Kirjailija-toimittajat Katariina Vuori ja Jonna Pulkkinen ovat haastatelleet mielenterveys- ja muiden kansalaisjärjestöjen avulla löytämiään itsemurhaa yrittäneitä ja muutamia heidän omaisiaan. Arkaluontoinen tabu-aihe saa näin inhimillisen äänen ja myös monen kohdalla kokonaisen elämäntarinan tuekseen. Kourallinen tabuja kertoo pääosin itsemurhayrityksistä, siis itsemurhakandidaateista. Monella on takana useampi epäonnistunut yritys lähteä oma-aloitteisesti matkalle tuntemattomaan. Joskus kertoja on itsemurhan tehneen puoliso tai muu läheinen. Valtaosa valottaa elämäänsä laajemminkin, monivivahteisena, mutta pääosin traagisena elämäntarinana.
Kourallinen tabuja on kirjan nimenä kaksijakoinen. Itsemurha tai sen yritys on tabu, josta ei paljon puhuta. Toisaalta, ilmeisesti suurin osa ainakin naisten itsemurhista tehdään lääkkeillä, ”tabuilla”.
Murheellisten laulujen maa
Suomi on murheellisten laulujen ja tarinoiden maa – ainakin mitä tulee ihmisten syrjäytymisen tai syrjäyttämisen itsetuhoisiin seurauksiin. Aika usein lähtöä täältä suunnittelevat ihmiset kokevat jäävänsä ypöyksin ongelmineen. Ääripäät muodostuvat eläkeikäisistä ja aivan nuorista, alaikäisistä. Esimerkiksi vuosina 2009-2011 Suomessa itsemurhan teki 51 alaikäistä nuorta. Heistä 75 % oli nuoria poikia ja ainakin erään selvityksen mukaan syy traagiseen tekoon oli usein seurustelusuhteen päättyminen tyttöystävän kanssa.
Joka päivä siis keskimäärin kolme suomalaista päätyy itsemurhaan. Heistä, kuten nuoristakin enemmistö on miehiä. Kuinka paljon sitten tehdään itsemurhayrityksiä? On vaikea koota luotettavia tilastoja, mutta Kourallinen tabuja todistaa, että niitä on taatusti lähimain kymmenkertainen määrä suhteessa ”onnistuneisiin” itsemurhiin. Itsemurha ja sen yritys ovat yhteiskunnallisesti iso inhimillinen tragedia ja samalla kulttuurisesti omituisen suomalainen pakotie elämästä. Yhteiskunnalle se maksaa menetettyinä työvuosina ja epäonnistunut yritys aina myös sairaus- ja terveydenhoitokuluina.
Eurooppalaisessa vertailussa itsemurhan tehneiden määrä, siis 1000 kuolemaa vuodessa, on peräti kaksinkertainen. Suuria muutoksia tässä luvussa ei ole tilastojen mukaan tapahtunut.
Vain naiset uskaltavat kertoa itsemurhayrityksistään ja niiden syistä
Kourallinen tabuja-kokoelman kertojat ovat voittopuolisesti naisia, nuoria ja vanhoja. Vain 5-6 miestä on uskaltanut esittää tarinansa julkisesti, vaikka yksikään kertoja ei esiinny ymmärrettävistä syistä omalla nimellään. Tämä todistaa yhä selvästi miesten ”mykkyydestä” kun elämä menee solmuun. Mies tekee myös naista useammin äkkipikaisen lopullisen ratkaisun: ajaa junan tai rekan alle, ampuu itsensä tai hirttäytyy. Hän ei jää kertomaan eikä jätä edes viestiä. Hitaampi itsemurha päihteillä jää tilastoimatta. Naisen yritys tappaa itsensä lääkkeillä on ehkä miestä useammin se viimeinen hätähuuto. Siinä on aina pieni mahdollisuus jäädä henkiinkin ja itsemurhan yrittäjä tietää ja tuntee usein lääkkeiden vaikutukset ja tappavan annoksen määrän. Hämmästyttävän helposti vahvojakin mielialalääkkeitä näköjään yhä saa, ja määrätään, ilman tarkempaa seurantaa tai muuta kuntoutusta.
Itsemurhayrityksen takana on miltei aina paljon koettuja vastoinkäymisiä, kokonainen onnettomuuksien ketju: omaa tai läheisten päihteiden käyttöä, lapsena tai aikuisena koettua hylkäämistä ja väkivaltaa. Sekä fyysinen että seksuaalinen väkivalta altistavat itsemurhaan siinä missä alkoholismi, asunnottomuus, avioero tai työttömyys. Aika harvoin yksittäinen vastoinkäyminen tappaa. Muutaman sivun tarinat ovat surullisia todistuksia siitä, kuinka yleinen juuri tuo kasaantuvan kaltoin kohtelun ketju on. Ja kuinka yleistä on se ettei sitä sivusta huomata. Outo sivujuoni on niissä elämäntarinoissa, joissa suvun tai lähiympäristön itsemurhakierre jatkuu ja jatkuu, siis ikään kuin periytyy suvussa. Tämän tragedian periytyvyys rinnastunee köyhyyden periytymiseen – sitäkin on tutkittu pääkaupunkiseudun lähiöissä.
Hälytysmerkit jäävät huomiotta
Kourallinen tabuja on koottu haastatteluista. Haastateltavien nimet on muutettu ja tapahtumapaikat jätetty kertomatta. Tämä on ymmärrettävää. On hienoa, että niin monet ovat suostuneet haastateltaviksi. Toimittajat Vuori ja Pulkkinen ovat purkaneet haastatteluaineiston sujuviksi tarinoiksi, joissa on elämän, mutta valitettavasti vielä enemmän myös kuoleman makua. Haastateltavista nuorimmat ovat parikymppisiä, vanhimmat yli 70-vuotiaita. Elämäntarinoita ja kokemusta on moneksi, mutta juuri erimitalliset haastattelut lomittuvat kirjassa sopusuhtaisesti. Turhat kysymykset ja kommentointi on jätetty kokonaan pois, mikä on oikein onnistunut ratkaisu.
Tarinoita lukiessa hämmästyy monien kokemusten samankaltaisuudesta. Harva itsemurhaa yrittänyt on saanut ennalta ehkäisevää apua edes sitä monta kertaa haettuaan. Hälytysmerkkejä on jätetty, mutta ne ovat jääneet huomiotta. Vasta itsemurhayritys on johtanut jonkinmoisiin hoitotoimiin tai mielisairaalaan. Yhtä monen jälkihoito on jäänyt retuperälle. Vain ne, jotka ovat riittävän vahvoja ja omapäisiä, tai joilla on varoja, ovat tulleet kuulluiksi ja saaneet asiantuntevaakin apua. Mutta paljon on vielä tekemistä.
Ja miten mahtaakaan käydä, jos apu käynnissä olevien ”sote-uudistusten” myötä siirtyy yhä etäämmälle ja suuriin keskuksiin? Itsemurhaa hautova kun tarvitsee avun ja tukitoimia mahdollisimman pian. Etäisyyksien kasvaessa, auttajan kaikotessa kauemmaksi todellisessa hädässä oleva putoaa kaikkien turvaverkkojen ulottumattomiin.
- Kirjan nimi:
- Kourallinen tabuja. Kertomuksia itsemurhasta
- Kustantaja:
- Atena Kustannus Oy
- Julkaisuvuosi:
- 2014
- Sivumäärä:
- 201
- Kirjoittajat:
- Katariina Vuori; Jonna Pulkkinen
- Esittelyn kirjoittajan nimi:
- Pentti Stranius
- Esittelyn kirjoittajan arvo tai asema:
- FL, tutkija-toimittaja
- Esittelyn kirjoittajan organisaatio tai kotipaikka:
- Lieksa