Aikamatka yli rajan: Viipuri ja Sortavala uusin silmin

Miika Raudaskosken toimittama kaupunkihistoriallinen teos tarkastelee itärajan takaisia entisiä suomalaiskaupunkeja Sortavalaa ja Viipuria kaupunkitilan monikerroksellisuuden, ylirajaisuuden ja muistin paikkojen näkökulmista.

Raudaskoski, Miika (Toim.): Ylirajaiset kaupungit Sortavala & Viipuri. Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys, 2018. 107 sivua. ISBN 978-952-68916-0-6.

Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys on ollut varsin virkeä toimija julkaisujen suhteen 2000-luvulla. Miika Raudaskosken ammattitaidolla toimittama vuosikirja Ylirajaiset kaupungit Sortavala & Viipuri koukkaa itärajan taakse, aikamatkalle suomalaisille hyvin tuttuihin kaupunkeihin.

Vuosikirja ei ole aivan tavallista historian perustutkimusta. Jokaisella kirjoittajalla on omaperäinen lähtökohtansa: professorit Maria Lähteenmäki ja Hannu Itkonen, tutkija Jani Karhu ja erikoistutkija Ismo Björn pohtivat nimittäin historian ja kaupunkitilan monikerroksellisuutta, ylirajaisuutta ja myös valtakamppailuja. Näin on synnytetty pienimuotoinen ajankohtainen puheenvuoro kaupunkihistoriaan, jossa näkyy monipuolinen ”Suomi-korttikin”. Olivathan Sortavala ja Viipuri pitkään myös meille kuuluvia itäisen vilkkaita kulttuuri- ja kauppakeskuksia. Joensuun kulttuurihistoriakin liittyy paljolti Sortavalan kohtaloihin esimerkiksi siksi, että Sortavalan seminaari oli tavallaan Joensuun korkeakoulun ja sittemmin yliopiston ”esiaste”.

Maria Lähteenmäen artikkeli ”Viipurin julkiset muistomerkit. Poliittisina tiloina ja muistin paikkoina” on hyvä lähtökohta jokaiselle Viipurin kulttuurikävijälle. Taidehistorioitsija Alois Riegliä lainaten tekijä tuo esiin muistomerkkien eri arvot. Ne kantavat kollektiivista muistia, ovat historiallisia tienviittoja, mutta myös ”katoavaisuuden dokumentteja”.

Viipurin valtausparaati Torkkeli Knuutinpojan patsaalla, kaupunginmuseon edustalla 31.8.1941. Kuva Erkki Majava. SA-kuva.

Lähteenmäki ei tyydy Pyöreän tornin hämärään nostalgiaan eikä vain Monrepos’n  puiston ja Viipurin linnan esittelyyn, vaan vyöryttää esiin ison joukon suomalais-venäläis-ruotsalaisia muistin paikkoja ja rakennuksia. Pitää sanoa, että nykyinen Viipuri arvostaa myös suomalaisuuttaan, mikä näkyy vaikkapa Alvar Aallon kirjaston entisöinnissä. 1990-luvun rappiovuosista on edetty pitkälle, paljolti myös suomalaisten aloitteesta.

Sortavalan puurakennukset ja funkis

Ismo Björnin osuuden otsikko ”Sortavala kansallisten kamppailujen rajalla. Suomalainen kaupunkimuseo ja venäläinen rajakaupunki” kertoo jo paljon. Myös Björn panostaa muistomerkkeihin mutta vielä enemmän rakennuksiin. Syystäkin. Onhan Sortavalan puurakentaminen yhä upeasti näkyvillä – toisin kuin monissa kotimaisissa pikkukaupungeissa, esimerkiksi Joensuussa, missä lähes kaikki puutalokorttelit on järjestelmällisesti tuhottu.

Sortavalan rakennuksia kesällä 2016. Kuvat: Tapio Onnela.

Myös funkis-tyyli heijastuu hyvin rakennusperinteessä. Muotoilija Samu Aarnion Funkis Karjalassa-näyttely oli keväällä 2017 esillä kuuluisan ”puuveistäjän” Kronid Gogolevin museossa ja juuri tuo tyyli levisi laajalti 1930-luvun alkupuolella. Sortavalan Seurahuone on tästä huikein esimerkki. Aarnio on myös taittanut uuden vuosikirjan ja hänen ja kirjoittajien valokuvilla on runsaasti tilaa havainnollistamaan tekstejä.

Pauli Blomstedtin suunnittelema apteekkari Jääskeläisen huvila Sortavalan maalaiskunnasa Kirjavalahti, 1930. Kuvaaja Matti Poutvaara Karjalan Liiton kokoelma, Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Björnin artikkeli huipentuu kahden komean huvilarakennuksen esittelyyn: Eliel Saarisen suunnittelema Winterin huvila Pennusniemessä ja suomalaisten paremmin tietämä, Pauli Blomstedtin mestariteos Jääskeläisen huvila Kirjavalahden rannalla saavat ansiokkaan käsittelyn. Sitä ennen Björn valottaa paljolti myös neuvostokauden Sortavalan vaiheita ja rakentamista toisesta maailmansodasta nykyaikaan. Venäläisiä lähteitäkin on kiitettävästi mukana.

Sortavalan ”uusi tuleminen” liittynee paljolti presidentti Vladimir Putinin kesäretkiin Kirjavalahdelle ja Valamoon, missä hänellä on oma keljansa ja näyttävä tsasounansa. Vahinko, ettei Vanhan Valamon vaiheita tai rakennuksia ole tähän vuosikirjaan sisällytetty.

Sortavalan Viritys ja Ponnistus

Liikuntasosiologian professori Hannu Itkonen pitäytyy omalla tutkimusalueellaan ja hänen katsauksessaan Sortavalan suomalainen urheiluelämä alkaa elää. Sortavalan liikuntakulttuuri muutoksessa- artikkelista käy ilmi, että Sortavala oli jo 1800-luvun lopulla vilkas kulttuuri- ja urheilukeskus. Liikunta kytkeytyi muihin kansalaistoimintoihin erityisesti Sortavalan opettajaseminaarin perustamisen jälkeen 1880. Itkonen toteaakin, että vilkas liikuntakulttuuri syntyi juuri seminaarin ympärille.

Sortavalan Seurahuone maaliskuussa 1940. SA-kuva.

Sivistyneistö ja nuorisoseurat olivat mukana organisoimassa monia rientoja, vaikkapa voimistelua ja hiihtoharrastusta, mutta myös työväki aktivoitui vähitellen. Työläisurheilua edustivat paini, nyrkkeily ja voimistelu sekä retkeily, melonta ja soutu. Työväkeä kokosi seura nimeltä Sortavalan Ponnistus. Toinen, voimistelua aluksi ja luistelua myöhemmin organisoiva merkkiseura oli Sortavalan Viritys. Se oli paljolti seminaarilaisten suosiossa.

Myöhempiä lajeja olivat sitten yleisurheilu, jalkapallo ja jopa tennis ja mäkihyppy. Kun Sortavalan urheilukenttä kunnostettiin Vakkosalmen puistoon, sen kupeeseen rakennettiin myös tuon ajan komein hyppyrimäki Suomessa. Sortavalan kuuluisien laulujuhlien ohella tavallisia olivat voimistelujuhlat ja suuret urheilukilpailut eri lajeissa. Jopa Hannes Kolehmainen ja Paavo Nurmikin kävivät kaupungissa kilpailemassa 1920-luvulla. Viimeiset kisat suomalaisessa Sortavalassa pidettiin toukokuun lopulla 1944; syksyllä kaupungin omistaja vaihtui.

Jani Karhun artikkeli ”Satumainen tila. Viipurin kaupunkitilan merkitykset muistin paikkojen välittämänä” perustuu Itä-Suomen ja Pietarin yliopistojen yhteisprojektiin – ja haastatteluaineistoon.

Karhu tuo esiin moninaiset suomalaisten ja venäläisten mielikuvat Viipurista. Karkeasti voi sanoa, että nostalginen kaipuu ja usein surukin värittää suomalaisten muistoja, vaikka sitä ei ehkä ääneen sanotakaan. Termi ”postmemory” voi olla yksi avainsana asian käsittämiseen. Vilkkaaneloisan Viipurin menettäminen on ollut sukupolville sellainen trauma, että se siirtyy lähimain karjalaisväestön ”geeneissä”. Oman Viipuri-kokemukseni ja keskustelujeni perusteella uskallan sanoa, että monilta nykyisiltä Sortavalan venäläisiltä asukkailta puuttuu paljolti niin sanottu historiatietoisuus. Vasta viime vuosina asiaan on rajan takanakin paneuduttu ja uusia tutkimusnäkökulmia tuotettu.

Ylirajaiset kaupungit on informatiivinen ja sivistävä vuosikirja. Tietysti voisi ajatella, että mukana olisi ollut myös rajakaupunki Svetogorsk (Enso) ja ehkä lisäksi uudempaa venäläistä lähdeaineistoa Viipurista ja Sortavalastakin. Sitäkin nimittäin on. Mutta kaikki aikanaan ja hyvä näinkin!

Raunioita Viipurissa 1941. Oikealla As Oy Ilves. Kuvaaja Erik Blomberg. SA-kuva.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *