
  • Eija Suna (Varsinais-Suomen maakuntamuseo): Valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävät rakennetut ympäristöt ja maisemat
  • Lauri Leppänen (Kiinteistöosakeyhtiö Pukkilan Kartano/ Restart Oy): Pukkilan kartanon tulevaisuudensuunnitelmat
  • n. klo 14:40 Kahvitauko 30 min – Nousiaisten kotiseutuyhdistys ry myy kahvia
  • Lasse Nyman (Suomen metallinetsijät ry): Metallinetsijöiden ja arkeologien välinen yhteistyö
  • Janne Harjula (Turun yliopisto): Maskun ja Nousiaisten arkeologiaa: vanhaa ja uutta
  • Esa Laukkanen: Vanhan tavan mukaiset kuolinpaikan merkinnät maastossa: Esimerkkejä 1830-luvulta 1930-luvulle
  • Tilaisuuden yhteenveto ja loppukeskustelu

 

Lue lisää:

Vuonna 2018 vietetään eurooppalaista kulttuuriperinnön vuotta, ja kulttuuriympäristöpäivien teemana on ”Tunne perintösi, jaa tarinasi”. Tavoitteena on lisätä yleistä tietoisuutta kulttuuriperinnöstä ja innostaa ihmisiä tekemään tunnetuksi, vaalimaan, kehittämään ja hyödyntämään monimuotoista kulttuuriperintöään niin paikallisella kuin eurooppalaisellakin tasolla.