Teos on jaettu neljään eri teemaan, 1) Tulevaisuus ja paikallisuus, 2) Ympäristö ja paikka, 3) Työ ja työn miljööt sekä 4) Perhe ja arki. Näiden näkökulmien kautta kansatieteen oppiaineen tutkijat; tohtorikoulutettavat ja henkilökunta, onnistuvat kattavasti käsittelemään nykyisessä yhteiskunnassa vallitsevaa muutoksen tilannetta.
Ensimmäisen osan Tulevaisuutta ja paikallisuutta käsittelevässä osassa tohtorikoulutettava Maija Mäki käsittelee ilmastonmuutoksen vaikutusta esihistoriallisille kohteille suuntautuvaan matkailuun. Käyttäen aaltomaisen muutoksen mallia, hän analysoi kulttuuriperinnön tulevaisuuksien kuvaa ja tarkastelee samalla, kuinka esimerkiksi lisätty todellisuus ja sen kautta yleistyvä ”sohvamatkailu” vaikuttavat esihistoriamatkailukohteisiin tulevaisuudessa. Mäki nostaa esille myös kysymyksen maahanmuuttajille suunnatusta matkailusta, sillä heidät vastaanottaneen maan kulttuuriperinnöstä voi vuosien kuluessa tulla heidän omaa kulttuuriperintöään.
Tohtorikoulutettava Niina Koskihaaran artikkeli jatkaa Mäen ajatuksia ja keskittää katseen kuntaliitosten myötä muuttuvaan maaseutuun. Koskihaara nostaa esille uudistuneen tarpeen vanhanaikaisille kyläkeskittymille, joissa kyläyhdistykset toimivat alueen merkittävimpänä kehittämishankkeita toteuttavana tahona. Ongelmaksi hän nostaa vapaaehtoispohjalta toimivien yhdistysten asiantuntemuksen, sillä maaseutupoliittiset ohjelmat vaativat paljon –joskus liikojakin. Toisaalta ikääntyvän väestön parista löytyy aiempaa vähemmän uusia aktiivisia talkootyöntekijöitä ja yhdistysten toiminta on 2010-luvun myötä paikoin hiipumassa.
Samaa aihetta käsittelee tohtorikoulutettava Maija Lundgren tutkiessaan kyläasiamiesten asemaa viranomaisten ja vapaaehtoisten välillä toimivana yhteyshenkilönä. EU-rahoitteisissa hankkeissa pyritään estämään maaseudun autioitumista ja aktivoimaan asukkaita vaikuttamaan itse omaan alueeseensa. Kyläasiamiehen tehtävänä on toimia välittäjänä, joka tukee kyläyhteisöä, auttaa ratkomaan ristiriitoja ja luomaan uusia verkostoja. Koskihaaran mainitsemat ongelmat vaikuttavat myös Lundgrenin tutkimuksen kohteisiin, jonka lisäksi artikkelissa nousee esille kyläasiamiesten yksinäisen työn kuormittavuus.
Ympäristö ja paikka
Kirjan toisen, ympäristöön ja paikkaan pureutuvan osan aloittaa tohtorikoulutettava Kirsi Sonck tuomalla esille syitä ja seurauksia Rymättylän talvikalastuksen katoamiselle. Ilmastonmuutoksen aiheuttaman lämpenemisen seurauksena alueen omaan kulttuuriin kuulunut talvinuottaus on käynyt mahdottomaksi ja sen säilyminen on uhanalaista. Rymättylän historiassa talvinuottaus on 1880-luvulta saakka ollut ammattimaista ja koneistumisen myötä saadut ennätyssaaliit ovat vaikuttaneet koko alueen talouteen. Sonck nostaa artikkelissaan esille nuottauksen merkittävät taloudelliset, sosiaaliset ja psykologisetkin arvot ja huomauttaa, että kunkin alueen oman kulttuurin elinkeinot olisi tärkeää saada sopeutettua nykyaikaan.
Esimerkin käytöstä jääneen kulttuurikohteen sopeuttamisesta antaa lehtori Timo J. Virtanen, jonka artikkelissa kerrotaan läpileikkaus Bengtskärin majakan käyttöhistoriasta. Majakka on hyvä esimerkki ajankohtaisesta suuntauksesta muuntaa vanhat, käytöstä poisjääneet teollisuuskiinteistöt uudella tavalla hyödyllisiksi. Bengtskärissä rakennus on rakentamisensa ja alkuperäisen majakkakäyttönsä jälkeen palvellut ensin sotilas- ja myöhemmin turismikäytössä. Vuonna 2013 lasketut 13.000 kävijää todistavat, että teollinenkin kulttuuriperintö on matkailijoiden suosiossa.
Kuva: Bengtskärin majakka. (Kaius Hedenström 1986. Bengtskär.fi)
Matkailijoiden näkökulmaa avaa myös yliopisto-opettaja Karri Kiiskinen esitellessään raja-alueilla pyöräilyä. Polkupyörä palvelee niin työmatkalaisia kuin turistejakin, samoin kuin raja voi olla huomaamaton tai este kulkemiselle. Juutinrauman sillan valmistuessa avajaisten ohjelmaan kuului kevyelle liikenteelle suunnattu tapahtuma, jossa poikkeuksellisesti sallittiin pyöräily rajalla, jonka yli normaalisti pääsee vain autolla. Artikkelinsa johtavaksi esimerkiksi Kiiskinen nostaa Puolan ja Ukrainan välisen pyöräilyreitin, jolla kevyen liikenteen matkailijat on erityisesti ohjattu kulttuuriperinnön pariin suunnittelemalla heille suositeltu reitti runsaasti nähtävyyksiä sisältävien maisemien halki. Pyöräily onkin Kiiskisen mukaan vahvasti painottumassa elämyksellisyyteen ja etenkin rajoja pyritään avaamaan yleisölle erilaisten tapahtumien muodossa.
Työ ja työn miljööt
Kolmas aihepiiri sijoittuu työympäristöihin ja sen aloittaa tohtorikoulutettava Maria Vanha-Similä artikkelillaan Forssan tekstiilitehtaan 1950- ja 60-lukujen työväestöstä. Vanha-Similän tutkimuksen pääosassa on aika, jolloin työllistyminen oli lähes sataprosenttista ja teollisuuteen kiinnityttiin usein paikka- ja sukusidonnaisesti. Myöhemmin 1970-luvulla alkanut töiden vähentyminen on vaikuttanut tehdasyhteisöihin, jotka aiemmin olivat vahvoja ja itsenäisiä yksiköitä. Ennen tehtaisiin työllistyttiin kansakoulupohjalta ilman koulutusta, kun taas 1980-luvulla työntekijöiden lapset eivät enää automaattisesti suunnanneet vanhempiensa jäljillä teollisuuteen vaan lähtivät kouluttautumaan eri aloille. Etenkin 1990-luvun lama on aiheuttanut työttömyyttä, joka on näkynyt koko ympäristössä lisääntyneenä epävarmuutena ja yhteisön tiiviyden höllentymisenä.
Samanlainen kehitys on nähtävissä tohtorikoulutettava Marja-Liisa Räisäsen lakkautettaviin vankiloihin liittyvässä tutkimuksessa, jota hän käsittelee Konnunsuon vankilaan keskittyvän artikkelin kautta. Kansatieteen oppiaineen Vankilat murroksessa –hankkeessa suoritettujen haastattelujen mukaan Konnunsuon vankilan lakkauttaminen on ollut yhteisölleen järkytys. Esille on Räisäsen mukaan nostettu perusteluina muun muassa maaseutuvankilan kaupunkimiljöötä parempi terapeuttinen vaikutus ja pienen vankilayhteisön syvä keskinäinen yhteistyö. Molemmista työyhteisöä käsittelevistä artikkeleista välittyykin tiiviin yhteisön mureneminen ja huoli siitä tulevaisuudessa aiheutuvista ongelmista.
Perhe ja arki
Kirjan neljäs ja viimeinen osa käsittelee perhettä ja arkea. Tohtorikoulutettava Päivi Roivainen kiinnittää lukijan huomion lastenvaatteiden muotiin eri vuosikymmeninä. Lastenvaatteet ovat hänen tutkimuksissaan osoittautuneet oivaksi väyläksi tarkastella yhteiskunnan suhtautumista lapsiin. Jo 1900-luvun alussa julkaistiin oppaita, joissa neuvottiin lasten pukeutumista, mutta tuolloin pääpaino oli vielä lapsikuolleisuuden vähentämisessä hygienian ja helppohoitoisuuden avulla. Vielä 1950-luvulla oppaiden tarkoituksena oli opastaa valmistamaan lasten pukimet käytännöllisiksi, vaikka kodinkoneet alkoivat jo vähitellen lisääntyä ja kauneuteenkin ryhdyttiin kiinnittämään huomiota. Nykyisistä oppaista ovat Roivaisen havaintojen mukaan kadonneet vaatteiden valmistusohjeet, mutta edelleen neuvotaan pukemaan lapset siten, että he tuntevat olonsa mukavaksi ja saavat leikkiä ja sotkea itsensä.
Kuva: Lastenvaatteisiin puetut Stockmannin mallinuket. (Foto Roos 1930—1939/Helsingin kaupunginmuseo.)
Edelleen näkökulmaa perheisiin ja samalla ylirajaisuuteen tarjoaa yliopisto-opettaja Hanneleena Hiedan artikkeli transnationaalisista perheistä. Hän tarkastelee monikulttuurisia perheitä ja sitä, kuinka vanhemmat välittävät omaa kulttuuriaan eteenpäin lapsilleen silloin, kun he ovat muuttaneet pois omasta synnyinympäristöstään. Hiedan mukaan nykyisenä digiaikana ylirajaisten suhteiden säilyttäminen on helppoa ja esimerkiksi lapsenlapset voivat keskustella isovanhempiensa kanssa esimerkiksi Skypen välityksellä. Näin voidaan vahvistaa monikulttuurisuuden identiteettiä ja ylläpitää läheisiä suhteita kaukana asuviin sukulaisiin.
Kattava kuva kulttuurintutkijoille
Kirjan artikkelit antavat kattavan kuvan Turun yliopiston kansatieteen oppiaineen ajankohtaisesta tutkimuksesta. Kuten professori Helena Ruotsala on esipuheessaan maininnut, kansatiede tutkii kulttuuria ja erilaiset murroskaudet ovat merkittävässä asemassa sen muuttumisessa. Nykypäivänä digitaalistuminen, kuntaliitokset, maahanmuuttajat ja avoin rajankäynti ovat edesauttaneet kulttuurien kansainvälistymistä ja näin tuottaneet myös tutkijoille tarkasteltavaksi uusia asenteita ja tapoja. Osumia -teos on sisällöllisesti suunnattu toisille kulttuurientutkijoille ja se näkyy myös julkaisussa käytetyssä termistössä ja siinä, ettei teoksessa ole sanastoa. Käytetyt tieteelliset termit ja käsiteltyjen aiheiden merkittävyys eivät välttämättä aukene suurelle yleisölle, joille suunnattaneekin populaarimpia julkaisuja kirjassa esitellyistä aiheista sitä mukaa, kun tutkijoiden hankkeet valmistuvat. Tieteellisenä julkaisuna Osumia kuitenkin ottaa paikkansa muiden ylirajaisuutta ja kulttuurien muutosta esittelevien kirjojen joukossa.
- Kirjan nimi:
- Osumia. Kansatieteellisiä avauksia muutoksesta, sen hallinnasta ja sopeutumisesta
- Kustantaja:
- Kansatiede. Turun yliopisto.
- Julkaisuvuosi:
- 2014
- Sivumäärä:
- 116
- Kirjoittajat:
- Niina Koskihaara (toim.); Maija Mäki (toim.); Kirsi Sonck (toim.)
- Esittelyn kirjoittajan nimi:
- Helga Lähdemäki