Pirjo Honkasalo (s.1947) on monessa suhteessa poikkeuksellinen elokuvantekijä. Hän on suomalaisessa mittakaavassa poikkeuksellisen kansainvälinen, poikkeuksellinen tunnettu ja palkittu maailmalla, sekä poikkeuksellisen monipuolinen.
Honkasalon uraan on mahtunut sekä fiktioita että dokumentteja, pienen budjetin elokuvia ja kansainvälisiä tuotantoja. Hänen viimeisin elokuvansa Betoniyö (2013) valittiin Suomen edustajaksi Oscar-kisaan. Tästäkin huolimatta Honkasalo kertoo Andersonin kirjassa tuntevansa itsensä marginaaliseksi elokuvantekijäksi. ”Marginaalissa on hyvä olla”, hän sanoo.
Kirjasta kuultaa läpi sen kirjoittajan, yhdysvaltalaisen elokuvakriitikko John Andersonin, varaukseton ihailu Honkasaloa kohtaan. Rohkeaa elokuvantekijää onkin vaikea olla ihailematta. Ei ole varmasti ollut helppo päästä kuvaamaan esimerkiksi Yhdysvaltain kommunistisen puolueen CPUSA:n sisäpiiriä 1970-luvun alussa, mutta Honkasalo onnistui siinäkin.
Elokuvan tekeminen on syvemmällä tasolla ihmisten kanssa työskentelyä, ihmisen ymmärtämistä, olosuhteista piittaamatta, vaivoja säästämättä. Tähän Honkasalolla tuntuu olevan luontainen kyky. Esimerkiksi Tokiossa kuvatun dokumenttielokuvan ITO – Kilvoittelijan päiväkirja (2009) päähenkilö Fujioka löytyi hyvin vaistomaisesti.
”En tiennyt hänestä juuri mitään. En kysynyt juuri mitään muiltakaan elokuvan ihmisiltä. Tunsin että minulla on heihin sanaton yhteys ja sen pohjalta he tulevat avaamaan itseään sen verran kuin tuntevat hyväksi. Ymmärsin, että siinä hiljaisuudessa he myös lukivat minua”, Honkasalo kuvailee elokuvateon alkuvaiheita.
Eettinen vastuu kuvattavia kohtaan
Erityisesti dokumenttielokuvaa tehdessä ohjaajan ja kuvattavien välillä on oltava vahva side toisiinsa, kun kuvattavat luottavat elämänsä elokuvantekijän käsiin. Tämä side pitää sisällään myös eettisen vastuun kuvattavia kohtaan, jota Honkasalo korostaa. Silti ohjaajakaan ei voi aina vaikuttaa siihen, millaisia seurauksia elokuvalla on. Vastuu voi olla raskas kantaa. Niin kutsutun Pyhän ja pahan dokumenttielokuva-trilogian (jonka aiemmat osat ovat Mysterion,1991, sekä Tanjuska ja 7 perkelettä, 1993) päättävän Atmanin (1996) kohdalla Honkasalo sai kokea tämän rajulla tavalla.
Kuva: Kuvausryhmä Intiassa. Oikealta guru, Jamana Lal, Pirjo Honkasalo (Books from Finland)
Atmanin päähenkilö, Jamana Lal, on alhaisen baila-kastin jäsen, vaimoton ja rampa mies, joka lähtee 4000 kilometrin pyhiinvaellukselle viemään äitinsä tuhkia hindulaisia perinteitä kunnioittaen Intian pyhimpään kaupunkiin, Varanasiin, siitä Himalajan vuoristoon ja lopulta takaisin kotikylään Moshiin. Elokuva voitti Amsterdamissa arvostetun IDFA elokuvajuhlien pääpalkinnon, josta Honkasalo halusi lahjoittaa puolet Jamana Lalille. Kylän arvojärjestyksessä alhaisimpana ollut mies rakensi itselleen suuren talon, jota kaikki eivät hyväksyneet. Pari vuotta kuvausten jälkeen Honkasalo sai kirjeen, jossa kerrottiin, että Jamana Lal on murhattu.
Kirjassa limittyvät monenlaiset ainekset – Honkasalon haastattelupätkät, Andersonin omat huomiot elokuvista ja niiden tekemisen seuraamisesta sekä Honkasalon elämänvaiheiden kuvaukset – ja kokonaisuus on sangen keskustelunomainen sekä orgaaninen. Aiheet ja elokuvat seuraavat toisiaan assosiatiivisesti, ei esimerkiksi kronologisesti. Pidemmässä kirjassa tämä saattaisi ehkä muodostua ongelmaksi, mutta näin lyhyessä, 150 sivun teoksessa, järjestystä ei oikeastaan edes ehdi kaipaamaan. Lukukokemus oli mukaansatempaava.
Honkasalolle tuntuu olevan tärkeää jonkinlaisen salaisuuden varjeleminen – että kaikkea ei tarvitse tietää, eikä voi tietää, kun kyseessä on toinen ihminen. ”Yritän nähdä jotain mikä ei ole ymmärrettävissä, mutta tunnistettavissa”, hän kertoo, kutsuen tätä salaisuutta ”eläimen hiljaisuudeksi ihmisessä”. Kun sen tunnistaa, ohjaajan tehtäväksi jää vain näyttää tarkasti. ”Jossakin siellä on ihmisten tajuntojen kohtauspinta. Siellä he aidosti koskettavat toisiaan ja heijastuvat toisiinsa.”
Kirjan käännös englannista suomeen on pääosin onnistunut. Keskustelunomainen hengittävyys on säilynyt ja kieli on elävää. Paikoitellen tekstiin on jäänyt kummittelemaan englannin lauserakenteita ja sanavalintoja, mutta nämä ovat varsin pieniä puutteita.
- Kirjan nimi:
- Armoton kauneus - Pirjo Honkasalon elokuvataide
- Kustantaja:
- Siltala
- Julkaisuvuosi:
- 2014
- Sivumäärä:
- 151
- Kirjoittajat:
- Anderson, John
- Kääntäjät:
- Tamminen, Leena
- Lisätiedot:
- Wikipedia: Pirjo Honkasalo
John Anderson: The many arms of Krishna (Books from Finland) - Esittelyn kirjoittajan nimi:
- Niina Oisalo
- Esittelyn kirjoittajan arvo tai asema:
- tohtorikoulutettava
- Esittelyn kirjoittajan organisaatio tai kotipaikka:
- Turun yliopisto