Kuolema ympäröi meitä. Se on uutisissamme, romaaneissamme, videopeleissämme – se on supersankarisarjakuvissamme – – Se on internetiä täyttävien true crime -podcastien yksityiskohdissa. Se on lastenlauluissamme, museoissamme, elokuvissamme kauniista murhatuista naisista. – – Kuulemme ihmisistä, jotka palavat kuoliaaksi asunnossaan, lentokoneista, jotka katoavat mereen, miehistä rekoissa jyräämässä jalankulkijoita maahan, mutta sitä on vaikea ymmärtää. Todellinen ja kuvitteellinen sekoittuvat, muuttuvat taustahälyksi. Kuolema on kaikkialla, mutta verhottuna, tai fiktiona. Ruumiit katoavat aivan kuin viedeopelissä.
Haley Campbell koki jo ennen lapsena, että kuolema vain oli, kaikkialla, aina. Se ei häntä pelottanut, vaan kiinnosti. Naapurustosta löytyi tuon tuostakin auton alle jääneitä tai muuten kuolleita kissoja ja omalta kuistilta ikkunoihin törmänneitä elottomia pikkulintuja. Perheen isä Eddie Campbell piirteli Helvetistä-sarjakuvaromaania (1989–1998), joka käsitteli Viiltäjä-Jackia, ja tutki sitä varten valokuvia rikospaikoista ja ruumiinavauksista eikä yrittänytkään piilottaa niitä tyttäreltään. Kuvissa tilanne oli liian kaukana tytön elämästä, jotta kuolema olisi voinut häntä pelottaa. Se oli liian toinen.
Isän työ innosti tytärtäkin piirtelemään tussilla kuvia kaikista eri tavoista, joilla ihminen voi kuolla väkivaltaisesti ja joita hän oli nähnyt isänsä työpöydällä, elokuvissa, teeveessä ja uutisissa. Isä esitteli ylpeänä tyttärensä kaksikymmentäviisisivuista koostetta kuolemasta kauhistuneille vieraille. Haleyn ehdittyä teini-ikään internet tarjosi hänelle loputtomasti kuoleman kuvia. Nämä olivat kuitenkin pettymys, sillä ne tarjosivat vain kauhua. Kuvissa kuolema oli vain kokoelma sairautta, väkivaltaa, kidutusta, ihmisen turmeltuneisuutta ja julmuutta. Koskaan ei näkynyt luonnollisesti kuolleita, vaan silvottuja, paloiteltuja ja räjähtäneitä. Muiden nuorten mukana hän meni internetiin tuntemaan kuolemankuvien mukanaan tuoman epämukavuuden ja urheuden hyrinän. Kun klikkasi tarpeeksi, tuo hyrinä lakkasi. Katsoja turtui. Campbell mainitsee yllättäen yhden kidutetun kalmon, jonka näkemistä kukaan ei kauhistele, ristillä riippuvan kristittyjen Vapahtajan.
Kuolemasta ja ihmisistä, jotka tekevät siitä ammattinsa, tuli Campbellille yhä laajenevan kiinnostuksen kohde. Hän ei kuitenkaan halunnut valokuvia, ei elokuvia, ei lintuja eikä kissoja. Hän halusi tietää, miltä tavallisen ihmisen kuolema näyttää. Hän ei usko, että kiinnostus kuolemaan on pelkästään sairaalloisia varten, sillä kuolema vetoaa terveeseenkin sieluun.
TAVOITTEENA EPÄROMATTINEN KUVA KUOLEMASTA
Kun Campbell ryhtyi tekemään kirjaansa Kaikki elävät ja kuolleet, hänen suunnitelmansa oli yksinkertainen: hän haastattelisi kuolematyöläisiä siitä, mitä he tekevät ja miten. Ehkä hän saisi jopa nähdä heitä työssään. Hän halusi saada epäromanttisia, siistimättömiä kuvia kuolemasta. Hän tahtoi alastoman, banaalin todellisuuden tästä asiasta, joka tulee meitä kaikkia vastaan. Hän tahtoi kutistaa kuoleman inhimillisen kokoiseksi. Campbell sai enemmän kuin toivoi; hän pääsi jopa itse kokeilemaan ammattilaisten töitä ja näkemään niitä hyvin läheltä, mm. haravoimaan vainajan jäännöksiä krematoriossa, pukemaan kuollutta arkkuun, katsomaan kätkytkuolleen vauvan ruumiinavausta.
Campbell halusi myös selvittää, miten työ kuoleman ympärillä vaikuttaa tekijöittensä psyykeen, miten eri ammateissa toimivat käsittelevät sitä henkistä taakkaa, jonka me ulkoistamme heille, kun he vaikkapa irrottavat kuolleita kolariautoista, pesevät seiniltä itsemurhaajan aivoja tai yleensä koskettelevat kalmoja. Hän halusi tietää, onko kuolemanpelon vastalääke siinä, että tietää ja näkee, mitä tapahtuu. Lukijoista ja näiden kestokyvystä kirjailija ei olettanut etukäteen mitään.
Journalistina luomiensa verkostojen avulla Campbell sai yhteyksiä eri ammattilaisiin Yhdysvalloissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Lopulta hän tuli haastatelleeksi pariakymmentä henkilöä, joista vajaa kolmasosa oli naisia. Haastateltavat toimivat kahdellatoista ammattialalla: hautausurakoitsija, anatomisten palvelujen ohjaaja, kuolinnaamion veistäjä, katastrofin uhrien tunnistaja, rikospaikan siivooja, teloittaja, palsamoija, anatomisen patologian teknikko, surutyön kätilö, haudankaivaja, krematorion käyttäjä ja kryoniikkainstituutin työntekijä. Monin paikoin lukija huomaa, että Campbellin kuvaamat kuolemaan liittyvät amerikkalaiset ja englantilaiset tavat ja käytänteet poikkeavat jonkin verran suomalaisista.
Campbell teki haastattelunsa ennen koronaa ja sai tekstinsä valmiiksi pandemian aikana, jolloin kuolema tuli melkein jokaista liki.
Meillä on aina ollut kuolema. Olemme vain välttäneen sen katsetta. Piilotamme sen, jotta saisimme unohtaa sen, jotta voimme jatkaa uskomista, ettei se tapahdu meille. Mutta pandemian aikaan kuolema tuntui läheisemmältä ja mahdolliselta, ja kaikkialla – jokaiselle. (s. 269)
Kaikki elävät ja kuolleet -kirjan kansi on Pasi Romppasen suunnittelema. Pehmeine, lämpimine väreineen se on hienovarainen, hieman salaperäinen ja selittämätönkin – paljon tyylikkäämpi kuin englanninkielisten painosten räväkät ja synkät kannet. Muita kuvia kirjassa ei olekaan. Etukäteen odotin näkeväni muutaman kuvan, mutta lukiessani huomasin, etten niitä todella kaivannutkaan.
Ensimmäisen kuolleen ruumiin, jonka näkee, ei pitäisi olla kukaan, jota rakastaa. (s. 19)
Nämä ovat noin 35-vuotiaan hautausurakoitsija Poppy Mardallin sanat, jotka Campbell esittää heti johdannon jälkeen ”Kuoleman reuna” -luvun alussa ryhtyessään esittelemään kuoleman ammattilaisia. Kirjan mittaan hän muistelee niitä useita kertoja.
Campbell jakaa tekstinsä ammattialojen mukaan kahteentoista päälukuun, jotka ovat yksilöllisiä, kertojiensa oloisia. Niiden pituus ja rakenne vaihtelee, mutta kaikissa tekijä kuvailee keskustelujen lisäksi myös tapaamispaikkoja sekä keskustelukumppaneitaan, näiden ulkonaista olemusta, pukeutumista, ikää, käyttäytymistä, puhetapaa ja huumoria sekä omia reaktioitaan ja mietteitään. Lukujen otsikot kertovat kultakin alalta jonkin kuvaavan seikan ja ammattinimikkeen, esim. KAUHU. Rikospaikan siivooja; MIKÄÄN TÄSTÄ EI OLE IKUISTA. Palsamoija; TOIVEIKKAAT KUOLLEET. Kryoniikkainstituutti.
Kirjan lopusta löytyvät numeroimattomat viitteet kirjallisuuteen ja verkkojulkaisuihin pääluvuittain, neljän sivun verran pääasiassa englanninkielistä lisälukemista sekä kiitokset, jotka tekijä osoittaa kirjan teossa tapaamilleen kuolleille ja eläville, joita oli kymmeniä ellei satoja. Vihonviimeisenä teoksessa on niin & näin -kirjojen luettelo, josta löytyy paljon iloisempaakin kiinnostavaa luettavaa.
Campbellin teksti on värikästä ja vauhdikasta, mutta rauhoittuu ja herkistyy kovan paikan tullen pohdiskelevaksi ja kunnioittavaksi. Kovin nopeasti hän ei kuitenkaan liene teostaan kirjoittanut, sillä hän mainitsee parinkin määräajan ehtineen mennä ohi, ennen kuin kirja oli lopulta valmis.
Kääntäjä Tapani Kilpeläisellä, joka on suomentanut muitakin niin & näin -kirjoja, lienee sitä vastoin ollut kiire. Hän ei näet ole ehtinyt miettiä luontevia vastineita kaikille sanonnoille, vaan on kääntänyt ilmauksia kirjaimellisesti. Sitä paitsi muutamien sanojen suomenkieliset vastineet ovat jääneet varmistamatta. Esim. ’rigor’ ei ole suomeksi ’rigor’ vaan ’jäykkyys’; ’triggeri’ ei suomen sanastoon kuulu, mutta sen voisi korvata ’ärsykkeellä’.
Pilkkujakin voisin tässä viilata, sillä Kilpeläinen ei noudata ainakaan suomen pilkkusääntöjä, jotka poikkeavat melkoisesti englannin säännöistä. Varsinkin pitkiä, mutkikkaita virkkeitä kääntäjä olisi voinut pätkiä tehdäkseen asian ymmärrettävämmäksi. Muista viilattavista kohdista minua ärsytti eniten ’paska’-sana. Se toistuu kirjassa viisi kertaa hieman erilaisissa yhteyksissä. Sille olisi varmasti löytynyt vastineita vaikkapa englannin slangisanakirjasta, jos niitä ei muuten olisi mieleen putkahtanut.
***
Kaikki elävät ja kuolleet ei ole mikään kauhutarinoiden galleria, mutta ei se ole mitään hupilukemistakaan. Lukija ei voi silmäillä sitä neutraalina tai kylmänä ulkopuolisena, johon asiasisältö ei vaikuttaisi. Se vaikuttaa. Jos käsitellyt asiat tuntuvat liian rankoilta, voi lukemisen aina keskeyttää tai jopa lopettaa. Väkisin ei kirjaa kannata yrittää lukea.
Mutta jos kirjan lukee loppuun asti, olo voi tuntua samalta kuin kirjailijasta. Haastattelujen jälkeen Campbell koki nähneensä ja tunteneensa enemmän kuin odotti. Hän myös tajusi, ettei kukaan ota kaikkea vastaan kerralla vaan vähitellen; eräs hänen kokemansa ”tapaus” nousi kirjan tekovaiheessa hänen mieleensä yhä uudelleen. Luulen, ettei lukijakaan pysty estämään itseään koskettaneiden asioiden pulpahtamista uudelleen mieleen. Myös uudenlaisia tunteita voi yllättäen kokea.
- Kirjan nimi:
- Kaikki elävät ja kuolleet – Henkilökohtainen tutkimus kuolematyöstä
- Kirjan alkuperäinen nimi:
- All the Living and the Dead
- Kustantaja:
- niin & näin
- Julkaisuvuosi:
- 2023
- Sivumäärä:
- 292
- Kirjoittajat:
- Haley Campbell
- Kääntäjät:
- Tapani Kilpeläinen
- Lisätiedot:
- Kirjailijan kotisivut
- Esittelyn kirjoittajan nimi:
- Leena Rossi
- Esittelyn kirjoittajan arvo tai asema:
- FT, KK, tietokirjailija
- Esittelyn kirjoittajan organisaatio tai kotipaikka:
- Turku