Hämäläinen on jakanut Suomen taiteen yhdeksään kauteen, joita kutakin edustaa muutama maalaus. Jokaista kautta luonnehditaan lyhyesti ja tiiviisti yhden aukeaman verran. Kirjassa ei ole sisällysluetteloa eikä teosluetteloa, mutta kirjan lopussa on luettelo esitellyistä taiteilijoista.
Ensimmäinen osa, ”Taiteen sarastus”, lähtee liikkeelle Vitträskin kalliomaalauksesta, joka on peräisin ehkä jopa seitsemäntuhannen vuoden takaa. Sen jälkeen Hämäläinen esittelee keskiaikaista kirkkotaidetta päätyen Turun linnan renessanssikauden seinämaalauksiin. Kuvana on linnan portinvartijan huoneen seinän lemmenparia esittävä maalaus, joka on ajoitettu 1530-luvulle. Kuvan tekijää ei tiedetä varmasti, mutta se tiedetään, että linnassa on noihin aikoihin työskennellyt Ulf-niminen maalari.
Kirkkotaiteen vahva asema
Seuraavassa osassa, ”Ruotsin ja Venäjän välissä”, tarkastellaan 1600- ja 1700-lukujen taidetta. Tälläkin ajalla kirkkotaide oli tärkeässä roolissa. Hämäläinen toteaa, että rokokoon vaikutus näkyy Suomessa vain vähän, kustavilaisuus hiukan enemmän. Täysiveristä rokokoon paimenromantiikkaa edustaa kuitenkin oululaisen Isak Wacklinin (1720−1758) vuonna 1757 Englannissa maalaama muotokuva nimeltä ”Miss Heckford”. Teos löydettiin Lontoosta 1920-luvulla ja se on nykyisin Ateneumin taidemuseossa.
Kuva: Isak Wacklin, Miss Heckford,1757.
”Kansakunta saa kasvot” on kolmannen osan nimenä. Osa kattaa vuodet 1800-luvun alusta 1870-luvun loppuun. Kun Suomesta tuli Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta, ryhdyttiin myös luomaan kansallista identiteettiä ja omaa historiaa. Vuonna 1846 perustettiin Suomen Taideyhdistys, joka avasi heti piirustuskoulut Turussa ja Helsingissä. Maalaustaiteeseen tuli uusina aiheina suomalainen luonto ja kansa. Samalla aukeamalla Hämäläinen esittelee Bernt Lindholmin (1841−1914) maalauksen ”Koivumaisema” (1864) ja Lindholmin oppilaan Fanny Churbergin (1845−1892) maalauksen ”Rapakivikallioita” (1871). Lindbergin maisema on maalattu Saksassa, mutta voisi hyvin olla Suomestakin. Tämän ajan taiteilijoita olivat myös erityisesti lintumaalauksistaan tunnetut Wrightin veljekset Wilhelm (1810−1887) ja Ferdinand (1822−1906).
Kuva: Fanny Churberg, Rapakivikallioita, 1871.
Pari seuraavaa vuorikymmentä (1880 ja 1890) merkitsivät otsikon mukaan siirtymistä ”Realismista romantiikkaan”. Symbolismi vaikutti myös Suomen taiteeseen ja toi maalauksiin mytologisia ja kirjallisia aiheita, erityisesti Kalevalan. Hämäläinen mainitsee Akseli Gallen-Kallelan (1865−1931), mutta ”helmissä” ei ole yllättävästi yhtään Gallen-Kallelan Kalevala-aiheista maalausta, vaan Gallen-Kallela esiintyy vasta seuraavassa osiossa vähemmän tunnetuin Afrikka-maalauksin. Symbolismi mahdollisti kansallisten aiheiden lisäksi myös muiden tuohon aikaan arkaluonteisten aiheiden kuvaamisen. Tällainen oli esimerkiksi Magnus Enckellin (1870−1925) teos ”Fauni” (1895).
Modernismin murros
”Modernismin murros” käsittelee aikaa 1900-luvun alusta 1910-luvun loppuun. Tämän kauden maalauksia Hämäläinen esittelee pääosin maalausparien avulla. Otsikolla ”Ihanat rannat” hän rinnastaa Verner Thomén (1878−1953) teoksen ”Leikkiviä poikia” (1903) ja Elin Danielsson-Gambogin (1861−1919) ”Meren rannalla”(1904). Yhteistä molemmille maalauksille ovat kutsuvat hiekkarannat ja lumoava auringonvalon kuvaus. Helene Scherfbeckin (1862−1946) ”Ompelijattaren” (1905) rinnalle Hämäläinen on nostanut Albert Edelfeltin ”Kuningatar Blankan” (1877), ei tyylikauden vaan ompelurasian vihreänauhaisten saksien vuoksi.
1920- ja 1930-luvun Hämäläinen nimeää otsikolla ”Uusi ja uusasiallinen aika”. Uusasiallisuuteen kuuluivat pysähtyneisyys sekä tarkat, selkeät yksityiskohdat, mikä näkyy esimerkiksi Yrjö Ollilan (1887−1932) maalauksessa ”Läksyjen kuulustelu” (1923). Toisaalta myös karjalaisuus oli 1930-luvun maalaustaiteessa leimallinen piirre. Myös näitä Karjalaan liittyviä maalauksia esitellään useita.
Otsikolla ”Sodan ja rauhan kuvat” Hämäläinen käsittelee 1940- ja 1950-lukujen taidetta. Monet (miespuoliset) taiteilijat olivat rintamalla, ja sotakokemukset näkyvät myös heidän maalauksissaan. Jatkosodan aikainen pääsy ”Karjalan laulumaille” herätti myös uutta karelianismia. Myös tämän kauden kuvauksissa on useita kuvapareja. Kiinnostava pari on esimerkiksi otsikolla ”Idyllin raunioilla” esitellyt Helge Dahlmanin (1924−1979) ”Maisema” (1946) ja Åke Mattaksen (1920−1962) ”Pariksen tuomio” (1949). Maisemassa näkyvät ruskeanpunaiset rakennuksen rauniot, maailman kauneinta naista valitseva Paris sekä Hera, Pallas Athene ja Afrodite ovat kaikki luisevia ja elähtäneitä.
Otsikolla ”Radikaaleja ja realisteja” Hämäläinen esittelee 1960- ja 1970-luvun suuntauksia. 1960-luvun taide poptaide ammensi mainoksista, televisiosta ja sarjakuvista. 1970-luvulla monet taiteilijat ottavat kantaa poliittisesti ja kuvasivat suorastaan fotorealistisesti työtä ja työläisiä. Taide ei saanut olla seinäkoristetta, vaan kantaaottavaa informaatiota. Esimerkiksi Niilo Hyttisen (1940−2010) ”Uneton Puolangalla” (1970) kuvaa kehitysalueen ihmisen elinmahdollisuuksiensa äärirajoilla. Juuri näihin aikoihin monet pientilojen asukkaat muuttivat Ruotsiin tai etelän kasvukeskuksiin.
Taiteen miehinen historia
Taiteen helmien viimeinen osa käsittelee 1980- ja 1990-lukua nimellä ”Postmodernit vuodet”. Kun modernismissa oli etsitty alituiseen uutta, postmodernissa oli lupa palata vanhaan ja poimia aineksia mistä tahansa. Maalaaminen nähtiin taiteen tekemisenä, ei valistamisena eikä aatteiden levittämisenä. Kirjan viimeinen maalaus on Markku Laakson (s. 1970) ”Sammon puolustus” (1999). Laakson pastissi eroaa Gallen-Kallelan ”Sammon puolustuksesta” vain siinä, että Väinämöisen paikalla nähdäänkin Elvis.
Taiteen helmet tarjoaa paljon kiinnostavaa tietoa suomalaisesta maalaustaiteesta, vaikka kovin syvällisesti yhden aukeaman teksti ei pysty mihinkään aiheeseen paneutumaan. Vaikka mukaan valituista teoksista olisi eri mieltäkin, rinnasteisina yhdessä esitellyt maalaukset voivat myös tuottaa uusia oivalluksia. Kirjan voi lukea alusta loppuun tai sitä voi selailla ja tehdä löytöjä. Teos myös osoittaa maalaustaiteen historian vahvan miesvaltaisuuden: sadan merkittävän ”helmen” maalaajien joukossa on vain parikymmentä naista.
- Kirjan nimi:
- Taiteen helmet. Sata suomalaista maalausta
- Kustantaja:
- Otava
- Julkaisuvuosi:
- 2014
- Sivumäärä:
- 168
- Kirjoittajat:
- Hämäläinen, Pirjo
- Lisätiedot:
- Kirjan esittely kustantajan sivuilla
- Esittelyn kirjoittajan nimi:
- Merja Leppälahti
- Esittelyn kirjoittajan arvo tai asema:
- FL
- Esittelyn kirjoittajan organisaatio tai kotipaikka:
- Turku