FM Henrik Forsberg väittelee 24.1.2020 kello 12 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ”Famines in Mnemohistory and National Narratives in Finland and Ireland, c. 1850-1970” (Nälänhädät muistohistoriassa ja kansallisissa kertomuksissa Suomessa ja Irlannissa, noin 1850-1970). Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania, sali PIII, Yliopistonkatu 3.
Vastaväittäjänä on professori emeritus Cormac Ó Gráda, University College Dublin, ja kustoksena on professori Jari Eloranta.
Väitöskirja julkaistaan sarjassa Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja – Publications of the Faculty of Social Sciences 131/2020.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.
***
Nälänhädät muistohistoriassa ja kansallisissa kertomuksissa Suomessa ja Irlannissa, noin 1850-1970. Tämä väitöskirja on tutkimus nälänhädistä ja niiden jälkielämistä. Tutkimuksen keskeisenä analyyttisenä käsitteenä hyödynnetty mnemohistory (suom. muistohistoria) viittaa siihen kriisiä seuranneeseen ajanjaksoon, jona nälkävuosien jälkeiset sukupolvet elivät samaan aikaan kriisin kokeneen ja sen tapahtumat muistavan väestöryhmän kanssa. Tarkasteltavana on siten kummankin maan osalta noin sadan vuoden jakso, joka seurasi vuosina 1845-52 Irlannissa ja 1860-luvulla Suomessa koettuja nälkäkriisejä. Kyseisenä aikakautena historialliset ja henkilökohtaiset muistot vaikuttivat ja nivoutuivat toisiinsa ja kamppailivat toisinaan keskenään dominoivan ”totuudellisemman” menneisyyskertomuksen asemasta. Muistohistoriallinen progressio eli väestön uusiutuminen vaikutti siihen, minkälaisiksi diskurssit nälänhätien muistoista ja historiasta lopulta muokkautuivat, mutta se ei suoraan määrittänyt nälänhädän muistamista.
Tutkimus koostuu kolmesta vertaisarvioidusta artikkelijulkaisusta, kahdesta julkaisemattomasta artikkelikäsikirjoituksesta sekä laajasta johdanto- ja yhteenvetoluvusta. Tutkimus perustuu kauttaaltaan vertailevan näkökulman hyödyntämiseen, mutta varsinaista vertailevaa tutkimusmetodia sovelletaan ainoastaan yhdessä artikkelissa. Väitöskirjan johdantoluvussa käyn perusteellista keskustelua kolmen keskeisen kansainvälisen tutkimusalan tilasta: nälänhätätutkimuksen, kollektiivisen muistin tutkimuksen ja nationalismitutkimuksen. Kaikkia näitä tarkastellaan Suomen ja Irlannin nälänhätien ja maitten yleisen kansallisvaltion rakentumisen kautta. Esitän, että kyseisten tutkimusalojen soveltaminen Suomen ja Irlannin nälkäkriisien muistohistoriaan edellyttää muistin ja historian ymmärtämistä kertomuksellisina representaatioina ja retorisina välineinä, joiden tavoitteena on kollektiivisten identiteettien muovaaminen. Tutkimusaineistona niin Irlannista kuin Suomesta on ollut kansallisen historian koulukirjoja, kansallista nälänhätätutkimusta, kansallisen historian yleisteoksia, historiallisia romaaneja ja näytelmiä, aikalaissanomalehtiä, väestö- ja ulkomaankauppatilastoja, paikallishistorioita ja muistitietokokoelmia.
Tutkimusmetodina on käytetty diskurssianalyyttistä lähiluentaa ja historiallista kontekstualisointia. Lopputuloksena on syntynyt tutkimus, joka ottaa osaa kansainväliseen nälänhätien, kollektiivisen muistin ja nationalismin tieteellisiin keskusteluihin sekä molempien maiden kansalliseen historiankirjoitukseen. Tutkimus osoittaa, että 1860-luvun nälkävuodet ovat olleet suomalaisen muistohistorian traditiossa jos ei vaiettu niin kuitenkin poliittisesti arkaluontoinen aihe. Osittain tämä liittyy nälkävuosien tapahtumiin itsessään, osittain nälkävuosien jälkeisen ajan poliittisin jännitteisiin. Nälkävuosien tapahtumien osalta keskeistä oli fennomaanien pyrkimys varjella Johan Vilhelm Snellmanin poliittista mainetta, paikalliset epäoikeudenmukaisuuden kokemukset ja elintarvikkeiden ulosvienti nälkäänäkevästä maasta. Nälkävuosien jälkeisinä vuosikymmeninä jännitteitä synnyttivät työväestön järjestäytyminen, eliitin jakaantuminen ja lopulta sisällissota. Nämä kokonaisuudessaan vaikuttivat aikalaisten poliittisesti suodatettuun tulkintakehykseen maan kansallisesta historiasta. Konkreettisesti tämä näkyy siten, että kansallinen historiakertomus vältteli 1860-luvun nälkävuosien kerrontaa esimerkiksi kansakoulujen historiakirjoissa. Toisaalta taas kotimainen kaunokirjallisuus ammensi joko suorilla viittauksilla tai temaattisilla valinnoilla (yhteiskunnallinen realismi, köyhyys ja kurjuus, nälkä ja kuolema) hyvin paljon nälkävuosien kokemuskentästä – jopa niin paljon, että jos nälkävuosia ei olisi koskaan tapahtunut, olisivat monet nykyään kirjallisuuden klassikoiksi luokitellut teokset hyvin erilaisia. Kuvaavaa on, että vasta aivan muistohistoriallisen kauden lopussa, kun kaikki tapahtuman muistamaan kykenevät olivat jo kuolleet, alettiin maassa laajemmin jälkipolvien taholta pystyttää muistomerkkejä nälkävuosien paikallisesti tärkeille muistinpaikoille. Kansallista muistomerkkiä ei Suomesta löydy.
Muistohistoriallisen dynamiikan yksi tärkeimmistä taustatekijöistä on nälkävuosien muistamiseen kykenevän väestön väheneminen. Ensimmäiset muistelmat nälkävuosista ilmestyivät noin kaksi vuosikymmentä tapahtuman jälkeen, jolloin uusi nälkävuosien jälkeinen sukupolvi oli jo kasvanut aikuisiän kynnykselle. Ensimmäiset laajalevikkisimmät historialliset romaanit, näytelmät ja aiheen historiantutkimuksen pioneerit ilmestyivät 1890-luvulla, jolloin tapahtuman muistavat olivat jo alle 50 prosenttia koko väestöstä. Ensimmäiset muistitietokeräykset koottiin 1910-luvulla, kun muistamiseen kykenevä väestöryhmä oli jo 45-vuotiasta tai vanhempaa ja muodosti kokonaisväestöstä noin viidenneksen.
Irlannin osalta muistohistoriallinen tausta noudattaa karkeasti samankaltaista kehityskäyrää kuin Suomessa. Keskeinen ero on kuitenkin se, että Irlannissa kansalliset muistitietokeräykset tehtiin 1930- ja 1940-luvuilla, jolloin aineisto pääosin on toisen tai kolmannen sukupolven suullista perimää eikä siten juurikaan sisällä omakohtaisia tai silminnäkijäkokemuksia. 1800-luvun Irlannin erottaa Suomesta myös historian kulttuurinen ja yhteiskunnallinen status, joka oli poleemisempi luonteeltaan ja jonka takia sitä ei myöskään koululaitoksissa juurikaan opetettu. Maan poliittinen ja uskonnollinen konteksti suhteessa 1800-luvun emämaahaan Britanniaan oli voimakkaasti kärjistetympi kuin Suomen suhde Venäjän keisarikuntaan. Tämä elävöitti Irlannin nälänhädän maan kansallisen historiakertomuksen keskeiseksi tapahtumaksi kansallismielisissä historiakertomuksissa. Nämä kansallismieliset tulkinnat eivät kuitenkaan nousseet valtavirraksi julkisissa historiakertomuksissa kuin vasta vuosikymmenien viiveellä ja koululaitoksessa vasta noin puolivuosisataa nälänhädän jälkeen. Muistohistorian loppupuolella nälänhädän satavuotismerkkivuotena, kun muistamaan kykenevät olivat jo poistuneet, yleistyi paikallinen muistotoiminta, aivan kuten Suomessakin.
Tämä väitöskirja haastaa aikaisemman irlantilaisen historiatutkimuksen tulkinnan, jonka mukaan Irlannin nälänhätä olisi ollut historioitsijoiden unohtama ja yhteiskunnallisesti vaiettu tapahtuma. Irlannissa keskustelutiin nälänhädästä julkisuudessa vuosina 1850-1950, mutta käsityksemme historiasta, historioitsijasta ja kansallisen kertomuksen hegemoniasta ovat muuttuneet niin paljon, että keskustelua ei helposti tunnisteta historialliseksi. Tämä tekee muistohistoriasta oivallisen analyyttisen käsitteen, sillä se mahdollistaa joustavamman näkökulman tilassa ja ajassa muuttuvien historia-, muisto- ja identiteetti- käsitekategorioiden tutkimiseen.