Konferenssit ja seminaarit

Turun synty – näkökulmia varhaiseen kaupunkiin -seminaari 23.1.2020

Turun synty – näkökulmia varhaiseen kaupunkiin

Tieteellinen seminaari Turun kaupungin synnystä ja kehityksestä 23.1.2020

Turku on Suomen vanhin kaupunki, entinen pääkaupunki ja merkittävä osa valtakunnallista historiaa. Virallisesti kaupunki juhli vietti tänä vuonna 790-vuotisjuhliaan. Laskenta aloitetaan paavin 23.1.1229 päiväämän bullan maininnasta, jossa Suomen piispa saa luvan siirtää piispanistuimen paremmalle paikalle. Arkeologisen tutkimustiedon perusteella Turun kaupunki syntyi – tai perustettiin – kuitenkin vasta noin vuoden 1300 tienoilla.

Tasavuodet herättävät aina keskustelua kaupungin todellisesta iästä. Sosiaalisessa mediassa ja lehdissä käydyn vilkkaan pohdinnan johdosta Aboa Vetus & Ars Nova, Suomen keskiajan arkeologian seura SKAS, Turun museokeskus ja Turun yliopiston arkeologian oppiaine päättivät yhdessä järjestää aiheesta tieteellisen seminaarin.

Monitieteisiä näkökulmia kaupungin syntyyn ja kehitykseen

Turku on Suomen vanhimpana kaupunkina kaupunkiarkeologian tärkein kohde. Runsaat ja paikoin erittäin hyvin säilyneet kulttuurikerrokset, vuosikymmeniä jatkunut kaupunkiarkeologinen kaivaustoiminta ja monipuolinen historiallinen lähdeaineisto tarjoavat tutkijoille erinomaiset mahdollisuudet lähestyä kysymystä kaupungin iästä.

Seminaarin asiantuntijapuheenvuorot lähestyvät kaupungin syntyä ja kehitystä monitieteisesti sekä pohtivat, millaisia mahdollisuuksia uudet tutkimusmenetelmät ja -aineistot voivat tarjota. Tavoitteena on antaa erilaisia näkökulmia tähän kiehtovaan aiheeseen ja jatkaa keskustelua Turun kaupungin iästä.

Seminaarissa asiantuntijapuheenvuorot pitävät FT Auli Bläuer, FM Jussi Kinnunen, FL Aki Pihlman ja FM Elina Saloranta, FT Panu Savolainen sekä FT Liisa Seppänen.

Turun synty – Näkökulmia varhaiseen kaupunkiin -seminaari järjestetään Turun linnan Bryggman-salissa torstaina 23.1.2020 kaupungin täyttäessä 791 vuotta. Itse seminaari on maksuton, iltaohjelmaan on pieni osallistumismaksu, johon sisältyy tarjoilua. Ilmoittaudu alla olevasta linkistä:

Seminaarin ohjelma ja ilmoittautuminen

Lisätietoja:

Tanja Ratilainen
tutkija, Turun museokeskus

040 197 4435

Janne Harjula
yliopistonlehtori (TY), Suomen keskiajan arkeologian seuran puheenjohtaja

029 450 2997

Johanna Lehto-Vahtera
museonjohtaja, Aboa Vetus & Ars Nova

0207 181 633