Esitelmät ja keskustelutilaisuudet

Venäjä futisisäntänä 2018 – Urheilu, politiikka ja megatapahtumat

Venäjä on Putinin presidentti- ja pääministerikausilla isännöinyt useita megatapahtumia: Euroviisut Moskovassa 2009, Universiadit Kazanissa 2013 sekä talviolympialaiset ja paraolympialaiset Sotshissa 2014. Viime syksynä Sotshissa juhlittiin myös kylmän sodan ajalta tuttua maailman nuorisofestivaalia. Kesäkuussa Moskova yhdessä kymmenen muun Euroopan puoleisen Venäjän kaupungin kanssa isännöi ensimmäistä kertaa jalkapallon MM-kisojen lopputurnausta.

Maailman kenties suosituimman ja levinneimmän urheilulajin päätapahtuma on perinteisesti ollut seuratuimpia kansainvälisiä mediatapahtumia. Tällä kertaa kisojen yllä leijuu tavallista enemmän varjoja. Putinin viimevuosien ulkopolitiikka Krimin valtauksineen ja Ukrainan kriiseineen, kisapaikkojen rakentamiseen liitetyt ongelmat ja kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n sisällä vellonut korruptioskandaali ovat langettaneet tummia pilviä kisojen ylle.

Kesäkuussa 2018 jalkapallon MM-kisat pelataan ensimmäistä kertaa maassa, jota kurjistavat laajat taloudelliset pakotteet ja joka on sotilaallisessa konfliktissa naapurimaansa, vuoden 2012 jalkapallon EM-kisojen isännän Ukrainan kanssa.

Vuoden 2018 mm-kisat avaa isäntämaa Venäjän ottelu Saudi-Arabiaa vastaan 14.6. Tule kuuntelemaan ennen illan peliä, mistä kaikesta muustakin kuin urheilusta jalkapallon mm-kisoissa on kyse.

Seminaarissa pureudutaan mm. urheilun megatapahtumien historiaan, jalkapallon ja politiikan kansallisiin ja globaaleihin kytköksiin sekä median rooliin näissä tapahtumissa. Kuinka urheilun megatapahtumia rakennetaan ja hyödynnetään? Kenen ehdoilla ja ketkä niitä rakentavat? Miten perinteinen ja sosiaalinen media osallistuvat tapahtumien tuottamiseen?

Seminaari on vapaa kaikille kiinnostuneille eikä siihen tarvitse ilmoittautua.

Lisätietoja saa seminaarin järjestäjiltä: Pia Koivunen () ja Sami Kolamo ()

Seminaarin järjestävät Turun yliopisto ja Työväenmuseo Werstas.

Ohjelma

12.15-12.30 Seminaarin avaus

12.30-13.00 Pia Koivunen – Putinin megatapahtumabuumi

13.00-13.30 Vesa Vares – Jalkapallo ja politiikka Venäjällä

13.30-14.30 Tauko

14.30-15.00 Sami Kolamo – Fifan korruptio

15.00-15.30 Riikka Turtiainen – Urheilijat ja sosiaalinen media

15.30-15.45 Tauko

15.45-16.15 Joose Palonen – Venäjän urheilunäytökset poliittisena projektina – tutkivan toimittajan näkökulma

16.15-17.00 Loppukeskustelu