Pohjoinen uusrokokoo esittelee 1800-luvulla suosituksi tullutta taidesuuntausta uusrokokoota ja sitä, kuinka 1700-luvun ihannointi limittyi osaksi aikakauden yhteiskunnallista ja kulttuurista ilmapiiriä Pohjoismaissa. Teos on julkaistu osaksi Serlachius-museo Göstassa pidettävää Markiisitar ja paroni. Pohjoinen uusrokokoo-näyttelyä (24.1.-26.4.2015).
Esipuheen on kirjoittanut Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen. SKS:n toimituspäällikkö Hanna Karppanen on laatinut teoksen alkuun lyhyen tietolaatikon rokokoon piirteistä. Näyttelyn kuraattori Laura Gutmanin artikkeli Perhosten perässä tarkastelee uusrokokoon piirteitä ja sitä, millaisena 1700-luku niissä näyttäytyi. Taidehistorioitsija Maria Vainio-Kurtakon artikkeli Muistat kimmellyksen Kustaan päiväin… puolestaan asettaa taidesuunnan yhteiskunnallisiin kehyksiinsä. Kaikki kirjan tekstit, kuvatekstejä myöten, ovat niin sanotusti kolmella kotimaisella eli suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kirjan lopusta löytävät loppuviitteet ja kirjallisuusluettelo. Sinne on lisätty myös luettelo kirjassa esitellyistä teoksista. Listaan on lisäksi merkitty ne taideteokset, jotka ovat esillä Göstan näyttelyssä. Kuten Sivonen saatesanoissaan mainitsee, kirjan aihe on erittäin mielenkiintoinen ja ansaitsee ehdottomasti huomiota osakseen. Sivosen mukaan uusrokokoota on tutkittu verrattain vähän, joten kirja on hänen mukaansa tärkeä keskustelunavaus.
Ainoa tekninen miinus täytyy antaa siitä, että kirjan tekijöitä ei varsinaisesti esitellä missään, vaan lukijan täytyi etsiä tietoa eri puolilta kirjaa, yhdistellä niitä sekä lisäksi käyttää varmistukseen apuna internetiä. Olisin mielelläni halunnut tietää tekijöiden taustoista edes jotain.
Kuva: Albert Edelfelt, Bellman soittaa luuttua Gustaf III:lle ja G. M. Armfeltille Haagassa, 1884. öljy kankaalle, 53,5 x 73 cm. Kuva: Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, Vesa Aaltonen
Menneen kaipuu
Kirjan teksti on kevyttä luettavaa. Tämä ei missään nimessä ole moite, vaan suorastaan positiivinen asia. Teksti soljuu mukavasti taideteosten lomassa antaen hyvin eväitä niiden tulkintaan. Mikäli lukija innostuu aiheesta enemmän, hän voi aloittaa tutustumalla teoksen lähdeluetteloon. Toki välillä lukiessa heräsi tarve saada lisätietoa tai kaipasi monipuolisempaa käsittelyä. Tekstin osuus kirjassa on suhteellisen lyhyt, joten ei ole ihme, että irtonaisia lankoja jää sinne tänne. Olisin myös kaivannut hieman enemmän tilaa kontekstoinnille. Tekstin tarkoitus oli nähdäkseni saada lukijan ajattelemaan ja oivaltamaan uusia näkökulmia, mitä se hyvin tekikin. En tosin ollut niin valmis vetämään yhtäläisyysmerkkejä 1700-luvun ja rokokoon välille, kuten kirjassa tunnutaan tekevän, vaikka taidehistoriaa käsittelevässä teoksessa se onkin ymmärrettävää.
Itse luin kirjaa hyvin erilaisista lähtökohdista, nimittäin juuri 1700-lukua tutkivan historioitsijan silmin. Jäin silti pohtimaan, missä määrin katson itsekin kyseistä aikakautta samalla tavoin kuin 1800-luvun lopun taiteilijat. Vaikka toki tutkijan työssä pyrkii karttamaan anakronistisia tulkintoja ja yleistyksiä, niin kyseessä on silti aina tulkinta. Samalla tavoin kuin maalaus, historiantutkimuksen antama kuva on aina jossain määrin subjektiivinen, jälkipolvien tekemä tulkinta.
Ymmärrän hyvin taiteilijoiden, kuten kirjassa vahvasti esillä olleiden Albert Edelfeltin ja Gunnar Berndstonin, viehtymyksen 1700-luvun kepeään ja elämäniloiseen maailmaan. Tai ainakin tällaiseen kuvaan kyseisestä aikakaudesta. Kirja sai miettimään, miksi itse olen ryhtynyt tutkimaan nimenomaan 1700-lukua. Yhden selkeän syyn sanominen on hankalaa, mutta jokin inhimillinen kiinnostus tutkittavaa aihetta kohtaan on yleensä se mikä tutkijan työtä ohjaa, oli aihe mikä tahansa. Ehkä 1700-luvun kiinnostavuus piilee juuri sen sijainnissa uuden ja vanhan risteyskohdassa, modernin kynnyksellä.
Värikylläinen taidekirja
Kuva: Gunnar Berndtson: Puutarhaidylli, öljy puulevylle. Kuva Vesa Aaltonen, Ett hem –museo.
Kirjan parasta antia on ehdottomasti sen visuaalinen näyttävyys, kuten taidekirjalle sopiikin. Se on yhtä värikylläinen ja pastellinsävyinen kuin aiheensakin, aivan kansia myöten. Kansi on kaksiosainen: kirjan nimi on painettu vasempaan reunaan liilan väriselle mokkakankaalle. Kannen toista puolta koristaa Gunnar Berndtsonin maalaus Puutarhaidylli, jossa nuori, rokokoovaikutteiseen pukuun pukeutunut, nainen pyydystää haavilla perhosia. Kuvituksessa vuorottelevat 1700-luvun maalaukset ja 1800-luvun uusrokokoon työt. Kuvat antavat hyvän käsityksen siitä, millä tavoin uusrokokoo käsitteli 1700-lukua visuaalisesti, ja mitkä olivat rokokoon ja uusrokokoon selkeät erot. Kyseessähän on nimenomaan jälkipolvien käsitys menneestä ajasta, ja jossain määrin nostalginen kuvaus niin sanotuista ”paremmista ajoista”.
Teos on kokonaisuudessaan mukavan rentouttava lukukokemus kaikille taiteen ystäville, se on julkaistu osaksi Serlachius-museo Göstassa pidettävää Markiisitar ja paroni. Pohjoinen uusrokokoo-näyttelyä (24.1.-26.4.2015). Toivottavasti se onnistuu herättämään lisää mielenkiintoa tätä taidesuuntausta kohtaan.
- Kirjan nimi:
- Pohjoinen uusrokokoo. Nyrokokon och nordern. Neo-rococo and the North.
- Kustantaja:
- SKS
- Julkaisuvuosi:
- 2015
- Sivumäärä:
- 166
- Kirjoittajat:
- Gutman, Laura & Kuurne, Laura (toim.)
- Lisätiedot:
- Markiisitar ja paroni-näyttely Serlachius-museo Göstassa
Wikipedia: Rococo Revival - Esittelyn kirjoittajan nimi:
- Henna Karppinen-Kummunmäki
- Esittelyn kirjoittajan arvo tai asema:
- FM, tutkija
- Esittelyn kirjoittajan organisaatio tai kotipaikka:
- kulttuurihistoria, Turun yliopisto