Pähkinäsaaren rauhasta itsenäistymiseen asti Suomi oli osa monarkiaa. Satu Jaatisen historiateos vie hoveihin ja kertoo kuningattariemme ja keisarinnojemme elämästä valtapeleineen ja tragedioineen. Samalla lukija oppii paljon keskiajan ja renessanssin ihmisen osasta.
1300-luvulta 1900-luvulle asti Suomella on ollut kolmekymmentäyksi kuningatarta ja keisarinnaa. Kuningattariemme joukossa ei ollut kahta samanlaista naiskohtaloa. Kruunujen, helmien ja silkin alla he olivat yksilöitä, jotka pyrkivät selviämään roolissaan. Jotkut heistä onnistuivat siinä paremmin, jotkut huonommin.
Kuninkaallisten aviopuolisoiden ei oletettu rakastavan toisiaan, vaan heidän toivottiin lähinnä tulevan toimeen keskenään ja saavan aikaiseksi jälkikasvua. Heidän avioliittonsa palvelivat vanhaa kotimaata ja synnytyksensä uutta kotimaata, ja naisten ensisijainen tehtävänsä oli toimia valtaliittojen varmistajana ja liimana eri valtakuntien välillä sekä synnyttää – ennen kaikkea poikalapsia, perijöitä, niin monta lasta kuin vain mahdollista.
Millainen sitten oli tyypillinen Suomen kuningatar? Hän oli mitä todennäköisimmin kotoisin jostain päin Saksaa. Hän synnytti elämänsä aikana keskimäärin viisi lasta ja hautasi lapsistaan ainakin yhden. Hän avioitui teini-ikäisenä, ja hänet kruunattiin kuningattareksi noin 22-vuotiaana. Muita yhteneväisyyksiä näiden naisten elämästä on vaikeaa löytää, koska heidän kohtalonsa olivat moninaisia, paljon kiehtovampia kuin prinssiään odottavan prinsessan tarinat.
Satu Jaatinen on kuninkaallisten historiaan erikoistunut turkulainen tietokirjailija (FM). Hän on kirjoittanut kolme kuninkaallisia käsittelevää tietokirjaa.