Merenkulkijoiden ja laivanvarustajien Rauma on Hannu Vartiaisen kirjoittama katsaus 1800-luvun raumalaisesta purjehdusmerenkulusta ennen kuin kauppias Johan Nurminen osti 8. 4. 1889 osuuden kaksimastoisesta kuunarista Ceraliasta ja liittyi raumalaisten laivanisäntien joukkoon. Raumalaiset merenkulkijat joutuivat tuntemaan Oolannin sodat aiheuttamat hankaluudet menetettyinä lasteina ja poltettuina laivoina. Kirjoittaja selostaa perusteellisesti kotimaiset ts. Itämeren ja valtamerien rahtimarkkinat ja niiden asettamat vaatimukset varustajille, kapteeneille ja miehistölle. Kapteenien osuus valtameriliikenteessä oli huomattava, sillä he olivat perehtyneempiä kaukomaiden rahtisopimuksiin kuin kotona istuvat redarit. Raumalais-luvialainen laivanrakennus kukoisti. Puuta oli saatavissa omista metsistä, työväki oli paikallista ja pienipalkkaista. Laivan rungon rakentaminen oli edullista. Purjelaivan takila oli helppo vaihtaa. Raudasta taotut osat olivat kotimaassa kalliita, mutta Englannissa hyllytavaraa. Niinpä laiva lähti varvilta keveästi varusteltuna ja varustelua jatkettiin, siellä missä se oli halvinta. Tämä oli laivanrakennuksen tila kun Johan Nurminen päätti rakentaa Uljaksen privaattitelakallaan Pinokarin nokassa.

”Älä wälit! Ann Nurmisen wälittä” John Nurminen Oy:n iskulause kertoo yrityksestä, tai paremminkin kahdesta John Nurminen Oy:sta. Ensimmäisen yrityksen Antti Wihuri sulautti Merivienti Oy:hyn. Yrityshistoria on kirjoitettu poikkeukselliseen muotoon: kaikki kolme Nurmisen patruunaa muistelee oman aikansa afäärejä ja kauppapolitiikkaa ja sitä, mitä molemmat maailman sodat ja merenkulun konjunktuurit vaikuttivat meri- ja maakuljetuksiin. Muistelmat tai monologit limittyvät yhteen, kun Johan Nurminen lopettaa osuutensa, John Viktor Nurminen jatkaa kertomalla oman näkemyksensä isänsä ja omista liiketoimista ja John Viktorin poika Matti Nurminen tekee selväksi oman näkemyksensä edellisten sukupolvien toiminnasta.

Ensimmäinen monologi antaa vastauksen John Nurmisen toiminimen syntyyn: maalarimestari teki liian suuren shapluunan Johan Nurmisen kaupan nimeksi ja Johan tuli ikkunaan muodossa John. Johan Nurminen aloitti uransa puutavaran kuljettajana ja sittemmin myyjänä. Monologin laatija Ilkka Karttunen on perehtynyt sen ajan laivanrakennuksessa käytetyn puutavaran hankintaan ja runkojen valitsemiseen. Liikemies Johan Nurminen valitsi suorat ja väärät rungot omista metsistään ja takiloi Uljaksen kuunariksi. Kuunariksi takiloidut alukset olivat miehistökustannuksiltaan edullisimpia, kuunarissa tarvittiin vain 6-7 miestä kun taas prikissä 12 ja parkissa 20 ja ylikin. Uljaksen rungon naulat olivat galvanoitu Nurmisen omassa pajassa. Suolalastit eivät ruostuttaneet niitä, mikä oli aluksen pitkän käyttöiän salaisuus. Ajan tavan mukaan Uljas lähti kevyesti varusteltuna Raumalta ja täydensi varusteluaan matkansa varrella. Monologin kieli on viehättävällä tavalla vanhahtavaa ja Rauman kielikin on saanut osansa.

Seuraava monologi on Matti Laineman kirjoittama. Esille nousee afäärejä tekevä John Viktor Nurminen, jolta riitti aktiivisuutta alalle jos toisellekin. Hän kokeili ravintoloitsijana ja matkatoimisto Kalevan omistajana vaihtelevalla menestyksellä. John Viktor sai koulutuksensa Kielissä ja tämä avasi suhteet Saksaan. Yritys laajeni hänen aikanaan, mutta kärsi myös pahoja takaiskuja. Kustavilainen Antti Wihuri, jolla oli toisenlaiset liikeperiaatteet kuin John Viktorilla, sulautti John Nurmisen omistamaansa Merihuoltoon ja jätti vanhan nimen vapaaksi. Kun toiminimi John Nurminen perustettiinkin uudelleen vastoin Antti Wihurin odotuksia, lukija tutustuu piinkovaan liikemieheen. josta tuli tunnettu tieteen mesenaatti.
John Viktorin ja osittain Matti Nurmisen aika osui II maailmansotaan ja sitä seuranneeseen nousukauteen ja hakurahtiliikenteeseen.

Matti Lainema on kirjoittanut Matti Nurmisen monologin aikakaudesta, jolloin John Nurmisen laivasto oli suurimmillaan ja laivanvarustus lopetettiin kokonaan rahtien hintojen laskemisen, polttoainekulujen ja miehistökulujen nousun takia. John Nurminen siirtyi ulkomaisten varustamoiden edustajaksi ja linja-agentuuriksi. Samoin kuin isänsä Matti Nurminen sai koulutuksensa Saksassa, mistä oli etua sodanaikaisten kuljetusten järjestämisessä. Näihin kuului 2000 ruotsalaistalon rahtaaminen Suomeen. Oman monologinsa lopuksi Matti Nurminen kertoo asenteistaan ihmisiin, liikeperiaatteistaan ja asemastaan Suomen partioliikkeen toimeenpanevana voimana.

Kirjan osa Tarinoita laivoilta ja laivoista sisältää nimensä mukaisesti muisteluita ja tarinoita laivoilla sattuneista koomisista ja traagisista tapahtumista. Alukset on ikäjärjestyksessä ja jokaisesta on selvitetty alustyyppi, milloin se kuului Nurmisen laivastoon, missä se purjehti ja millaisessa lastissa. Kevennyksiä on tarina parkki Osmon karanneesta siasta makaamassa kapteenin hytissä kapteenskan sängyn alla. Purjelaivakautena lihan tuoreus varmistettiin pitämällä laivalla elävää muonaa. Tragedioita on Parkki Penangin jäljettömiin katoaminen Irlannin merellä I maailman sodan aikana, arvoitus, joka pysyi kauan selvittämättä. Vasta viime vuosina ilmeni, että saksalaisen sukellusveneen torpedoima Lawhilliksi ilmoitettu alus oli Penang.

Höyrylaivakauteen liittyy värikkäitä tapauksia ja suuria menetyksiä. Yksi erikoisimmista rahdeista oli Ranskan Talvisodan aikainen aseapu mm. 12 kappaletta 305 mm tykkiä, jotka lastihöyry Juliette kuljetti Pohjois-Afrikan Bizertasta Turkuun. Rahti ei ennättänyt Talvisotaan, mutta kylläkin jatkosotaan. Syynä oli pistäytyminen Cardiffissa, Tromsössä ja lopulta Petsamon Liinahamarissa, josta kapteeni jo matkan alkuvaiheissa ilmoitti, ettei siellä pystytä purkamaan näin järeää lastia. Lastihöyry Leena ex Francine oli rahdattuna Saksalle vuosina 1943-44 Norjan rannikkokuljetuksiin. Kerran se ajoi matalikolle, mutta pääsi irti nousuveden aikana omin konein. Toisen kerran saattue, jossa Leena purjehti, joutui brittipommittajien maalitauluksi. Leena selvisi ainoana pienen saattajan kanssa. Leenan onni kääntyi, kun se katosi jäljettömiin Gotlannin eteläpuolella helmikuussa 1946. Komiikkaa ei puuttunut höyrykaudeltakaan: hilpeyttä aiheutti ja AP:n ja UP:n välittämä uutinen 5.8.1957 ”perunat unohtuivat – laiva palasi satamaan”. Stuertti oli unohtanut hankkia perunoita. Tässä kirjan osassa merenkulkijat, heidän joukossaan John Nurmisen laivaston ensimmäinen naiskipinä, muistelee uransa alkua. Siihen kuului hämmennyksen herättäminen Alexandrian sataman työläisissä. Nainen työssä rahtilaivalla oli egyptiläisistä aivan ennennäkemätöntä.

Aivan erillisen teoksen muodostaa Matti Pietikäisen In the wake of the Uljas. The Fleet list of the ships owned by the Nurminen family, John Nurminen Oy, their subsidiaries and the affiliated companies 1886-1967. Tässä kirjan osuudessa on enemmän laivoja kuin suomenkielisessä laivoja ja niiden historiaa käsittelevässä osassa. Lähtökohtakin on toinen: tekijän tarkoitus oli luoda lista, jossa on aluksen elämäkerta varvilta romuttamoon tai tuhoutumiseen. Listassa on kaikki aluksen nimet, omistajat ja tärkeimmät elinkaaren tapahtumat ajanmukaisessa järjestyksessä. Laivalistan kokoaminen on ollut valtava työ, sillä mukana on myös pikku hinaajia ja purjealuksia, jotka on rakennettu pikkupaikkakuntien tilapäisvarveilla tai ulkomaiden tunnetuilla tai tuntemattomilla telakoilla. Jokaisesta laivasta on kuva, muutamista laivan elinkaaren eri ajoilta, joistakin myös hylkynä. Listassa ovat alukset, joissa John Nurmisen ja siihen liittyvien yritysten omistusosuus oli vähintään 5%. Laivalistaan liittyy perusteellinen hakemisto.

Uljaksen vanavedessä on yrityshistoria, jonka aikaansaamiseen on tehty paljon taustatyötä. John Nurmisen arkistohan tuhoutui Raumalla II maailman sodan pommituksissa. Lähdeluettelo on koottu huolellisesti ja siitä on varmasti hyötyä muillekin kuin Selkämeren merenkulun historian tutkijoille. Kirjan taitto on onnistunut. Varsinaista tekstiä selventävissä laatikoissa on käytetty vaaleita ruskehtavia taustavärejä, jolloin teksti ja kuvat ovat helppolukuisia. Kuvitus ja kuvatekstit ovat uusia, mikä tuo raikkaan tuulahduksen. Monesta osasta koottuun kirjaan tarvitaan taitava kustannustoimittaja, jonka jäljiltä teos on kokonaisuus. Tässä on kustannustoimittaja onnistunut.