Tilaushistorioista on tullut entistä tärkeämpiä monille historioitsijoille akateemisen rahoituksen ja virkojen vähetessä. Tilaustöiden maine on kuitenkin samaan aikaan nurinkurisesti rapistunut. Onko siis yhä useampien historioitsijoiden kohtalona muuttua akateemisiin kaapuihin verhoutuneiksi mainosmiehiksi ja -naisiksi? Vai voisivatko he pikemminkin tehdä jotain tilaushistorioiden yhteiskunnallisen arvostuksen kohottamiseksi?
Tyhjänpäiväiset tilaustilpehöörit?
Monet vanhemman polven vuorineuvokset ja kuntapäättäjät pitivät lähes itsestäänselvyytenä ja kunnia-asianaan teettää johtamistaan yrityksistä ja kunnista akateemisia mutta samalla laajemmalle yleisölle avautuvia tilaushistoriateoksia. Nyt historian arvostus vaikuttaa kuitenkin vähentyneen etenkin nuoremman polven yritysjohtajien keskuudessa. Monet heistä kehuskelevat haastatteluissakin katsovansa ainoastaan tulevaisuuteen.
Yritysjohtajat eivät kuitenkaan ole ainoita historiantutkimuksen väheksyjiä. Myös yhä useammat järjestöjen ja kuntien edustajat haluavat historiansa kirjoihin ja kansiin vain muutamassa kuukaudessa. Lienee sanomattakin selvää, että tuossa ajassa kunnollista tutkimusta on mahdotonta tehdä. Myös tilaustöiden arvostelut ovat harvinaisia maan medioissa. Useimmiten niistä kieltäydytään vetoamalla ”mainosmaiseen luonteeseen” – etenkin yrityshistorioiden kohdalla.
Valitettavasti tilaushistorioiden väheksyntää tapaa myös ammattikunnan sisällä. Eräs historia-alan professori totesi kehottavansa oppilaitaan huitaisemaan ne ”vasemmalla kädellä”, sillä niillä ei ole mitään akateemista merkitystä. Menettelytapa on tuskin omiaan parantamaan tilaushistorioiden arvostusta ja mainetta. Aiheellinen kysymys onkin, miten tällaiseen tilaushistorioiden alennustilaan on oikein ajauduttu?
Syitä on varmasti monia. Ensinnäkin monien tutkimusten mukaan kirjojen myynti ja lukeminen ovat vähentyneet. Sen sijaan ihmisten vapaa-ajasta yhä suurempi osa kuluu netissä, somessa ja suoratoistopalvelujen parissa. Uudet teknologiat ovat tehneet myös tiedonhausta entistä nopeampaa ja helpompaa. Kukapa siis jaksaisi enää etsiä tietoa monisatasivuisista kirjoista?
Myös monet megatrendit, kuten sosiaalinen kuplautuminen ja globalisaatio, ovat osaltaan nakertaneet tilaushistorioiden elintilaa. Ihmisryhmien erkaantuminen toisistaan sekä ammattilaisuuden ja tutkitun tiedon arvostuksen lasku ovat vaikuttaneet osaltaan perinteisten historiallisten suurten kertomusten välttelemiseen. Tilaa ovat vallanneet yhä vahvemmin yritysten ja yhdistysten omien aktiivien laatimat muistelmat ja historiikit. Usein nuo teokset ovat myös jääneet eksklusiivisesti vain sisäiseen käyttöön. Näin on tapahtunut etenkin Japanissa, jossa yritysten omien työntekijöiden tekemistä historiikeista on muodostunut jo lähes normi. Niitä jaetaan uusille tulokkaille, ja keskeisenä tavoitteena on heidän sitouttamisensa yritykseen.
Globalisaatio ja väestörakenteen erilaistuminen ovat puolestaan rampauttaneet kuntahistorioiden arvostusta. Muutokset ovat saaneet jotkut kuntapäättäjät suhtautumaan historiantutkimuksiin lähinnä tarpeettomina ja kiusallisina nurkkapatriotismin jäänteinä – vaikka paradoksaalisesti juuri ne tarjoaisivat lukuisia keinoja kuntalaisia yhdistävien tekijöiden ja jatkuvuuksien löytämiselle. Onko siis tilaustöillä enää laisinkaan paikkaa nyky-yhteiskunnassa?
Uusia Mona Lisoja tekemään
Ehdottomasti on – ja on myös oltava tulevaisuudessa. Ensinnäkin historiatietämyksemme olisi kovin vajavainen ilman tilaushistorioita. Ilman systemaattista tutkimustakin uskaltaudun väittämään, että valtaosa yritys-, järjestö- ja kuntahistoriatietämyksestämme on peräisin tilaustöistä. Tämä ei ole vähäpätöistä, sillä juuri näiden instituutioiden parissa ihmiset viettävät valtaosan elämästään. Niillä on valtava merkitys ihmisten identiteettien ja (itse)ymmärryksen muodostumiselle. Silti nämäkin ovat vain muutamia esimerkkejä tilaushistorioiden vaikutuksista. Historioitsijat kuitenkin harvemmin pohtivat – ainakaan kovin systemaattisesti – tilaushistorioiden merkityksiä. Useimmat meistä tutkijoista rakastavat lajia jo sen itsensä vuoksi. Tilaushistorioiden vaikuttavuuden esille nostamisessa voisi kuitenkin piillä yksi varteenotettava keino niiden arvostuksen ja kysynnän kohottamiseksi.
Tällöin avainasemassa on potentiaalisten tilaajien toimintatapojen ja prioriteettien ymmärtäminen, sillä valitettavasti kaikki eivät katsele maailmaa historioitsijoiden laajoja perspektiivejä hahmottavin silmin. Useimpien yritysjohtajien, yhdistysaktiivien ja kuntapäättäjien aika kuluu pakostakin päivänpolttavien aiheiden ja pulmien parissa. Näistä eroavaisuuksista on kuitenkin mahdollista ammentaa monia etuja tilaushistorioille. Maastrichtin yliopiston tieteen, teknologian ja innovaatioiden historian professori Cyrus Mody avasi niitä yrityshistorioiden osalta konkreettisesti European Business History -konferenssissa Brysselissä kesällä 2025. Mody nosti muun muassa esille, kuinka yritysjohdon aika kului 1980-luvulla yritysvaltauksilta puolustautumiseen, omistaja-arvojen kohottamiseen ja tuotteiden kilpailukykyiseen hinnoitteluun. Historioitsijat voivat kasvattaa tietämystä noista tapahtumista esimerkiksi pureutumalla siihen, miten kulttuuri ja politiikka vaikuttivat päätöksiin. Myös erään yrityksen viestintäjohtaja kertoi samassa konferenssissa, kuinka he olivat hyödyntäneet yrityksensä historiaa arvojensa, strategiansa ja vastuullisuusohjelmansa laatimisessa. Vastaava lähestymistapa lienee myös kunta- ja järjestöhistorioiden osalta mahdollinen.
Yksinkertaistettuna kysymyksessä on markkinoinnin vanha ”ajattele kuin asiakas” -oppi mutta nyt vain tutkimukseen sovellettuna. Emme voi odottaa, että tilaajat automaattisesti tietäisivät, mitä historioitsijoilla on annettavanaan. Silti on ehkä syytä korostaa, ettei tilaajan ymmärtäminen kuitenkaan tarkoita tilaustuloksia. Ensinnäkään kyseiseen työhön ei olisi mitään järkeä palkata historioitsijoita, sillä tilaustuloksia saa paljon kivuttomammin omien toimihenkilöiden tai mainostoimistojen avulla. Lisäksi myös organisaatiot, kuten useimmat ihmisetkin, oppivat eniten virheistään. Siten historioitsijoiden on mahdollista tuottaa lisäarvoa pureutumalla juuri epäonnistumisiin tai vaikeaksi koettuihin ajanjaksoihin.
Tilaushistoriat eivät sulje pois akateemisuutta. Samat historiatieteelliset prosessit toteutuvat myös tilaustutkimuksissa, vaikka esitystapa on usein akateemisia tekstejä suoraviivaisempi ja kansanomaisempi. Mikään ei estä myöskään tilaushistorioiden vertaisarviointia, johon tutkijayhteisö on itsekin ansiokkaasti kehittänyt välineitä. Lisäksi ne tarjoavat loistavan mahdollisuuden työstää akateemisia artikkeleita: tutkimusprosessin aikana syntyy vääjäämättä uusia ideoita, jotka puolestaan hioutuvat suhteellisen valmiiksi jo tilaustyötä tehdessä – ja ennen kaikkea olemassa olevan rahoituksen puitteissa.
Tietysti historioitsijoiden tulisi myös entistä rohkeammin tarjota ja kokeilla erilaisia tapoja tilaustöiden julkaisemiselle ”perinteisen käyttöliittymän” eli kirjan ohella. Taustatyö ei eroa suuresti, vaikka tilaustyö näkisi päivänvalon netissä, podcastissa, dokumentissa tai näyttämöllä. Uudet julkaisukanavat mahdollistavat tilaushistorioiden suuntaamisen erilaisille kohderyhmille, kuten nuorisolle. Laajempaa yleisöä on mahdollista tavoitella erilaisten näkökulmien ja tarinallisuuden voimin. Tästä hyviä esimerkkejä ovat muun muassa uudet kuntahistoriat, jotka eivät enää noudata perinteistä temaattista jakoa vaan etenevät kronologisena tarinana. Vastaavasti modernimmat yrityshistoriat ovat rakentuneet jonkin koko kertomusta lävistävän teeman, kuten perustajaperheen tai yrityksen kohtalonhetkien, ympärille.
Nämä ovat kuitenkin vain muutamia keinoja tilaushistorioiden arvostuksen kohottamiseksi. Lisää välineitä eittämättä kaivataan, sillä yritys-, järjestö- ja kuntahistorioiden jättäminen kokonaan kirjoittamatta tai amatöörien tehtäväksi on liian vaarallista. Ilman tilaushistorioita historiatietämyksemme kaventuisi merkittävästi ja historian populistiselle väärinkäytölle avautuisi entistä enemmän mahdollisuuksia. Mahdotonta tilaushistorioiden uuden renessanssin ei kuitenkaan pitäisi olla, vaikka se vaatiikin historioitsijoiden ponnisteluja. On hyvä muistaa, että monet maailmankuulut taideteokset ovat syntyneet tilaustöinä, kuten Leonardo da Vincin Mona Lisa. Mikseipä siis maailman parhaat historiatkin?
Anitra Komulainen
Kirjoittaja on filosofian tohtori, AK-Historia Oy:n toimitusjohtaja sekä Oy Spiritus Historiae Ab:n osakas ja hallituksen jäsen