Hyppää sisältöön

Uskotko yliluonnolliseen?

Monet ihmiset pitävät totena tai ainakin mahdollisena joitakin yliluonnollisiksi sanottuja ilmiöitä ja tällaisia ilmiöitä pitävät usein kiinnostavina nekin, jotka eivät niihin usko. Tästä osoituksena voidaan pitää esimerkiksi tällaisista ilmiöistä kertovien elokuvien ja kirjojen suurta määrää. Aihe on myös itsessään debatteihin yllyttävä.

Aiheesta kiinnostuneena pyrin tarttumaan kirjaan avoimin mielin. Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia oli siinä mielessä pettymys, että monista ilmiöistä esitetään melko pintapuolinen kuvaus, joka ei oikeastaan anna lukijalle kovin paljon. Odotin perusteellisempaa syventymistä varsinaisiin ilmiöihin ja vähemmän todistelua ja luetteloita henkilöistä, jotka niihin uskovat. Moninaisten ilmiöiden kokoaminen yksiin kansiin tekee kirjasta paikoin silppumaisen, mutta kuitenkin kohtuullisen mielenkiintoisen.

Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopediassa esitellään monenlaisia kiinnostavia ilmiöitä, kuten telepatia, psykokinesia, jälleensyntymä, kummittelu ja ufot. Kirjassa kerrotaan myös rukouksesta ja enkeleistä sekä joistakin ainakin itselleni tuntemattomammista ilmiöistä kuten veden tietoisuudesta. Lyhyesti kerrotaan myös luonnonhengistä ja lumimiehestä. Harmillisen monessa luvussa varsinaista ilmiötä kuvataan hyvin vähän ja aika pintapuolisesti. Joitakin asioita kuvataan pitempään, esimerkiksi ufoihin liittyviä asioita käsitellään lähes parinkymmenen sivun verran.

Kirjan ovat kirjoittaneet identtiset kaksoset Harri ja Ilkka Virolainen. Kirjoittajien asiantuntijuutta on korostettu heidän tohtorintutkinnoillaan ja neljällä maisterintutkinnollaan, vaikka toisaalta kriittiset äänet ovat myös kyseenlaistaneet tutkintojen antaman pätevyyden nimenomaan yliluonnollisten ilmiöiden spesialisteina toimimiseen. Joka tapauksessa veljekset ovat valmistuneet Jyväskylän yliopistosta vuonna 2000 kasvatustieteen, kauppatieteiden ja liikuntatieteiden maisteriksi ja seuraavana vuonna terveystieteiden maisteriksi. Molemmat ovat väitelleet vuonna 2010, Ilkka Lappeenrannan teknillisen yliopiston kauppatieteellisessä tiedekunnassa, Harri Turun kauppakorkeakoulun liiketaloustieteessä.

Yliluonnollisen aiheen kannalta meriittinä on lisäksi kaksosuus, vieläpä identtisyys. Kaksosiin liittyy monenlaisia kansanuskomuksia. Myös Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopediassa viitataan kaksosten erityisyyteen, mm. siihen, että kaksosilla on usein poikkeuksellisen vahva telepaattinen yhteys.

Kirjan sisältö ja lähteet

Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedian teksti lähtee liikkeelle luotettavan tuntuisesti kuvailemalla monenlaisia yliluonnollisten ilmiöiden piiriin sijoittuneita huijausyrityksiä, joilla on eri aikoina tavoiteltu rahaa tai mainetta. Kirjoittajat varoittavat omalla ja muidenkin suulla, että kaikkea ei suinkaan pidä sokeasti uskoa, koska huijareita voi aina olla liikkeellä. Tämän jälkeen lukija voi olla vakuuttunut kirjoittajien vilpittömyydestä ja myös siitä, ettei mitään ilmiötä ole osoitettu huuhaaksi pelkästään sillä, että joku joskus on yrittänyt petkuttaa.

Tekijät kertovat haastatelleensa 28 henkilöä, jotka ovat kokeneet erikoisia asioita. Heidän kertomuksiaan ja kommenttejaan löytyy muun tekstin lomasta. Osa haastatelluista esiintyy omalla nimellään, mutta muita ei millään tavalla yksilöidä eikä heistä kerrota mitään. On selvää, että haastateltavien henkilöllisyys on pidettävä salassa heidän sitä halutessaan, mutta toistuva ”eräs haastateltavamme” tai ”eräs henkilö” ei kuulosta kovin vakuuttavalta, kun haastateltavista ei muuten kerrota muuta kuin lukumäärä.  Myöskään sitä ei kerrota, miten juuri nämä henkilöt ovat valikoituneet haastateltaviksi. Monien kohdalla kuitenkin tulee esille, että heiltä on haettu apua johonkin ongelmaan eli heitä pidetään ainakin jossakin piireissä alan spesialisteina.  

Kirjaa ei ole tarkoitettu tieteelliseksi esitykseksi, vaan suuren yleisön ostettavaksi ja luettavaksi.  Kunkin luvun kohdalla käytetyt lähteet on merkitty omiksi osioikseen kirjan loppuun. Tämä on aivan kelvollinen ja paljon käytetty menettelytapa, koska lukijaa kiinnostavasta aiheesta on näin suhteellisen helppo löytää lisätietoja. Usein tekstissä on mainittu asiaan liittyvän henkilön tai yhteisön nimi, jonka perusteella kyseinen julkaisu löytyy, vaikka varsinaista viitettä ei olekaan. Kirjan loppuun sijoitettu henkilöhakemistokin voi auttaa lisätietojen löytymisessä.

Aina lähde ei kuitenkaan ole ilman muuta löydettävissä. Esimerkiksi kehostapoistumiskokemusten kohdalla kerrotaan, että ”lääkäri ja kirjailija Rauni-Leena Luukanen-Kilde kertoo irtautuneensa kehostaan useita kertoja.” (s. 91) Lähdeluettelosta ei silti löydy yhtään Luukanen-Kilden kirjaa. Lähdeluettelossa esiintyvät samanarvoisina yliopistolliset tutkimukset, iltalehtien lööpit, Wikipedia ja kaikenlaiset muut julkaisut laadusta riippumatta.

Energiahoidot

Harri ja Ilkka Virolainen antavat itse myös energiahoitoja, joten katson, mitä tällainen energiahoito Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedian mukaan pitää sisällään.

Energiahoidot ovat ”menetelmiä, joissa hoitaja välittää asiakkaalle energiaa esimerkiksi käsiensä kautta.” (s. 40) Kirjassa kerrotaan aiheesta seitsemän sivun verran. Tekstissä luetellaan erilaisia energiahoitojen muotoja, kuten reiki, pranic healing, quantum touch, qigong, reconnective healing, matrix energetics ja ho’oponopono. Energiahoidot tehoavat tekstin mukaan myös kaukaa annettuina, jopa tuhansien kilometrien päästä. Esimerkkeinä kerrotaan useita tapauksia, joissa vakavasti sairaiksi diagnosoidut potilaat paranevat lääkärien suureksi hämmästykseksi.

Energiahoidoilla on kerrottu parannetun mm. syöpää. Eräänä esimerkkitapauksena kerrotaan videoidusta parantamistilanteesta, jossa potilaalla oli pitkälle edennyt syöpä. Videolla nähdään, että parantumattomaksi sanottu syöpäkasvain häviää kolmessa minuutissa energiahoitajien ansiosta.

Toinen esimerkkitapaus kertoo, miten sairaalaan palkattu psykologi paransi erittäin tehokkaasti psykiatrisen osaston potilaita tapaamatta näitä koskaan itse. Hän pelkästään luki sairaskertomuksia ja lausui samalla jumaluudelle: ”Anteeksi. Anna anteeksi. Kiitos. Rakastan sinua.” (s. 45)

Energiahoitoja on Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedian mukaan testattu mm. kymmenen vuotta jatkuneella soluviljelmätestillä, jossa viljelmien soluille lähetettiin energiaa eri tavoin ja seurattiin solujen elossapysymistä. Tekstissä kerrotaan, että kokeita tehtiin kaikkiaan 854 kappaletta, mutta tutkimuslaitosta ei nimetä eikä edes sitä, missä maassa tämä koe tehtiin.

Energiahoitojen tehoa perustellaan mm. tarkemmin määrittelemättömillä kvanttifysiikan teorioilla, joihin maallikolla tuskin on vastaansanomista. Hiukan lähempänä arkiymmärrystä on tieto, jonka mukaan ”(e)simerkiksi kiinalaisen qigong-tekniikan avulla hoitajan kämmenistä on havaittu välittyvän lämpöä. Se lisää solujen kasvua, DNA- ja proteiinisynteesiä sekä soluhengitystä.” (s. 40) Syövän hoitoon juuri tämä tekniikka ei kuulosta aivan optimaaliselta.

image

Kuva: Meedio Eva Carrière. (Marthe Béraud) 1912, Wikipedia.


Uskoako vai ei?

Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopediassa mainitaan useaan kertaan, että monet esitellyistä yliluonnollisista ilmiöistä ovat todellisuudessa luotettavasti tutkittuja, vaikka tiedeyhteisön enemmistö ei halua sitä myöntää. Osa tutkijoista kieltäytyy uskomasta todisteisiin ennakkoluulojensa vuoksi, osa ei vain halua hyväksyä mitään, mikä on ristiriidassa heidän omien teorioidensa kanssa tai ei ole niillä selitettävissä.

Useimmat ilmiöistä ylittävät tämänhetkisen tietämyksen, mutta jotkut esitetyistä ilmiöistä tuntuvat vielä uskomattomammilta kuin toiset. Esimerkiksi ajatus solumuistista, jonka mukaan sydänlihaksen solut muistavat niin vahvasti henkilön mieltymyksen olueen tai klassiseen musiikkiin, että tämä (tai jopa piirustustaito) voi siirtyä sydämensiirrossa toiseen henkilöön. Samoin eläminen vuosikausia ns. valoravinnolla täysin ilman fyysistä ruokaa tai juomaa on todella yliluonnollista. Jotkut esitetyistä tapauksista ylittävät konkreettisesti tunnetut elämän rajat. Tällainen on esimerkiksi tapaus, jossa kerrotaan tiibetiläisten munkkien säätelevän ruumiinlämpöään ja voivan nostaa sitä jopa kahdeksan astetta eli selvästi korkeammalle kuin elimistön proteiinit, mm. aivot, voivat vaurioitumatta kestää. Erikoinen tapaus on myös kertomus henkilöstä, joka heräsi kuolleista kesken ruumiinavauksen ja jatkoi elämäänsä tämän jälkeen.

Monien ilmiöiden toimimisesta ja toimijoiden kyvyistä vakuutetaan olevan vahvaa näyttöä ja Yliluonnosten ilmiöiden ensyklopedia luettelee valtavan määrän luotettaviksi mainitsemiaan tutkimuksia, joihin tunnetut yliluonnollisia kykyjä omaavat henkilöt ovat osallistuneet. Kuitenkin nämä samat toimijat kieltäytyvät osallistumasta skeptikoiden testeihin, joissa pyritään aidon yliluonnollisen ilmiön toteuttamiseen valvotuissa olosuhteissa. Onnistumisesta on luvattu suuria rahapalkkioita (suomalainen Skepsis ry on luvannut 10 000 euroa, amerikkalainen James Randi peräti miljoona dollaria). Esimerkiksi selvänäkijä Allison DuBois osallistui kirjan mukaan useampivuotiseen tutkimukseen Arizonan yliopistossa ja tutkimuksen järjestäjä vakuuttui hänen poikkeuksellisista kyvyistään heti ensitapaamisella. Kuitenkaan DuBois ei suostu Randin kokeeseen, omien sanojensa mukaan koska ”(m)inun ei tarvitse todistaa hänelle mitään.” (s. 26) Tämä on tietenkin aivan totta. Ei hänellä ole mitään todistusvelvollisuutta, vaikka hän ansaitsee elantonsa selvänäkemisellä ja siihen liittyvällä toiminnalla.

Yliluonnosten ilmiöiden ensyklopedian mukaan yliluonnolliset kyvyt voivat ilmestyä joillekin ihmiselle aivan itsestään. Monia yliluonnollisina pidettyjä kykyjä voi myös oppia. Tarvitaan vain harjoittelua ja avoin mieli. Yliluonnolliselle avoimen mielen puuttuminen on yksinkertainen ja itsestään selvä syy siihen, miksi skeptikot eivät opi yliluonnollisia kykyjä.

Lopuksi

Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopediassa mainitaan nimeltä monia henkilöitä, joilla on erikoisia kykyjä. Paljon mielenkiintoista jää myös kertomatta. Esimerkiksi Terry ja Linda Jamison ovat Los Angelesissa asuvat identtiset kaksoset, joiden meriittinä mainitaan mm. The Oprah Winfrey Show -esiintyminen. Heidän kerrotaan myös ennustaneen julkisesti monia myöhemmin toteutuneita tapahtumia. Kirja jättää kertomatta, että kaksoset ovat monen muun amerikkalaisen selvänäkijän tavoin tuotteistaneet taitonsa tehokkaasti. Kaksosten verkkosivuilta voi kirjojen ja meditaatiomusiikin lisäksi tilata vaikkapa ”Psychic twins” -t-paitoja. Esiintymisissään he korostavat identtisyyttään samanlaisella pukeutumisella ja kampauksella.

Vielä kiinnostavampi esimerkki on Aulikki Plaami. Hänestä Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia kertoo vajaan puolen sivun kappaleessa, että hän kanavoi edesmenneitä laulajia. Hän on esiintynyt julkisesti vuodesta 1984 ja hänen kauttaan on esiintynyt ainakin sata laulajaa. Ensyklopedia ei kerro, että Aulikki Plaami ja hänen miehensä Seppo ovat perustaneet oman kirkon nimeltä Gate of Heaven Chapel. Kirkko on rekisteröity Kaliforniassa vuonna 1996, ja se toimii myös Suomessa yhdistyksenä nimeltä Kaariporttiystävät. Useimmista muistakin kirjassa mainituista henkilöistä löytyy kiinnostavia lisätietoja internetin syövereistä.

Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia pyrkii vakuuttamaan lukijan siitä, että useimmat esitellyt ilmiöt ovat todellisia ja että niitä on testattu tieteelliset kriteerit täyttävillä tutkimuksilla. Muutamat esitellyistä tutkimustuloksista vaikuttavat hämmästyttäviltä, osassa on helposti nähtävissä mahdollisia ongelmia tutkimusasetelmassa. Voi ihmetellä, miksi yliluonnollisia kykyjä ei käytetä laajalti, jos ne ovat todellisia. Jos energiahoidoilla voidaan parantaa pysyvästi lähes mitä tahansa syövät ja aids mukaan lukien, miksi lääkärit eivät määrää niitä potilailleen eivätkä ne kuulu Kela-korvattaviin hoitoihin? Jos koeluontoinen meditointi Lähi-idässä todella rauhoitti merkittävästi paikallista tilannetta testiaikana, miksi kriisialueille ei lähetetä meditointiryhmiä? Pimittääkö skeptikkojen salaliitto tutkimustuloksia vai ovatko onnistumiset sittenkin vain huijausta tai sattumaa?

Kirjan nimi:
Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia
Kustantaja:
Tammi
Julkaisuvuosi:
2014
Sivumäärä:
224
Kirjoittajat:
Virolainen, Harri; Virolainen, Ilkka
Lisätiedot:
Suomalaistohtorit näkevät yliluonnollisia asioita (IS, 22.1.2014)
Yliluonnollisuuden uusi tupla on täällä (Paholaisen asianajaja -blogi, 23.1.2014)
Tiede on uusi musta. Tiina Raevaaran kolumni (SK, 22.1.2014)
Kuukausiliite hurahti huuhaa-kaksosiin. Tiina Raevaaran kolumni (SK, 1.3.2014)
Onko ufojen tulkinta luonnontiedettä. Johanna Sinisalon kolumni (HS, 2.3.2014)
Saska Saarikoski: Identtiset kaksoset jahtaavat kummituksia Mustion linnassa (HS, Kuukausiliite, 1.3.2014)
Esittelyn kirjoittajan nimi:
Merja Leppälahti
Esittelyn kirjoittajan arvo tai asema:
tietokirjailija, tutkija, kriitikko
Esittelyn kirjoittajan organisaatio tai kotipaikka:
Turku