Myös tasan 110 vuotta sitten oli mainio vuosi Japanista kertovalle kirjallisuudelle Suomessa. Vuonna 1904 julkaistiin teokset Karl Munzinger: Japanin maa ja kansa (Kyläkirjaston julkaisu), E. Aro: Japani – maa ja kansa sekä lyhyt esitys Koreasta (Otava) sekä toimitettu teos Japani nyt ja ennen (WSOY). Kaikissa mainituissa teoksissa esitetään myöhemminkin miltei säännöksi tullut ajatus, jonka mukaan Japania, joka on niin ”luoksepääsemätön” ja ”salaperäinen” on mahdotonta ymmärtää. Toinen toistuvasti esiintyvä ajatus on, että lyhyt tutustuminen Japaniin ja sen kulttuuriin johtaa virheelliseen Japanin kulttuurin ymmärtämisen tunteeseen, mutta että pitkän oleskelun jälkeen ymmärtää, että aiempi käsitys olikin virheellinen, että tosiasiassa ei ollutkaan ymmärtänyt.
Mitä on kulttuurin ymmärtäminen?
On mielenkiintoista, että Japanin keskiaikaisesta kirjallisuudesta väitöskirjaansa tekevä, japanologi ja suomentaja (Murakami Harukin uusin teos) Raisa Porrasmaa aloittaa sekä nyt arvioitavan teoksensa että edellisen, vasta vuodelta 2012 olevan nyky- Japanin kuvauksensa, Japani – pintaa syvemmältä (Atena Kustannus), viittaamalla Japanin arvoitukseen ja japanilaisuuden ymmärtämisen mahdottomuuteen. Kulttuuri on käsitteenä valtava, monikerroksinen ja määrittelyjä pakeneva, mutta vaikeasti määriteltävä on ymmärtämisen käsitekin. Mitä tarkoitetaan jonkin kulttuurin ymmärtämisellä? Mitä ihminen kykenee tekemään, jos hän ymmärtää jotakin kulttuuria. Onko kyse vain ymmärtämisen tunteesta? Kuka ymmärtää eurooppalaista kulttuuria? Ymmärränkö minä suomalaista kulttuuria.
Oma kiinnostukseni Japaniin ja sen kulttuuriin on pitkäaikaista. Olen asunut perheineni ja työskennellyt Japanissa useita kertoja. Nagoya, Nara, Kioto, Tokio ja Sendai ja ovat tulleet tutuiksi. Suhteet lukuisiin japanilaisiin psykologian yliopistokollegoihin ovat pitkät ja lämpimät. Lisäksi Japanista käännetty kirjallisuus on vuosikymmeniä lisännyt tietämystäni ja kiinnostustani Japanista ja Japanin kulttuurista, tavoista, uskomuksista ja uskomisesta, vastavuoroisuuden vaatimuksesta ja monista muista asioista. Ehkä yksi mahdollinen osa määritelmää jonkin kulttuurin ymmärtämiselle voisikin olla, että kulttuurin on ”ymmärtänyt”, kun ei enää huomaa toimivansa vieraassa kulttuurissa. Että japanilaiset kollegat eivät näytä ja toimi kuin ”japanilaiset”, vaan kuin kollegat missä tahansa. ”Orientalismi” on hävinnyt omasta arkisesta elämästä.
Porrasmaa viittaa itsekin orientalismiin, joka tekee kohteestaan salaperäisen ja salaperäinenhän on houkuttavaa, kiinnostavaa. Tiedettä tehdessä puolestaan huomaa nopeasti, että mitä lähemmin tutkii jotakin asiaa, sitä moninaisempana ja sitä enemmän yksityiskohtia sisältävänä se avautuu. Vanhan kliseen mukaanhan ”asiantuntija tietää yhä vähemmästä yhä enemmän”. Kulttuuriakin on kuvattu sipulina, jota kuoriessa paljastuu yhä uusia kerroksia.
Kuva: Petri Artturi Asikainen
Historia yhdistyy nykyhetkeen temppelikuvauksien avulla
Porrasmaa on ottanut tehtäväkseen auttaa ymmärtämään Japania ja Japanin kulttuuria lähtemällä kuvaamaan Japanin varhaiseen syntyhistoriaan kuuluvia kertomuksia, myyttejä ja uskomuksia. Porrasmaa lähtee liikkeelle perinteisesti, ”ammoisista ajoista”. Kerronnan edetessä käy kuitenkin selväksi, ettei kyse ole vain Japanista kertovien teosten alussa tehtävästä pakollisesta viittauksesta Japanin uskontojen ja hovin historiaan. Vaikka Porrasmaa korostaa, ettei käsillä ole ”tieteellinen teos”, niin runsas ja tarkka lähteiden käyttö sekä erityisesti Japanin kielen ottaminen mukaan, nostavat teoksen ja tekijän omaan luokkaansa. Tekijän paneutuminen, ehkäpä suorastaan rakastuminen, Japanin historiaan johtaa oikeastaan välttämättömiin seurauksiin. Teoksen runsaasta kolmestasadasta sivusta kahdella sadalla ensimmäisellä päästään vasta 1100-luvun lopulle. Runsaaseen ja tarkkaan, pikkutietoakin sisältävään tekstiin viehättyy tai sitten siihen alkaa pitkästyä, aivan oman henkilökohtaisen mielenkiintonsa perusteella. Teoksen viitisenkymmentä viimeistä sivua puolestaan kattavat Edo-kauden vuodesta 1603 vuoteen 1868.
Teoksen idea on uusi ja mielenkiintoinen. Tekijä yhdistää historiaa nykyhetkeen kuvaamalla sekä temppeleitä ja niiden historiallista taustaa että tämänpäiväisiä matsureita – juhlia, joihin japanilaiset innostuneesti paneutuvat. Eurooppalaisen silmää viehättää erityisesti kaikenikäisten osallistujien mukanaolo. Tapahtumiin osallistuvat yhtään liioittelematta matsurialueen asukkaat vauvoista vaareihin ja muoreihin, nuoriso mukaanluettuna. Ja matsureita on paljon alkaen pienistä kylätemppelien tapahtumista suuriin, valtakunnallisesti merkittävinä pidettäviin, suuria joukkoja kerääviin asti. Paneutuminen juhliin näkyy kutakin juhlaa varten erikseen valmistetuissa pukineissa. Näiden näkeminen on eurooppalaiselle silkkaa eksotiikkaa.
Vuoden 1904 Japania koskevat, yllä mainitut, teokset ovat ”maat ja kansat” – tyyppisiä ja käsittelevät historian lisäksi silloista nykyhetkeä, 1800-luvun loppua ja aivan 1900-luvun alkua. Teokset eroavat Porrasmaan historiaan keskittyvästä teoksesta myös siinä, että niissä tekijät, paitsi kuvaavat Japania ja sen kansaa, myös ja jotkut erityisesti, arvioivat ja suorastaan arvostelevat niitä. Tällaiset arvioinnit ruokkivat helposti stereotyyppisiä näkemyksiä, jotka sitten värittävät lyhytaikaisen vierailijan tapaa katsoa ja kokea. Lukija tulee pohtineeksi, millaista etukäteislukemista kannattaisi hankkia, jotta lyhyellä vierailulla ei tulisi houkutelluksi pois ”oikeasta Japanin ymmärtämisestä”.
Teos kaipaa asiahakemistoa ja kunnollista sisällysluetteloa
Porrasmaa ilmoittaa, ettei teos ole mikään matkaopas, vaan että tavallisista matkaoppaista voi hankkia tiedot temppeleille kulusta ja vaikkapa temppeleiden pohjapiirroksista tai temppeleiden yleiskuvista ja tarkemmasta sijainnista. Itselleni olisi ollut mielenkiintoista saada tästä samasta teoksesta näitä tietoja, joiden avulla olisi voinut paremmin saada yleiskuvan kuvatuista temppeleistä ja miksei myös matsureista. Erityisesti matsureita koskevia tietoja olisi kaivannut lisää.
Porrasmaa on ahkeroinut viime vuosina useiden onnistuneiden kirjaprojektien kanssa. Teoksen viimeistely on hyvä, voisi olla vielä parempi. Asiahakemisto tai edes tarkempi sisällysluettelo olisi ollut kovin luonnollinen osa tällaista teosta, johon on koottu suuri määrä tarkkaa tietoa. Tarkempi sisällysluettelo olisi paljastanut, että teoksessa on kaksi samannimistä lukua (sivuilla 43 ja 133), mutta niiden sisällöt ovat erilaiset. Kielenhuoltoon kannattaa tulevissa teoksissa kiinnittää huomiota. Toivottavasti tahattomina tyylirikkoina asiatekstissä ovat ilmaisut ”kököttää”, ”pakertaa”, ”hipsiä tiehensä”, ”kulkea maita ja mantuja” sekä kuvatekstin ilmaus ”täyttä laukkaa kiitävän pollen selästä ammuskelu kysyy taitoa ja tarkkuutta”. Kuvan ja tekstin välillä on selvä tyylillinen yhteensopimattomuus.
Valokuvaaja Petri Asikainen on onnistunut välittämään arvostavia, nautinnollisia ja värikkäitä tunnelmia ja välähdyksiä kohteistaan. Kuvia olisi toivonut olevan enemmän keventämään paikoin raskasta, pienellä kirjasintyypillä painettua tekstiä. Kuvissa Japani näkyy kauniina, salaperäisenä. Tyylikkäät kuvat tuntuvat kuitenkin tutuilta. Olen nähnyt niitä sekä matkaesitteissä että itse ottamissani. Japanin kulttuurin ”pinta” onkin niin korea, että huomio kiinnittyy helposti siihen. Miten Japanin kulttuurin syvempi ymmärtäminen sitten muuttaisi tapaamme katsoa noita kuvia? Tai miten kuvien katsominen avaisi syvemmälti japanilaista kulttuuria. Porrasmaa ja Asikainen voisivat koettaa avata tätä näkökulmaa tulevaisuudessa. Edellytyksiä tekijöillä on.
- Kirjan nimi:
- Temppelin hämärästä matsurin vilinään. Nojatuolimatka Japanin kulttuurihistoriaan
- Kustantaja:
- Atena Kustannus Oy
- Julkaisuvuosi:
- 2014
- Sivumäärä:
- 320
- Kirjoittajat:
- Porrasmaa, Raisa; Asikainen, Petri Artturi
- Esittelyn kirjoittajan nimi:
- Esko Keskinen
- Esittelyn kirjoittajan arvo tai asema:
- Professori emeritus
- Esittelyn kirjoittajan organisaatio tai kotipaikka:
- Turku