Erään suvun tarina

Villit Vaasat -uutuusteoksen takakannessa lukee, että kirjailija Herman Lindqvist paljastaa sen, mistä koulun historianopettaja vaikeni. Eittämättä teoksen viimeisillä sivuilla on lukijan mieleen piirtynyt kuvia menneisyyden hallitsijasuvun elämän loistosta ja rappiosta sekä yksittäisten ihmisten elämänpoluista. Viihteellinen ja kiinnostava sukutarina on mukavaa ajanvietettä, mutta tutkimuskirjallisuuden normeja se ei täytä.

Lindqvist, Herman: Villit Vaasat [De vilda Vasarna]. WSOY, 2016. 465 sivua. ISBN 978-951-0-42708-8.

Ruotsalaisen historioitsijan, journalistin ja dokumentaristin Herman Lindqvistin (s.1943) Villit Vaasat on järjestyksessään kirjailijan 60. teos. Lapsuus- ja nuoruusvuotensa Helsingissä viettäneen Lindqvistin erikoisala on Suomen ja Ruotsin yhteinen historia, josta kertovat muun muassa aikaisemmin ilmestyneet När Finland var Sverige (2013) ja Historien om Sverige – från istid till framtid (2002). Lindqvist on kuitenkin tullut ehkä tunnetummaksi lukuisista henkilöhistorioistaan. Tuotteliaan kirjailijan viimeisin Vaasan kuninkaallisen perheen jäsenestä kertova teos Erik XIV ilmestyi vuonna 2014. Reilut parikymmentä vuotta aikaisemmin Lindqvist julkaisi Kustaa Vaasaa ja tämän perhettä käsittelevän Gustav Vasa och hans söner och döttrar (1993).

Lindqvistin kiinnostus kuninkaallisia kohtaan ei ole rajoittunut ainoastaan historiaan. Keltaisessa lehdistössä aika ajoin palstatilaa saava kirjailija tunnetaan hyvinkin kaunistelemattomista ja terävistä kommenteistaan muun muassa Ruotsin nykyisestä kuningasperheestä sekä maan monarkian tulevaisuudesta. Samanlainen suorasukainen, mielikuvituksellinen ja mutkia oikova tyyli kerronnassa toistuu uutuusteoksessakin. Kirjan teksti on lennokasta, eloisaa ja välillä jopa liioittelevaakin. Epäilemättä Lindqvistin tarkoituksena on todella ollut pöllyttää koulun historiankirjojen lehtiä. Teoksen alaviitteissä on muutamia suomentaja Heikki Eskelisen tekemiä tärkeitä huomioita, jotka auttavat lukijaa seuraamaan tekstin sisältöä.

Kustaa Vaasasta kuningatar Kristiinaan

Villit Vaasat kertoo Vaasan suvun historian nousukkaasta Kustaa Vaasasta aina kruunusta luopuneeseen kuningatar Kristiinaan saakka. Villit Vaasat on ennen kaikkea kertomus vallanjanosta, valtataisteluista ja vallan menetyksistä. Maantieteellisesti teoksessa liikutaan pääosin Vaasojen ajan Ruotsin valtakunnassa, mutta myös Englannissa ja Puolassa, jonka valtaistuinta hallitsi aikoinaan Kustaa Vaasan pojanpoika Sigismund.

Kuningatar Kristiina, Abraham Wugters 1661, Skokloster (Wikimedia Commons)

Kirja on jaettu neljäänkymmeneen lukuun, joista ensimmäiset viisitoista on omistettu lähes yksinomaan kuningas Kustaalle. Tämän jälkeisissä valokeilaan pääsevät kuninkaan esikoispoika Erik ja tämän velipuoli Juhana, joiden välinen valtakamppailu kruunusta on monille hyvin tuttu niin kirjoista kuin näytelmistäkin. Juhanan pojan Sigismundin ja Kaarle-herttuan välinen taistelu Ruotsin kuninkuudesta sekä Kustaa II Adolfin sotaseikkailut Euroopassa saatetaan kirjassa myös päänäyttämölle. Kuningatar Kristiinan luopuminen kruunusta vuonna 1654 päätti Vaasojen valtakauden. Vaikka suku sammuikin, on heidän jälkeläisiä kuitenkin löydettävissä monista Euroopan nykyisistä kuningashuoneista, kuten Lindqvist teoksessaan osoittaa.

Perinteinen historiankirjotus liitetään usein miespuolisiin hallitsijoihin, merkittäviin taisteluihin sekä valtioihin ja niiden välisiin suhteisiin. Perinteinen historiakäsitys ei tarkastele tapahtumia, ilmiöitä ja yksittäisten ihmisten tekemiä valintoja. Tästä näkökulmasta Villit Vaasat onnistuu osittain tavoittamaan monipuolisemman kuvan menneisyyden inhimillisestä toiminnasta, jonka osana olivat myös naiset.

Lindqvist keskittyy teoksessaan paljolti yksilöiden luonteenpiirteisiin ja keskinäisiin suhteisiin, yksilön tunteisiin ja ajatuksiin unohtamatta kuitenkaan valintojen ja päätösten vaikutusta koko valtakunnan kehitykseen. Vaasa-suvun naispuolisista toimijoista esille nostetaan erityisesti prinsessa Cecilia, jonka elämäntarina todella vetää vertoja seikkailuromaanien hurjapäille. Yhtä lailla olisi toivonut, että naisia olisi tuotu esille enemmänkin sukuyhteisössä tapahtuvan valtakamppailun näkökulmasta.

Prinsessa Cecilia (1540-1627) tuntematon n. 1610, Nationalmuseum
Katarina Wasa (1539-1610), tuntematon 1750. Historical Museum Aurich (kuva Matthias Süßen (Wikimedia Commons)

Lähdeviitteet puuttuvat

Yksi suurimmista lukijaa askarruttaneista kysymyksistä on se, millaiseen tutkittuun tietoon kirja perustuu? Epäilemättä Lindqvist on käyttänyt taustatutkimuksessaan arkistomateriaalia, jota Vaasa-suvun jäseniltä on säilynyt runsaasti, pääosin kirjeenvaihdon muodossa. Lähdeviitteitä Lindqvist ei käytä, joka tosin on ymmärrettävä valinta: teos ei ole tutkimus vaan historiaa popularisoiva teos. Toisaalta on mainittava, että Lindqvist tuo esille myös muiden historioitsijoiden näkemyksiä ja pohtii, lähteiden luotettavuutta sekä ajassa muuttuvia tulkintoja menneisyydestä.

Kirja on massiivinen: siinä on yhteensä 465 sivua. Loppuun on henkilöhakemiston lisäksi koottu ohjeita puolan kielen ääntämisestä sekä paikannimistä. Kiinnostuneille lukijoille Lindqvist tarjoaa vielä lisäkirjallisuutta, joka on listana kuitenkin varsin lyhyt. Luetteloon voisi nyt lisätä samana vuonna Lindqvistin teoksen kanssa ilmestyneen Miia Ijäksen Varjoista valtaistuimelle: Anna Jagellonica ja Itämeren valtapiiri 1500-luvulla. Kirjan alkuun sijoitettu Vaasojen sukupuu auttaa lukijaa hahmottamaan Kustaa Vaasan jälkeläisten avioliittosuhteita sekä Ruotsin ja Puolan hallitsijoiden valtakausia. Kirjaan valitut kaksi pidempää kuvaliitettä katkaisevat tekstin hyvin ja tuovat elävyyttä välillä raskaalta tuntuvaan kerrontaan.

Vaikka kyseessä on ensisijaisesti yksittäisestä suvusta ja sen jäsenistä kertova teos, herkuttelee lukija ajoittain Lindqvistin tarjoilemilla kiinnostavilla yksityiskohdilla ja menneisyyden sattumilla. Eräs tällainen esimerkki koskee muistiin merkitsemisen ja lähteiden luotettavuuden näkökulmaa. Ruotsin kansallispäivää vietetään 6. kesäkuuta Kustaa Vaasan kruunajaisten vuosipäivänä. Lindqvist tuo esille, että eri tulkinnoista riippuen voitaisiin merkkipäivää viettää paria päivää aikaisemmin, myöhemmin tai kokonaan eri kuukautena.

Toinen uskomattomalta kuulostava tarina liittyy Erik-kuninkaan päiväkirjan sattumanvaraiseen löytymiseen paahdettujen manteleiden truuttipaperina. Lindqvistin tyyliin kuuluu myös jossittelu ja eri vaihtoehdoilla leikittely: kuvitella saattaa, mitä olisi esimerkiksi tapahtunut, jos salaliitto ja murhayritys 7. elokuuta 1573 Juhana III:tta vastaan olisi onnistunut.

Erik XIV:n päiväkirjan sivu 1569.

Lukiessa aloin pohtimaan visuaalisuuden merkitystä entisajan ihmisen elämässä. Komeat kruunajaiset ja juhlapukuihin kirjailtujen tuhansien helmien välke, hovin pidoissa nautitut värikkäät esitykset sekä toisaalta nukkeoikeudenkäynnit, aatelisten teloitukset torilla ja irti hakattujen päiden nostaminen seipäille kaupunkiin johtavan tien varteen ovat kaikki esimerkkejä siitä, miten Vaasojen(kin) kaudella todellisuus oli tuotava ihmisten silmien eteen. Valta, sen tavoittelu ja toisaalta sen menetys oli tehtävä kaikille nähtäväksi, toisinaan myös käsin kosketeltavaksi. Tämän ymmärtää, koska Vaasojen valtakaudella elettiin yhteiskunnassa, jossa luku- ja kirjoitustaito oli vain harvojen etuoikeus ja jossa kuninkaaksi julistautuneen miehen oli tehtävä kaikkensa näyttääkseen ja ylläpitääkseen valtansa kotimaassa, mutta myös valtakunnan rajojen ulkopuolella. Tällaisen tunnelman luomisessa Lindqvist onnistuu teoksessa mainiosti.

Ratkaisemattomaksi kysymykseksi jää, kuinka vakavasti teoksen voi ottaa? Jääkö se viihdearvoltaan mukavaksi ajankuluksi, vai voiko teoksessa esitetyt yksilöiden mielenmaailman ottaa edes jollakin tasolla tosissaan? Lindqvist onnistuu joka tapauksessa kutomaan Villit Vaasat -teoksestaan kokonaisuuden, jossa yhdistyvät ihmisiä kiehtovat suuret tunteet, dramatiikka, juonittelu sekä kuninkaallisten loisto.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *