Väitökset

Väitös: The American Project and the Politics of History: James Brown Scott and the Origins of International Law

LLM Paolo Amorosa väittelee 14.4.2018 kello 12 Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ”The American Project and the Politics of History: James Brown Scott and the Origins of International Law”. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Auditorium XII, University’s Main Building, Fabianinkatu 33.

Vastaväittäjänä on Professor Karen Knop, University of Toronto, ja kustoksena on professori Martti Koskenniemi.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.

***
Kansainvälinen juristi James Brown Scott kirjoitti maailmansotien välisenä aikana useita teoksia kansainvälisen oikeuden historiasta. Hänen näkemyksensä oli, että nykyajan kansainvälisen oikeuden perusta ei ole, kuten yleisesti oletettiin, 1600-luvun hollantilaisen ajattelijan Hugo Grotiuksen kirjoituksissa, vaan 1500-luvun espanjalaisen teologin Francisco de Vitorian työssä. Scottin narratiivi keskittyi näin kansainvälisen oikeuden espanjalaiseen alkuperään, ja siinä oppialan synty liittyi Amerikan löytymiseen Euroopan uskonsotien sijasta. Scott ei rajannut työtään historialliseen tutkimukseen, vaan Vitorian näkemys Amerikan alkuperäiskansojen yhdenvertaisten oikeuksien tunnustamisesta oli pohja, jolle Scott rakensi edistyksellisen kansainvälisen oikeuden. Scottin edistyksellinen kansainvälinen oikeus kykeni vastaamaan Yhdysvaltojen nousuun maailman johtavaksi suurvallaksi sekä kansainvälisen järjestyksen kehitykseen, kuten Kansainliiton perustamiseen. Samanaikaisesti Scott tukeutui Vitorian näkemyksiin henkilökohtaisissa tutkimusprojekteissaan, jotka olivat kuitenkin ristiriidassa useimpien vaikutusvaltaisten Yhdysvaltain ulkopolitiikan asiantuntijoiden näkemysten kanssa. Scott vetosi Vitorian auktoriteettiin myös saadakseen katolisen kirkon tuen kansainväliselle tuomioistuimelle ja jotta naisten tasa-arvoiset oikeudet tunnustettaisiin sopimuksella. Väitöskirjassa Scottin kansainvälisen oikeuden espanjalaiseen alkuperään keskittyvä projekti asetetaan kontekstiinsa nojaten Scottin elämäkertaan, muutoksiin kansainvälisen juristin ammatin itsensä ymmärtämisessä sekä Yhdysvaltain ja globaalin historian laajempiin sosiaalisiin ja poliittisiin suuntauksiin. Ottaen huomioon Vitorian keskeisen aseman kansainvälisen oikeuden historiassa, väitöskirjassa kuvataan opinalan jaettujen olettamusten kontingenssiä, sekä sitä, millaisia ääneen lausumattomia seurauksia näillä on. Scottin kehittämän kansainvälisen oikeuden perintö vaikuttaa yhä tämän päivän kansainvälisessä oikeudessa perus- ja ihmisoikeuskeskustelun ja sellaisten avainkäsitteiden, kuten yhdenvertaisuuden ja oikeusvaltioperiaatteen normalisoitumisessa ja epäpolitisoitumisessa.