Kolmannen valtakunnan luottokuvanveistäjä Josef Thorak veisti Nürnbergin paraatikentälle 1939 kolme suurta pronssihevosta (Streitende Pferde), joista kaksi sijoitettiin myöhemmin Berliiniin valtakunnankanslian pihanpuoleiselle seinustalle.
Veistosten uskottiin tuhoutuneen Berliinin taisteluissa, mutta todellisuus on taruakin ihmeellisempää: hevoset oli evakuoitu Berliinin ulkopuolelle missä ne jäivät neuvostojoukkojen käsiin, ja saivat muutamien muiden natsitaiteilijoiden veistosten kanssa koristaa koko kylmän sodan ajan miehittäjien tukikohtaa Eberswaldessa, kultavärillä maalattuina, mutta myös maaliin ammunnan kohteiksi joutuen.
Mikä vieläkin uskomattomampaa, ennen Berliinin muurin murtumista veistokset myytiin länteen, ja kuljetettiin rautaesiripun läpi palasiksi sahattuina, ja koottiin taas lännessä uudelleen, varsin taitavasti, jos kuvia on uskominen.
Salaisuus säilyi vielä vuosikymmenet, kunnes hollantilainen taide-etsivä Arthur Brand ja hänen tiiminsä sai vihiä, että patsaita oltiin myymässä, mitä ilmeisimmin uusnatsien toiminnan rahoittamiseksi, tai näiden oikeudenkäyntikulujen maksamiseksi. Jäljitys kesti puolitoista vuotta ja päättyi Saksan poliisin 2015 tekemiin ratsioihin, joissa patsaat löytyivät varastohallista Bad Dürkheimissa.
Hevosveistos Saksan Reichskanzlein edessä 1939.
Brand on tiivistänyt tuon etsinnän dekkarimaiseksi kirjaksi nimeltä Hitlerin hevoset (De paarden van Hitler, 2021). Aivan ensimmäiseksi on kysyttävä, onko lopputulos viihdyttävä, ja onhan se. Itse lukaisin tarinan parissa illassa, ja hyvin se vei mukanaan, vaikka tarinan lopputuloksen tiesikin. Tarinaa on tietenkin pitänyt dramatisoida, ja uskottavuutta koetellaan milloin milläkin viskinjuonnilla uusnatsin seurassa, tai kirjoittajan kidnappauksen luonteisella tapaamisella mentolisavukkeita polttelevan iäkkään naispuolisen antiikkikauppiaan (jota kutsutaan vain pseudonyymillä Ahnenerbe!) kanssa.
Erityisen värikkäästi on kuvattu kertomuksen aloittava kohtaaminen antiikkikauppias Michel van Rijnin kanssa.
Hän oli Keski-Amerikassa raivannut tiensä viidakon halki machetella etsiessään kadonneita mayakaupunkeja. Pohjois-Kyproksella hän oli liittoutunut turkkilaisten kenraalien kanssa ryöstääkseen luostareita ja kirkkoja.
Kukapa museoalan pikkuvirkamies ei moisesta olisi joskus haaveillut! Tosin van Rijn on sittemmin parantanut tapansa, ja auttaa viranomaisia etsimään väärentäjiä ja salakuljettajia, ainakin mitä nettilähteisiin on uskominen.
Brand muistuttaa, että rikollinen taide- ja antiikkikauppa on huumeiden, rahanpesun ja asekaupan jälkeen maailman neljänneksi suurin laittomien tulojen lähde. Eettisyys pysyy kirjan sivujuonteena koko tarinan ajan.
Natsien taidemausta, tai sen puutteesta, ja varsinkin heidän varastamastaan taiteesta on kirjoitettu tavattomasti. Mutta mitä tehdä itse Kolmannen valtakunnan kaudella, sen taideideaalien mukaisesti luoduille teoksille? Tuhota, piilottaa, pitää esille muistuttamassa historiasta?
Toisaalta Thorekin ja kumppaneiden miehiset lihaskimput ja herooiset hevoset eivät paljon poikenneet muusta ajan taiteesta, varsinkaan neuvostotaiteesta. Syyttä eivät neuvostosotilaat sukupolvien ajan pitäneet veistoksia omiensa luomuksina.
Kirjan loppusanoissa käy vielä ilmi, että eräs länsisaksalainen taidehistorioitsija oli onnistunut valokuvaamaan hevoset ja vieläpä julkaisemaan kuvan kirjassaan, mutta tapaus ei muurin murtumisen mylläkässä ollut kiinnittänyt huomiota. Niinpä Brander ryhmineen sai hevosten löytymisen nimiinsä.
- Kirjan nimi:
- Hitlerin hevoset - Tositarina taidekaupan pimeältä puolelta
- Kirjan alkuperäinen nimi:
- De paarden van Hitler
- Kustantaja:
- Gummerus
- Julkaisuvuosi:
- 2022
- Sivumäärä:
- 240
- Kirjoittajat:
- Brand, Arthur
- Lisätiedot:
- Kirjan esittely kustantajan sivuilla
Arthur Brand Wikipediassa (englanniksi)
Brandin hänen kumppaneidensa konsultti- ja tutkimusyritys Artiazin kotisivut (hollanniksi)
Josef Thorakin veistoksia (YouTube) - Esittelyn kirjoittajan nimi:
- Kari Hintsala
- Esittelyn kirjoittajan arvo tai asema:
- tutkija
- Esittelyn kirjoittajan organisaatio tai kotipaikka:
- Turun museokeskus