FM Santeri Vanhanen väittelee 7.12.2019 kello 10.15 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta ”Prehistoric cultivation and plant gathering in Finland – An archaeobotanical study”. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania PIII, Yliopistonkatu 3.
Vastaväittäjänä on Apulaisprofessori Giedr Motuzait Matuzevi, Vilnius University, ja kustoksena on professori Mika Lavento.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.
****
Voimme ymmärtää esihistoriallisia ihmisiä paremmin, jos tiedämme mitä kasveja he viljelivät ja keräilivät. Esihistoriallista kasvien hyödyntämistä ei kuitenkaan tunneta Suomessa riittävän hyvin. Tällaisen tiedon kartuttamiseksi tutkin väitöskirjassani seuraavia kysymyksiä: Mitä kasveja ihmiset keräilivät esihistoriallisena aikana ja miten kasveja hyödynnettiin? Milloin ensimmäiset viljelykasvit ilmaantuvat ja mistä nämä ovat peräisin? Miten viljely kehittyy sen omaksumisen jälkeen?
Näiden kysymysten selvittämiseksi tutkin arkeologisilta kaivauksilta löytyviä muinaisia kasvinjäänteitä, kuten pähkinänkuoria, siemeniä ja viljanjyviä. Tutkimuksen tavoite on valottaa ihmisten ja kasvien välistä vuorovaikutusta esihistoriallisena aikana.
Suomessa käytettiin lukuisia eri kasveja kivikaudelta lähtien. Näistä esimerkiksi hasselpähkinöitä ja vesipähkinöitä kerättiin ravinnoksi ja ne kasvoivatkin nykyistä pohjoisempana. Kasvien keräily jatkui maanviljelyksen alettua, mutta viljat vaikuttavat korvanneen hiilihydraattipitoiset luonnonkasvit, kuten ulpukan. Esimerkiksi ahomansikan, vadelman ja katajan käyttö silti jatkui. Näitä kerättiin mahdollisesti maun ja lääkinnällisten vaikutusten vuoksi.
Maanviljely levisi Lähi-Idästä Eurooppaan muuttavien väestöjen mukana. Matkan aikana maanviljelijäkulttuurit muuttivat muotoaan. Metsästäjä-keräilijät vaikuttivat DNA:han, esinekulttuuri muutti muotoaan ja viljelykasvien määrä väheni siirryttäessä pohjoista kohti.
Löysin tutkimuksessa Suomen varhaisimmat ohran ja vehnän jyvät Ahvenanmaalta. Ensimmäiset jyvät osoittautuivat noin 5000 vuotta vanhoiksi. Tällöin saarille muutti Tukholman alueelta kuoppakeraamisen kulttuurin hylkeenpyyntiin erikoistuneita metsästäjä-keräilijöitä. He olivat ilmeisesti omaksuneet maanviljelyn 6000 vuotta sitten Skandinaviaan levittäytyneiltä maanviljelijöiltä. Tulos yllätti, koska hyvin harvoin on voitu todeta metsästäjä-keräilijöiden omaksuneen taidon viljellä maata.
Esimmäisen viljelyaallon jälkeen Suomessa oli noin tuhannen vuoden katkos viljelykasvien esiintymisessä, vaikka Viron kautta levittäytynyt nuorakeraaminen kulttuuri harjoittikin eläinten pitoa.
Viljanjyvälöytöjen perusteella viljely vakiintui Suomen lounaisella rannikkoalueella pronssikauden alusta alkaen, eli noin 3500 vuotta sitten. Hautamuotojen ja esineellisen kulttuurin perusteella tämä viljelyskulttuuri saapui Ruotsista.
Viileisiin oloihin sopeutunut ohra oli tärkein viljelykasvi koko esihistoriallisen ajan. Ajanlaskun alun jälkeen vainioilla kasvatettiin myös emmervehnää, ruista ja leipävehnää sekä pellavaa ja hamppua. Rikkakasvien ja muinaispeltolöytöjen perusteella vaikuttaa siltä, että viljaa kasvatettiin pääosin lannoitetuilla pelloilla mahdollisesti jo hieman ennen ajanlaskun alkua tai viimeistään ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella.
Suomessa asuneet metsästäjä-keräilijät sopeutuivat muuttuvaan ympäristöön ja käyttivät monipuolisesti saatavilla olevia kasveja. Myöhempi maanviljelyn alku ja vakiintuminen oli tuhansia vuosia kestänyt kehityskulku, jossa muuttoaallot ja paikallinen kehitys vuorottelivat.