Hyppää sisältöön

Noitavainot ja joukkovainojen logiikka

Historioitsija ja pitkän linjan noitatutkija Marko Nenonen kirjoittaa teoksessaan noitavainoista ja niiden taustoista sekä luo uuden näkökulman joukkovainojen logiikkaan.

1400–1700-lukujen noitavainot eivät olleet syrjäseutujen taikauskoisten ihmisten aikaansaannosta, vaan ne käynnistyivät Euroopan kehittyneimmillä alueilla – lähinnä nykyisen Saksan, Ranskan, Sveitsin ja Alankomaiden alueilla. Ensimmäiset ajatukset noitien ja paholaisen salaliitosta syntyivät kirkon ja oppineiden piirissä – kansa ei pelännyt perinteistä karjaonneen ja arkeen liittyvää magiaa.

Myös myytti pimeän keskiajan vainoista on väärä. Suurimmat vainoaallot tapahtuivat uuden ajan alussa, jolloin hallinto, oikeuslaitos ja kirjapainotaito kehittyivät nopeasti. Yhdessä ankaran oikeaoppisuuden kanssa ne muodostivat vaarallisen reseptin: oikea usko määriteltiin tarkasti ja hallinto valjastettiin yhden totuuden ja viholliskuvien palvelukseen. Kirjapainotaito toimi kuin sosiaalinen media ja vauhditti epäluulon leviämistä uusille alueille.

Kirkko ja inkvisitio eivät olleet yksin syyllisiä joukkovainoihin: maalliset oikeudet, paikalliset yhteisöt ja tavalliset ihmiset ottivat osaa vainojen toteuttamiseen. Väite vainojen miljoonista uhreista Euroopassa ei pidä paikkaansa: 40 000–60 000 teloitettua noin kolmessa vuosisadassa vastaa Nenosen mukaan paljon paremmin totuutta.

Nenonen hyödyntää kirjassaan laajaa kansainvälistä tutkimusta ja nostaa esiin myös suomalaisen noituuden mytologian.

Nenonen varoittaa, että mustavalkoinen ajattelu ja syntipukkien etsiminen voi polarisoida yhteiskunnan tavalla, joka romuttaa lopulta kaikkien turvallisuuden ja oikeusjärjestelmän ja johtaa mielettömyyksiin, niin kuin noitavainoissa kävi. Paholaisen salaliitto auttaa ymmärtämään, miten pelko, uskomukset ja vallankäyttö voivat synnyttää joukkohysteriaa – ja miksi on tärkeää tunnistaa nämä ilmiöt myös nykyaikana.

Kirjan nimi:
Paholaisen salaliitto. Noitavainojen vuosisadat
Kustantaja:
Otava
Julkaisuvuosi:
2026
Sivumäärä:
345
Kirjoittajat:
Nenonen, Marko
Esittelyn kirjoittajan nimi:
Agricolan toimitus