Jihadismin pitkät varjot

Eri puolilla Eurooppaa on viime vuosina tehty useita terrori-iskuja. Elokuussa 2017 marokkolaisen turvapaikanhakijan toimesta myös Suomessa jihadistinen terrori vaati ensimmäiset kuolonuhrinsa, kuten Jihad ja terrori -teoksen kirjoittaja Atte Kaleva asian ilmaisee. Sotatieteiden maisteri ja väitöskirjatutkija Kaleva ennustaa, että jihadismiterrorismista juontuvat turvallisuusuhat kasvavat Suomessa tulevina vuosina. Jotta uhkakuviin voidaan asianmukaisesti varautua, on ymmärrettävä sekä jihadistisen ideologian perusteet, että maailmanlaajuisten terroristiverkostojen toimintalogiikkaa. Uutuusteos esittelee islaminuskon keskeisimmät pilarit ja opilliset suuntaukset sekä sharia-lain periaatteet.

Kaleva, Atte: Jihad ja terrori. Otava, 2018. 208 sivua. ISBN 978-951-1-32380-8.

Atte Kalevan tavoitteena on antaa kirjassaan välineitä asiapohjaisen ja kriittisen keskustelun tueksi ja vaientaa näin aiheesta kumpuava rasistissävytteinen rummutus. Kaleva toistaa kirjassaan useasti, että kaikkien muslimien leimaaminen väkivaltaisiksi jihad-taistelijoiksi on tarpeetonta. Vain pieni osa islaminuskoisista radikalisoituu ja toteuttaa silmitöntä väkivaltaa. Tärkeää on kuitenkin ymmärtää se, että jihadistit itse kokevat olevansa hurskaita muslimeita ja toimivansa oikein uskonnon nimeen. Väkivaltaisen toiminnan taustalla vaikuttaakin muun muassa juuri voimakas uskonnollinen vakaumus. Kaleva lupaa tarjota lukijalle yleistajuisen ja aiheeseen puolueettomasti suhtautuvan tietopaketin. Teoksen ajankohtaisuuden puolesta puhuu myös se, että siinä pohditaan esimerkiksi terroristijärjestö Isis:n tulevaisuutta Arabian niemimaalla. Kaleva muistuttaa, että Syyrian ja Irakin sota-alueiden jihad-taistelijoihin on Suomestakin liittynyt noin satakunta henkilöä.

Teos on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käydään läpi islamin uskontoon liittyviä peruskäsitteitä sekä opilliset kategoriat maallikkolukijalle sopivan monipuolisesti ja pääosin selkeäsanaisesti. Islamin fundamentalistiset suuntaukset avataan nekin tiivistetysti, mutta varsinaiseen jihadismiin päästessä alkaa tekstissä vilisemään hieman liikaa nimiä ja yksityiskohtaisia tapahtumia. Kaleva itse perustelee valintaa sillä, että lukijan on hyvä tietää jihadisti-ideologien henkilökohtaisen elämän kokemukset ja niistä kumpuava ajatusmaailma.

Toisessa osassa Kaleva tarkastelee klassista jihadismia, joka lukijalle kielen ja käsittelytavan raskassoutuisuudesta huolimatta on perusteltu lisä ymmärtämään kolmannessa osassa käsiteltyä ”modernia jihadia”. Modernin jihadismin varjot kun ulottuvat Kalevan mukaan pitkälle historiaan. Klassisella jihadilla Kaleva viittaa pääosin islamilaisissa valtioissa toteutettuun väkivaltaan valtaapitäviä kohtaan. Epäselväksi jää, miksi kyseisessä osassa ei huomioida laajemmin Arabian niemimaan ja kansainvälisen poliittisen järjestelmän vaikutuksia alueelle. Esimerkiksi kävisi kolonialismi, vaikkakin siihen ajoittain kevyesti viitataankin. Maallikkolukijalle arabiankieliset nimet ja käsitteet menevät tekstin edetessä helposti sekaisin, jolloin tiiviimpi ja jykevämpi konteksti olisi tarpeellinen.

Mujahideen-taistelijoita Konarin maakunnassa, Afganistanissa 1987. Kuva Erwin Lux. Wikimedia Commons.

Teoksen viimeinen osa, ”Moderni jihad” on ehkäpä kaikkein helppolukuisin ja ymmärrettävin siksi, että aihe kietoutuu osaksi lähimenneisyyttä. Osa onkin teoksen parasta antia ja erityisen mielenkiintoinen. Monelle teoksessa esimerkeiksi nostetut terrori-iskut ovat jollain lailla tulleet lähelle, joko perinteisten tiedotusvälineiden tai sosiaalisen median myötä. Pääaihetta eli jihadismia, lyhyesti määriteltynä taistelua (vääräuskoisuutta vastaan), käsitellään tässä tarkemmin sekä historiallisesta että opillisesta näkökulmasta. Lisäksi Kalevan erityisiksi ansioiksi voi lukea sen, että hän tarkastelee jihadia sekä yksilön että yhteisön näkökulmista. Jihadin jakautuminen sisäiseen eli isoon ja ulkoiseen eli pieneen jihadiin oli ainakin allekirjoittaneelle aidosti uutta tietoa. Jihadin, taistelun, voi siis ajatella olevan sekä yksilön henkilökohtaista elämää, mutta myös laajemmin ummaa eli islaminuskoisten yhteisöä palveleva. Jihadismin ajatusmaailmalle kuuluvat käsitteet tauhid, takfir ja al-wala wa-l-bara ja niiden historialliset juonteet kuvaillaan teoksessa ytimekkäästi.

Jihadistinen terrorismi ja islam

Lähestymistapa aiheeseen on ongelmalähtöinen: tavoitteena on tuoda esille jihadistien toimintaa ja ennen kaikkea ymmärtää sen taustalla vaikuttavia ajatusmalleja ja asenteita. Yksi tärkeimmistä teoksen sanomista on se, että islamin uskonnon merkitys on kokonaisvaltaisempi kuin mitä länsimainen tapakristitty osaa ajatella. Kalevan mukaan on ymmärrettävä, että vaikka islam uskontona on jihaditerroristille oikeanlaisen elämän ja toiminnan lähtökohta, on osattava erottaa islaminuskon erilaiset tulkintatavat. Olennaista onkin pitää erillään islamin uskontoa maltillisesti harjoittavat muslimit niistä jihadistiterrorismia toteuttavista muslimeista, jotka käyttävät terrorismia välineenään saavuttaakseen sekä henkilökohtaisia että yhteisöllisiä tavoitteitaan. Lukijalle jää päällimmäisenä mieleen käsitys, että jokainen elää islamia todeksi omalla tavallaan, vaikka yleinen käsitys uskonnon sisällä onkin se, että Koraani on sanasta sanaan jumalallista ilmoitusta, jota ei sovi kyseenalaistaa.

Isis:n vastainen mielenosoitus Berliinissä 17.10.2014. Kuva Montecruz Foto, www.montecruzfoto.org.

Islamin uskonnon kokonainaisvaltaisuutta ja uskonnon näkymistä jokapäiväisessä elämässä tuodaan hienosti esille kappaleessa, jossa kuvataan Iranin islamilaista vallankumousta. Läpi koko teoksen Kaleva pyrkii korostamaan sitä, mistä islamin uskossa opillisesti on kyse ja miten se näkyy yksilön ja yhteisön toiminnassa. Yhden jumalan, Allahin, kunnioittaminen ja profeetta Muhammadin elämäntavan jäljitteleminen sekä Koraanin sanan tarkka tulkinta kulkevat mukana niin sunni- kuin shiiamusliminkin ajatusmaailmassa.

Kirjan väkevää asiapitoisuutta keventävät länsimaiselle lukijalle vieraammat islamin mukaiset tavat ja perinteet esimerkiksi rukous- ja rakennuskäytännöistä. Vaikka edellä mainituista lukeekin ajoittain hymähdellen, on tärkeää ymmärtää miten uskonto todella voi läpäistä yksilön maailmankuvan lisäksi jokapäiväiset tavat ja vuorovaikutuksen normiston. Tätä taustaa vasten on ehkä helpompi ymmärtää, miten jihaditaistelijan radikalisoituminen saa yksilössä aikaan tunteen siitä, että väkivaltaisetkin teot ovat oikeutettuja tapoja saattaa yhteen hajanainen uskonyhteisö toteuttamaan puhdasoppista, islamin uskoon perustuvaa valtioajatusta.

Modernin jihadin verkostot

United Airlinesin lento 175 törmää World Trade Centerin etelätorniin syyskuun 11. päivän terrori-iskuissa 2001. Kuva Robert J. Fisch. Wikimedia Commons.

Toinen erityisen hyvä kappale kirjassa käsittelee Neuvostoliiton miehitystä Afganistanissa. Teos tuo esille mujahidien eli jihadissa taistelevien sotilaiden ajatusmalleja ja ennen kaikkea sitä uskonnon tuomaa turvaa ja hurmosta, jonka turvin ja jonka ansiosta tulivoimaltaan ylivertaista vihollista vastaan oli mahdollista taistella. Samaa hurmoksellisuutta Kaleva on löytänyt esimerkeissään, joissa hän osoittaa yksilöiden ja pienempien ryhmien toteuttamia, toisinaan epäonnistuneitakin, terroritekoja. Osama bin Ladenin aikoinaan johtama terrorijärjestö al-Qaida kuvataan teoksessa sekin terävänä, hajanaisena, mutta tehokkaasti toimivana verkostona, jossa yksilölle annetaan suuri vastuu terroriteon toteuttajana. Mahdollisimman vähäisellä yhteydenpidolla suunnitellut ja toteutetut väkivallan teot ovatkin toisinaan olleet surullisen vaikuttavia. Viime vuosina jihadismiterrorismiin ovat kuuluneet periaatteet siitä, että terroriteko olisi mahdollisimman tuhoisa ja monia kuolonuhreja, vääräuskoisia vaativa.

Kaleva liittää globaaliin jihadiin al-Qaidan ja Osama bin Ladenin, jonka seuraaja ei tosin ollut yhtä karismaattinen ja vaikutusvaltainen kuin edeltäjänsä. Osin tämän seurauksena tapahtui liikkeen sirpaloituminen. Jihadistitaistelijoiden värväyksessä on myös tapahtunut suuri muutos. Enää ääriajatuksia ei samaan tapaan kaadeta nuorukaisten päähän kouluissa ja uskonnollisissa instituutioissa, vaan yhä enemmän internetissä, sosiaalisessa mediassa tavoilla, jotka puhuttelevat nuoria. Kalevan mukaan värväyksessä käytetään vanhan top down -menetelmän sijasta bottom up -tapaa, jossa yksilö radikalisoi itse itsensä kuuntelemalla ja katselemalla propagandamateriaalia, jossa yhdistyvät sekä ajatus yhteisöllisyydestä, itsensä merkityksellisyydestä ja yksilön mahdollisuudesta vaikuttaa sekä omaan että yhteisön hyvinvointiin. Materiaalien tunteisiin vetoava musiikki, kuvakulmat ja draaman kaari ovat Kalevan mukaan nykyään viestinnän ammattilaisten aikaansaannosta.

Radikalisoituminen itsessään on kiinnostava prosessi, jota kirjassa ei laajemmalti käsitellä. Kaleva penää vastuuta ja velvollisuutta myös Suomen muslimiyhteisöiltä niin, että väkivaltaan perustuva jihad kielletään ja tuomitaan ehdottomasti. Tulkittavissa onkin, että Kalevan mukaan on olennaista saada radikalisoitumisvaarassa olevassa yksilössä aikaan tunne siitä, että Suomessa ei ole tarvetta kokea itseään ulkopuoliseksi ja syrjityksi etnisen taustansa tai uskontonsa takia, vaan että täällä on mahdollista keskustella esimerkiksi maahanmuuttoon ja kulttuurien monimuotoisuuteen liittyvistä kysymyksistä avoimesti, toisia kunnioittaen, mutta ei kuitenkaan omia näkemyksiä vähätellen tai piilotellen. Tällaiseen keskusteluun onkin velvoitettava eri uskontokuntien edustajat.

Ajankohtainen yleisteos

Sivumäärältään Jihad ja terrori on juuri sopiva yleisteokseksi. Kirjallinen etevyys on pääosin mallikasta, lukuun ottamatta ajoittaisia puhekielenomaisuuksia. Ajoittain lukijalla kävi mielessä, että teksti on melko nopeasti kursittu kasaan, ja että kappaleita on kiireessä yhdistelty toisiinsa hieman ontuvasti. Kaleva on varmasti joutunut tekemään vaikeitakin valintoja siitä, mitä ottaa mukaan ja mitä jättää pois. Haasteellista on ollut myös se, kuinka lähestyä vaikeasti selitettäviä vieraskielisiä käsitteitä. Kirjan lopussa lukijaa palveleekin lyhyt sanasto. Lukemista helpottavia aikajanoja ja kuvia olisi voinut olla enemmänkin. Kirjan sisäkannessa on Arabian niemimaata ja Afrikan sarvea sekä niiden lähialueita kuvaava kartta, jossa Jemenin kohdalle on monitulkintaisesti merkitty sanapari ”Onnellinen Arabia”. Asiavirheeksi kirjaan on jäänyt Egyptin presidentti Nasserin valtaannousun vuosi 1952.

Videoklipissä vuodelta 1953 Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasser naureskelee Muslimiveljeskunnan ehdotukselle, että naisten tulisi käyttää huntua ja islamilainen laki tulisi saattaa voimaan koko Egyptissä.

Viimeisillä sivuilla on esitetty aiheesta kiinnostuneelle pääosin englanninkielistä kirjallisuutta, jonka listalle olisi hyvä saada lisää myös kotimaista materiaalia. Luetteloon olisi vielä voinut lisätä Jaakko Hämeen-Anttilan tai esimerkiksi Aini Linjakummun islamista julkaistuja teoksia. Olen ilmeisesti juuri osunut kohderyhmään: olen kiinnostunut aiheesta, mutta tietämykseni rajoittuu kansainvälisten suhteiden opintoihin, tieteellisten artikkeleiden, uutisoinnin ja asiantuntijahaastatteluiden antiin. Toivottavaa on, että Kalevan aiheesta valmisteilla oleva väitöskirja tuo asiasta uutta tietoa ja avaa rohkeasti keskustelua entisestään.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *