Osmanivaltakunnan sulttaani haluaa lahjoittaa Venetsian dogelle eurooppalaiseen tyyliin kuvitetun kirjan, jonka tarkoitus on todistaa sulttaanin valtakunnan henkisten ja aineellisten rikkauksien ehtymättömyys. Kirjan kuvittaminen jää kuitenkin kesken, kun yksi neljästä miniatyyrimestarista murhataan. Valtakunnan taiteellinen perinne on vaakalaudalla, ja murhaajan selvittämisestä lähtee liikkeelle monitahoinen matka eriävien taidekäsitysten ja ihmisyyden ytimeen. Kahta eri kulttuuria liikuttavat ideat ja ideologiat purkautuvat romaanissa yksittäisten roolihahmojen teoiksi, ajatuksiksi, toiveiksi, intohimoiksi ja väkivallaksi.
Nimeni on Punainen rakentuu taitavasti postmodernin moniäänisyyden kautta. Jokainen kappale on eri henkilöhahmon näkökulmasta kerrottu, ja ääneen pääsevät sekä taiteilijat, eläimet, kirjan kuvat, rakastavaiset kuin myös murhaaja, kuolema ja punainen värikin. Jokainen kertoo vuorollaan oman totuutensa ja käsityksensä tapahtumista haastaen lukijan epäilemään kertojien todenmukaisuutta ja motiiveja. Näkökulmien runsaus rakentaa täyteläisen ja värikkään kuvan mystisestä ja raa’an realistisesta Istanbulista, jonka kulttuuriperinne on pirstaloitumassa lännestä saapuvien vaikutteiden puristuksessa. Romaani leikittelee myös metafiktiivisyydellä, kertojien puhutellessa lukijaa ja viitatessa omaan fiktiiviseen rooliinsa kirjan kertojina.
Idän ja lännen kuvatraditiot kohtaavat
Romaanin keskiössä oleva idän ja lännen yhteentörmäys toteutuu sulttaanin tilaaman salaisen kirjan sivuilla. Miniatyyrimestarien kirjan sivuille maalaamissa kuvissa sekoittuu vanha osmanilainen kuvaperinne eurooppalaisen esittävän taiteen kanssa, ja kirjan sivujen kuvat leimataankin hovin ylieunukin toimesta arvottomiksi. Osmanilaisessa kuvaperinteessä taitavin miniatyristi on sokea mestari, joka näkee päänsä sisällä piirtämänsä kuvat samanlaisena totuutena niin kuin Jumala ne näkee, täydellisinä ja kuolemattomina kuvina. Tärkeintä on tarina: osmanilaisessa kuvaperinteessä kuva täydentää tarinaa, ja ilman tarinaa ei ole kuvaa. Länsimaalaisessa kuvataiteessa korostuu sen sijaan kuvan yhdennäköisyys kuvattavan mallin kanssa, ja länsimaiset kuvat ovat osmaneille jumalanpilkkaa sillä ne keskittyvät maalliseen todellisuuteen. Osmanilaisen miniatyristin kuvatessa puun merkitystä ja ideaa, frankkilaisessa taiteessa puu nähdään itsessään kauniina ja erityisenä. Esteettiseen erityisyyteen vedoten sulttaani tahtoo luoda uudenlaisen kuvan valtakunnastaan haastaen vanhojen mestareiden vuosisataiset perinteet. Frankkilaisista potreteista lumoutuneen sulttaanin mukaan frankkilainen tyyli saattaisi turkkilaisten miniatyristimestareiden käsissä yltää mystisen tuolle puolen muuttuen todelliseksi voimaksi palvellen uskontoa ja kietoen pauloihinsa kaikki jotka siitä pääsevät osalliseksi.
Kuva: Topkapi Saray Museum, Istanbul.
Länsimaalaisten ideoiden ja ajatusten vaarallisuus aiheuttaa murhia ja kuohuntaa sulttaanin kirjatilauksen ympärillä. On merkillepantavaa, että romaani esittää idän ja lännen yhteentörmäyksen nimenomaan henkilöhahmojen pään sisällä. Ristiriidat purkautuvat kun ajatukset muuttuvat teoiksi. Länsimaalaiset ideat ovatkin romaanissa olemassa vain osmanien käsitysten ja tulkintojen kautta. Osuvasti frankkeja edustavat vain heidän tekemänsä muotokuvat itsestään.
Nimeni on Punainen jatkaa ansiokkaasti Pamukin Istanbulista kertovien romaanien sarjaa onnistuen kaupungin ominaislaadun ja henkisen ilmapiirin kuvauksessa niinkin hyvin että kirjan keskiössä oleva murhamysteeri jää toissijaiseksi. Murhaajan henkilöllisyyden selvittäminen tuntuu lähes samantekevältä kaikkien niiden mielenkiintoisten taidefilosofisten pohdintojen lomassa, joita Pamuk kirjan edetessä viljelee. Kolme murhasta epäiltyä miniatyristia Oliivi, Haikara ja Perhonen vaikuttavat kaikki toistensa peilikuvilta, ja länsimaalaisen kuvataiteen korruptoivasta vaikutuksesta älähtänyt murhattu neljäs miniatyristi Siro efendi on tosi asiassa kulttuurien yhteentörmäyksen uhri enemmän kuin mitään muuta.
Vanhojen mestareiden tuhatvuotinen kuvaperinne murenee frankkilaisen realismin vaikutuksesta, ja Istanbulista on romaanissa muotoutumassa samanlainen kulttuurien sulatusuuni mitä se on nykyään. Pamuk on käyttänyt romaaninsa lähteinä 1500-luvun Istanbulin miniatyristimestareiden alkuperäisiä säilyneitä käsikirjoituksia ja kirjoja, mikä luo mielenkiintoisen aikajatkumon muinaisen ja nykyisen Istanbulin välille korostaen samalla romaanin kulttuurihistoriallista merkitystä. Romaanissa kerrotut anekdootit ovat muinaisten kuvakirjojen tarinoita, ja kirjassa esiintyvät miniatyyritaideviittaukset ovat jäljitettävissä alkuperäisiin teoksiin.
Vaikka Pamukin romaani sijoittuu yli viiden sadan vuoden päähän, on sillä selkeitä yhtymäkohtia nykypäivään. Vuonna 2005 tapahtunut kriisi tanskalaisen sanomalehti Jyllands-Postenin julkaistessa sarjakuvia profeetta Muhammedista pohjautuu samalle ristiriidalle kuin romaanin kuvakirjan aiheuttama kuohunta. Mikäli profeetta esitetään muotokuvana, muuttuu profeetan jumalallinen merkitys maalliseksi, alentaen näin profeetan arvoa ja merkitystä. Tanskalaisen uutislehden ja myöhemmin pariisilaisen lehden julkaistessa sarjakuvia profeetasta kiista eri kuvakäsityksistä yltyi niin voimakkaaksi, että länsimaita uhkailtiin väkivallalla. Syyskuussa 2012 Pariisin kaupunki oli julistettu hätätilaan sanomalehdessä julkaistujen kuvien aiheuttaman kiistan intensiivisyyden takia. Kuvilla on selkeästi nykypäivänä samanlaista valtaa kuin Pamukin romaanin Istanbulissa, ja kahden eri ideologian yhteentörmäys toteutui sanomalehtien sarjakuvissa samalla tavalla kuin sulttaanin tilaaman kirjan kuvituksessa.
Idän ja lännen yhteentörmäys on mielenkiintoisella tavalla läsnä myös Pamukin oman kirjoittajauran käänteissä. Siinä missä lännessä Pamuk on saanut tunnustusta muun muassa Nobelin kirjallisuuspalkinnon muodossa, kotimaassaan Turkissa kirjailija on joutunut vainotuksi nostaessaan esiin osmanien valtakunnan aikaisia ihmisoikeusrikoksia ja puolustaessaan sananvapautta. Kirjailijan itsensä mukaan hänen romaaniensa vaikutus perustuu ihmisen kykyyn asettua empaattisesti ”toisen” rooliin. Empatia vaatii mielikuvitusta, käsitystä moraalista sekä pyrkimystä ymmärtää toista ihmistä joka on erilainen kuin me. Pamukin romaanit resonoivat nyky-Turkin yhteiskunnallisten ongelmien kanssa paljastaen ajankohtaisia ongelmia mutta myös näiden ongelmien historialliset juuret.
Kirja-arvio on tehty osana Turun Yliopiston Kulttuurihistorian kirjoittaminen – kurssia.
- Kirjan nimi:
- Nimeni on Punainen
- Kirjan alkuperäinen nimi:
- Benim Adım Kırmızı
- Kustantaja:
- Tammi
- Julkaisuvuosi:
- 2000
- Sivumäärä:
- 584
- Kirjoittajat:
- Pamuk, Orhan
- Kääntäjät:
- Tuula Kojo
- Lisätiedot:
- Wikipedia: Orhan Pamuk
- Esittelyn kirjoittajan nimi:
- Nieminen Minna
- Esittelyn kirjoittajan arvo tai asema:
- HuK
- Esittelyn kirjoittajan organisaatio tai kotipaikka:
- Turun Yliopisto