Tirkistelyä förmaakeihin ja ylishuoneisiin on yksityiskohtainen ja kattava esitys 1700-luvun ja 1800-luvun taitteen Turusta. Teos käsittelee rakennuksia, asumista ja yhteisöä, sitä miten turkulaiset asuivat tuolloin ja miten kaupunki muuttui. Kirja ei ole ainoastaan rakennushistoriallinen katsaus menneeseen, vaan keskiössä on ennen kaikkea yhteisöllisyys ja sen muodostuminen rakennusten sekä kaupunkisuunnittelun kautta. Savolainen rakentaa kuvaa koko kaupungista ja sen väestöluokista, ei pelkästään aateliston tai porvariston asujaimistosta, mihin vastaava tutkimus usein on keskittynyt.
Palovakuutusasiakirjojen avulla kiinni turkulaisten arkeen
Kuva: Turun palolta säilynyttä 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun rakennuskantaa Puolalanmäellä Hjalmar Renvallin kuvaamana vuonna 1913. Sarjasta ”Åbo i äldre tider”. Turun museokeskus. Hjalmar Renvall 1913 (Turun museokeskus)
Savolainen käyttää tutkimuksensa lähteinä Ruotsin yleisen palovakuutuslaitoksen (Allmänna Brandförsäkrings Fonden) Turkua koskevia vakuutusasiakirjoja sekä 1816 perustetun Suomen suuriruhtinaskunnan palovakuutuslaitoksen (Brandförsäkrings Contoiret i Finland) Turkua koskevia vakuutusasiakirjoja. Ruotsin ajalta palovakuutusasiakirjoja on yhteensä noin 200 ja suuriruhtinaskunnankin ajalta yli 40, joista Savolainen on nostanut teokseensa 26 tonttia. Valitut palovakuutusasiakirjat ovat kaikki 1790-luvulta, mikä tuntuu hieman kummalliselta valinnalta teoksen aikarajauksen ulottuessa 1800-luvun ensimmäisiin vuosikymmeniin. Savolainen perustelee valintaansa sillä, että 1700-luvulla asiakirjat olivat yksityiskohtaisemmin laadittuja, eikä 1700-luvun rakennettuun ympäristöön päästä kovin hyvin käsiksi 1800-luvun aineiston pohjalta. Toki tutkimuksen taustalla kulkee koko palovakuutusasiakirjakokonaisuus, mutta muutama nosto myös 1800-luvulta olisi ollut paikallaan.
Turkua koskevissa tutkimuksissa palovakuutusasiakirjoja ovat hyödyntäneet Svante Dahlström Turun paloa käsittelevässä tutkimuksessaan sekä Riitta Koskinen väitöstutkimuksessaan Turun kaupunginarkkitehti Christian Friedrich Schröderin tuotannosta, mutta muuten niiden käyttö tutkimuksen lähteinä on ollut vähäistä. Perinteinen tapa tutkia kaupunkikuvaa ja ennen kaikkea rakennuksia on nähdä ne valokuvien, rakennuspiirustusten ja maalausten kautta tai tutkimalla säilyneitä rakennuksia ja yksityiskohtia. Savolaisen lähestymistapa on tekstuaalinen, sillä hän hyödyntää nimenomaan kirjoitettuja kuvauksia rakennuksista ja pihapiireistä. Palovakuutusten sisältämien tarkkojen ja yksityiskohtaisten selontekojen pohjalta Savolainen on asettanut esimerkkitonttiensa rakennukset ja huonejaottelut pohjakaavaan ja onnistunut kääntämään tekstin takaisin kuvaksi, kuten hän itse asian ilmaisee.
Savolaisen tekemien mallinnusten pohjalta lukija pääsee kiinni turkulaisten arkeen pari sataa vuotta sitten. Palovakuutusasiakirjojen ja niistä tehtyjen mallinnusten pohjalta tiedämme nyt huomattavasti tarkemmin, miten turkulaiset pihapiirit ja rakennukset ovat muodostuneet ja asettuneet suhteessa toisiinsa, minkälainen huonejako niissä on vallinnut, mihin käyttötarkoitukseen rakennuksia on rakennettu ja millaisissa työskentelyolosuhteissa turkulaiset ammattejaan harjoittivat. Tutkimuksen fokus on tiivistetysti toiminnallisessa ja sosiaalisessa ympäristössä, ei fyysisessä, vaikka tutkimuksella on myös tärkeä rakennushistoriallinen merkityksensä.
Kuva: Kirkkokorttelin tontti 132-133 vuonna 1802. Teoksen kuvitusta.
Nousukauden vaikutukset näkyivät myös Turussa
Turku kasvoi kaupunkina merkittävästi vuoden 1827 paloa edeltävinä vuosikymmeninä. Turun asukasluvun muutokset on hyvin esitelty jo varhaisemmissa tutkimuksissa, mutta rakennuskannan ja asumisolosuhteiden muutokset eivät. Turun väkiluku kasvoi 1800-luvun alussa usealla tuhannella hengellä, mutta kaupungin fyysiset rajat eivät juurikaan, joten paine kohdistui erityisesti kaupungin olemassa oleville tonteille. Kasvu johtui ennen kaikkea taloudellisesta nousukaudesta ja Turun uudesta asemasta suuriruhtinaskunnan pääkaupunkina, mutta Turun kaupunkikuvan kokema muutos istuu yksiin myös laajemman eurooppalaisen kehityksen kanssa, eikä se siten ollut pelkästään paikallinen poikkeus. Yhtälailla kaupunkikuvan muokkautumiseen vaikuttivat myös ajan arkkitehtoniset ja kaupunkikuvalliset muotivirtaukset.
Monessa 1700-luvun lopun eurooppalaisessa kaupungissa oli tyypillistä, että tonteilla ja rakennuksissa eli rinnakkain koko yhteiskunnan laaja kirjo. Turussa kaupungin säätyläistö ja varakkaampi väestö oli keskittynyt tietyille keskusta-alueille, mutta samoilla kirkkokorttelin ja luostarikorttelin sekä jokirannan alueilla asui myös käsityöläisiä, kauppiaita, palkollisia ja muita ammatinharjoittajia. Samoilla tonteilla saattoi asua aatelisia ja työtä tekevää väestöä, joskin todennäköisesti asuttiin eri rakennuksissa, ainakin vauraamman säätyläistön ja aateliston tapauksessa. Joka tapauksessa kaupungin sosiaalinen topografia oli varsin sekoittunut. Asuinyhteisöjen eriytyminen onkin enemmän 1800-luvun jälkimmäisen puoliskon ilmiö, kuin 1700-luvun todellisuutta.
Turussa tapahtuneeseen muutokseen ja kehityskulkuihin pääsee Savolaisen tutkimuksessa mielenkiintoisesti kiinni vaikkapa kaupunginpalvelija Israel Salmbergin omistaman kirkkokorttelin tontin kautta. Salmberg palovakuutti tonttinsa vuosien 1793–1802 aikana neljä kertaa ja jokaisen vakuutuksen takana oli tontille tehdyt isommat rakenteelliset muutokset. Uudet rakennukset kuvastavat Savolaisen mukaan osuvasti sitä vaurastumisen ja talouskasvun aikaa, jota Turussa elettiin 1700-luvun lopulla. Vallitsevat muotivirtaukset ja kulutuskulttuurin muuttivat kaupunkikuvaa, mutta sitä muokkasivat myös käsityöläisten ja varattomamman väestön asumisolosuhteissa tapahtuneet muutokset.
Savolaisen teoksessa on monia tutkimuksellisia nostoja ja näkökulmia, joista yksi kiinnostavimmista käsittelee asuntovuokraukseen liittyviä kysymyksiä. Huoneiden ja asuntojen vuokraaminen oli Turussa 1700- ja 1800-luvun taitteessa yleistä ja vuokralla asuivat niin säätyläistö, porvaristo kuin varattomampikin väestö. Asuminen ei myöskään automaattisesti alleviivannut olemassa olevia säätyeroja. Tonteilla oli useita rakennuksia, mikä mahdollisti tilojen vuokrauksen, mutta vuokraustoiminta oli myös sosiaalisesti hyväksyttävää. Aikaisemmin vuokrausta on tutkittu lähinnä Luostarinmäen säilyneiden rakennusten näkökulmasta, mutta niiden antama kuva ei kerro koko totuutta. Vuokraukseen liittyvät kysymykset ovat Savolaisellekin sivujuonne, mutta silti se mielenkiintoisena avauksena korostaa toisenlaisten näkökulmien tarpeellisuutta Turun vuokrausoloja ja -käytänteitä tutkittaessa.
Vuokraukseen liittyviä asiakirjoja ja sopimuksia ei tutkimusperiodilta ole Savolaisen mukaan juurikaan säilynyt, joten hän on joutunut lähestymään aihetta kiertotietä. Savolainen on hyödyntänyt palovakuutusten ohella myös Turun henkikirjoja, joiden avulla hän on selvittänyt, keitä tonteilla ja rakennuksissa asui, ja kuinka monen hengen talouksista Turku keskimäärin koostui. Samalla hän on päässyt kiinni vuokralaisten määrään ja sosiaaliseen asemaan liittyviin kysymyksiin. Tähän tarkoitukseen henkikirjat ovat oivallinen lähde, olkoonkin, että niiden käyttö ei ole epätarkkuuksista johtuen täysin ongelmatonta, minkä Savolainenkin myöntää.
Visuaalisesti näyttävä teos
Teoksen kieli on soljuvaa ja sitä lukee mielellään eteenpäin. Taidokkaan ja rikkaan kielellisen ilmaisun lisäksi teosta elävöittää runsas kuva-aineisto, joka kuljettaa lukijaa tekstimassan lävitse. Lukuisat kaupunkikuvat ja kartat ovatkin tarpeellinen apuväline paikoitellen hyvin teknisluotoisen ilmaisun hahmottamisessa. Kruununa förmaakin katossa ovat tietysti Savolaisen itsensä piirtämät pohjapiirrokset 1700-luvun turkulaisten asuinrakennuksista ja kortteleiden pihapiireistä. Pohjapiirrosten yksityiskohtainen toteutus täydentää oleellisella tavalla tekstin rakennuksia ja asumista koskevaa sisältöä. Ylipäänsä teos on ammattimaisesti toteutettu ja toimitettu myös visuaaliselta ilmeeltään.
Kirjassa esiintyvien karttamallinnusten kautta lukija pystyy hyvin sijoittamaan käsiteltävinä olevat tontit paikoilleen 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun Turkuun, mutta toisinaan sijaintia ja paikkatietoja sekä kuvitusten järjestystä suhteessa tekstiin on vaikeaa seurata. Tässä lieneekin teoksen keskeisin ongelma, jos sellaista ylipäänsä on havaittavissa; tutkimuksen tarkkuus ja toisinaan paikoitellen raskas vyörytys saattaa välillä heikottaa akateemisen maailman ulkopuolelta tulevaa lukijaa. Kuva-aineistoa ja pohjapiirustuksia olisi ollut paikallaan verrata enemmän 2000-luvun Turkuun, johon lukija väistämättä rakennuksia ja niiden sijainteja peilaa. Myös hakemisto, erityisesti esimerkkitonteista, olisi palvellut lukijoita.
Kaiken kaikkiaan Tirkistelyä förmaakeihin ja ylishuoneisiin on yksityiskohtainen ja onnistunut teos, joka kelpaa lukemiseksi niin historiasta kiinnostuneelle harrastajalle kuin historioitsijoillekin. Teos antaa paljon vastauksia Suomen ja Turun 1700- ja 1800-luvun taitteen rakennushistoriasta, asumisolosuhteista ja -käytännöistä sekä sosiaalisesta topografiasta sekä herättää lukuisia jatkokysymyksiä ja pohdinnan aiheita.
- Kirjan nimi:
- Tirkistelyä förmaakeihin ja ylishuoneisiin. Turkulaista asumista kahden vuosisadan takaa.
- Kustantaja:
- Turun museokeskus
- Julkaisuvuosi:
- 2014
- Sivumäärä:
- 161
- Kirjoittajat:
- Savolainen, Panu
- Esittelyn kirjoittajan nimi:
- Topi Artukka
- Esittelyn kirjoittajan arvo tai asema:
- FM, tohtorikoulutettava
- Esittelyn kirjoittajan organisaatio tai kotipaikka:
- Turun yliopisto