Törmäämme jokapäiväisessä elämässä useammin kuin arvaammekaan pyhimysten maailmaan. Pyhimykset ovat paikannimissä, suosituimpina etuniminä, kansallistarustomme nimistössä, kadunnimissä, vaakunoissa ja kalenteripaaluina. Tosin nykyisin ei enää tiedetä niin laajasti tarinoita nimien takana. Pyhimystieto on jäänyt informaatiotulvan jalkoihin, mutta putkahtelee ajoittain pintaan. Välillä herää kiinnostus nimien alkuperään, käsittämättömiin esineisiin, joilla on ilmiselvästi jotain merkitystä, tai tarinoihin. Myös pyhyyden kokemusta kaivataan nykyaikanakin.

Useilla pyhimystarinoilla on juuret antiikin tarustossa. Ne ovat sekoitus historiallista henkilöä ja vanhoja tarinoita, joilla on tehtävä korostaa hyvettä tai käyttäytymismallia, valaa uskoa ja rohkeutta kuulijaan ja kohottaa arjen yläpuolelle. Aikana, jolloin kansan lukutaito on ollut heikko, pyhimystarinoilla ja kirkkojen kuvastolla on ollut tärkeä merkitys kirkon sanoman välittymiselle. Pyhimystarinoihin on sekoittunut myös aimo annos kansanuskoa ja animismia, ehkä sen takia ne ovatkin selvinneet niin elinvoimaisina vuosisadasta toiseen.

Pyhimyksiä ja paanukattoja –teoksessa kirjoittajat Tuomas Heikkilä ja Liisa Suvikumpu ovat tuoneet pyhimystietoutta tälle vuosituhannelle. Kirjan ote on paikoin informoiva, välillä niin kosiskeleva ja popularisoiva, että kauhistuttaa. Toki satuihin ja taruihin saa kukin suhtautua kuten haluaa, mutta julkaistuna mielipiteenä, saati jos on pyrkimys pysytellä historian asettamissa rajoissa, pitäisi pysytellä hyvän maun rajoissa. ”Hilpeä Katariina” veistoksesta puhuttaessa, ”miehenköriläs” uhkaamassa Margaretaa ja ”pyhimysjengi” ilmaisuina vielä jotenkuten menevät, mutta oma rajani tuli vastaan puhuttaessa pyhän Nikolauksen yhteydessä pätkätyöstä ”Kyse oli sananmukaisesti pätkätyöstä, sillä teurastaja halusi tehdä opiskelijoista makkaraa.” Lukeeko näitä tekstejä kukaan enää etukäteen, kun kaikenlaista pääsee kustantamossa läpi? Käsittääkseni Kirjapaja on jotenkin kristillisiä arvoja kunnioittava kustantamo, joten valittu linja ihmetyttää. Onhan kirkkoa toki moitittu etääntymisestä ja eristymisestä, juuttumisesta edellisille vuosisadoille, mutta tuskin karkea popularisointi on tie parempaan.

Tekstissä esitellään Suomen keskiaikaisia kirkkoja ja niissä säilyneitä pyhimysveistoksia. Suosituimpien pyhimysten tarinat kerrotaan ja kirkot, joissa on mahdollisuus tutustua kuhunkin pyhimykseen paremmin, tuodaan esille mielenkiintoisesti paikkakunnittain kartan avulla. Teokseen on myös listattu kotimaisia pyhiinvaellusreittejä tai kiertomatkoja, jotka on helppo toteuttaa vaikka päivämatkoina. Myös pyhimysten attribuuttien listaus ilahdutti. Kirjan kuvituksessa on käytetty paljon kirkkojen pyhimyskuvastoa hyväksi ilahduttavin ja mielikuvia herättävin piirroksin. Usein kuitenkin teoksen sijainti eli kyseessä oleva kirkko/museo on jäänyt kuvatekstissä mainitsematta. 

Paitsi kirkkokiertojen kautta, tekijät ovat etsineet suojelupyhimysten ja pyhimysuskon vastaavuuksia nykyajasta. He mainitsevat mm. facebookin nykyaikaisena suojelupyhimysten esittelykuvastona. Verkostoitumista ja ihmissuhteitaan voi esitellä ystävilleen virtuaalisesti jopa kansainvälisesti, keskiajalla ihminen ”…tunsi elävänsä jatkuvasti lukemattomien pyhien ja vaikutusvaltaisten ystävien ympäröimänä.” Pyhimysuskosta löytyy myös fanikulttuurin piirteitä mm. pyhyyden välittyminen muistoesineiden, pyhäinjäännösten tai fanituotteiden kautta samoin kuin idolin/pyhimyksen ihannointi tai käyttäytymisen jäljittely. Molempien ympärillä on oma ihailijalauma/ uskovien joukko, jolla on oma totuutensa. Ihmisen kaipuu olla osana jotain suurempaa on universaalia. 

Pyhimyksiä ja paanukattoja avaa esim. tiekirkkojen vierailijoille uutta tietoa, jos infolehtistä tai kirkon omaa opasta ei ole käytettävissä. Yleisoppaana se on helppolukuinen tietopaketti pyhimysten maailmaan ja Suomen keskiaikaisiin kirkkoihin ja täyttää paikkansa myös selailukirjana kuvien osalta. Nuoret voisivat myös ilahtua teoksesta, samoin larppaajat voisivat saada materiaalia pyhimystarinoista. Keskiaika on kovassa huudossa nykyään, joten luulisi tarinoiden kiinnostavan laajempaakin yleisöä.