1990-luvun lopulla työelämään astuttuani eräs arvostamani pohtija määritteli eri sukupolvien rooleja Suomessa. Meidän 1960-1970 –luvulla syntyneiden rooli on ollut hänen mukaansa Suomen kansainvälistäminen. 1940-luvulla syntyneiden vanhempiemme tehtävä oli Suomen vaurastuttaminen, kaupungistuvan Suomen ja hyvinvointivaltion kehittäminen. Isovanhempiemme kohtalo kiteytyi sodasta selviämiseen ja maamme jälleenrakennukseen. Heidän vanhempiensa suuri tehtävä taas oli ollut Suomen itsenäistymisessä ja kansallisessa eheytymisessä 1910-1930 –luvulla.

Oman sukuni ”aikataulutukseen” tämä jaottelu sopi mainiosti ja jäikin siten nuorelle miehelle vaivatta mieleen. Vaurastumisen vuodet tukee tätä(kin) narratiivia ja tuntuu vahvistavan aikaisemmin opittua.

Suomen hämmästyttävä menestystarina

Vaurastumisen vuodet on tositarina Suomen taloushistoriallisesta kehityksestä 1960-luvulta tähän päivään. Se faktoittaa tuhkimotarinan valtavasta rakennemuutoksesta maatalousvaltiosta jälkiteollistuneeksi hyvinvointivaltioksi, ja edelleen yhdeksi maailman vauraimmista maista, jossa asuu mitä koulutetuimpia, hyvinvoivimpia ja onnellisimpia kansalaisia. Taloushistoriallinen kehityskaaremme, Pohjoismaiden ja muiden länsieurooppalaisten maiden – verrokkimaidemme – saavuttaminen ja monen ohittaminen on pieneltä ja syrjäiseltä kansakunnalta valtava saavutus, josta me kaikki voimme syystä olla ylpeitä.

”Rakennemuutos ja talouskasvu ovat näkyneet Suomessa huomattavana elintason nousuna. Henkeä kohti laskettuna reaalinen kansantuote on vuoteen 2017 verrattuna lähes 15-kertaistunut vuodesta 1900, lähes kuusinkertaistunut vuodesta 1950 ja lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1980.” (s. 24)

Kaikki edellä mainittu on lisäksi tapahtunut verrokkimaihimme vertailtaessa hämmästyttävän nopeasti. Teollistuminen tapahtui Suomessa (Länsi-)Euroopan mittakaavassa myöhään ja palvelusektori kasvoi nopeasti teollisen tuotannon ohi. Tähän kehitykseen liittyy ymmärrettävästi ennen niin tärkeän alkutuotannon voimakas pienentyminen.

Yhtenä esimerkkinä kirjan rikkaasta faktatarjonnasta toimii tieto siitä, että yksityinen palvelusektori kattaa nykyisin lähes 50 %:a kansantaloutemme työllisyydestä. On myös huomattava, että monesti kritisoitu ”muodottomaksi paisunut” julkinen sektori ei ole kasvattanut osuuttaan työllisyydestä vuoden 1990 jälkeen. Toki julkisten menojemme suhde bruttokansantuotteeseen on edelleen EU-maiden kärkeä.

Muita nautinnollisia historiallisia faktoja, ainakin keski-ikään ehtineelle lukijalle, ovat loputtomat esimerkit muiden muassa autoistumisesta (henkilöautokannan lähes 16-kertaistuminen vuosina 1960-2010!), digitalisaatiosta ja kaupungistumisesta. Kirja tarjoaa myös ihastuttavan tarkastelukulman suomalaiseen teollisuushistoriaan. Luotettavia faktoja toinen toisensa perään.

Tuottavuuden kasvu menestyksemme kivijalkana

Kirjan eri luvuissa viitataan useasti koulutuksen, tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen merkitykseen tuottavuuden kasvussa taloudellisen kehityksemme kulmakivenä. Tässä esimerkkinä, pääomaintensiteetti toki merkittävässä roolissa:

”Elintason nousu Suomessa on siten perustunut valtaosaltaan työn tuottavuuden kasvuun. Sen taustalla on toisaalta pääomaintensiteetin kasvun ja ennen kaikkea teknologinen kehitys eli kokonaistuottavuuden kasvu.” (s. 201)

Kaikki ymmärtävät, että teknologinen kehitys ei ole kestävällä tavalla mahdollista ilman tieteellistä tutkimustoimintaa ja rakenteellista, kollektiivista kehitysharppausta yleisessä koulutustasossa. Korkealaatuinen koulutus perustuu sekin tutkimukseen. Mikä oli 1960-luvun alueellisen yliopistoverkoston laajentamisen merkitys maamme taloudelle? Mitä Tekesin perustaminen 1980-luvun alussa tarkoitti yritysten t&k-toiminnalle? Mikä merkitys korkeakoulutukseen ja t&k-toimintaan investoimisella oli esimerkiksi Suomen nousulle 1990-luvun alun lamasta?

Nämä kysymykset mielessä pitäen voi pitää pienoisena yllätyksenä, että entisen ”Nokia Innovation Wonder Landin” taloushistoriasta kirjoitettaessa ei teokseen ole sisällytetty ainuttakaan tutkimukseen, teknologiseen kehittämiseen ja innovaatioihin keskittyvää artikkelia.

Ansaitsevatko tasa-arvo ja yhteiskunnallinen vakaus paikkansa Suomen taloushistoriassa?

Suomen ulkopuolella eläessä kiinnittää väistämättä huomiota yhteiskuntamme suhteelliseen korkeaan tasa-arvoon sanan laajassa merkityksessä. Harvassa länsimaisessa demokratiassakaan on mahdollisuus kivuta ”lepikon torpista” oikeustieteen tohtoriksi ja yhteiskunnan korkeimpiin virkoihin. Suomi tarjoaa tasa-arvon kannalta tarkasteltuna yhdet maailman parhaimmat edellytykset opiskella ja pärjätä yhteiskunnan eri osa-alueilla niin tytöille kuin pojille, maaseudun kuin kaupunkien lapsille, ja ”työväestön kuin eliitinkin” kasvateille. Jälleen kerran jotain, josta meidän Suomessa kannattaa olla ylpeitä ja vaalia jatkossakin.

Pienen kansakunnan elinehto on valjastaa sen tärkein resurssi, kansalaisensa yhteiskunnan palvelukseen mahdollisimman täysimääräisin ja tasavertaisin edellytyksin. Laatikon ulkopuolelta voisi kysyä mikä on tasa-arvon merkitys taloudellisen kehityksen ja siten Suomen taloushistorian kannalta. Olisiko tasa-arvon merkityksestä voinut, pitänyt kirjoittaa Vaurastumisen vuosissa?

Toinen maailmalla selvästi Suomesta piirtyvä ominaisuus, joka on rajattu tässä arvioitavan teoksen tarkastelun ulkopuolelle, on yhteiskuntamme poikkeuksellinen vakaus. Ensinnäkin olemme saaneet elää rauhan aikaa sukupolvien ajan. Viimeiset nelisenkymmentä vuotta, valtaosan Vaurastumisen vuosien tarkasteluajanjaksosta, poliittista järjestelmäämme ovat  leimanneet täydet hallituskaudet ja neljän vuoden välein pidetyt eduskuntavaalit.

Yhteiskuntarauhaa on ylläpidetty monin keinoin ja muiden muassa palkansaajat ja työnantajat neuvottelevat yhteisymmärryksessä suurtenkin rakenteellisten uudistusten pelisäännöistä. Taloudellisen toimeliaisuuden, erityisesti investointien kannalta näin vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön luulisi olevan merkittävä osatekijä kansantaloutemme kannalta. Olisivatko yhteiskunnallinen vakaus ja ennustettavuus ansainneet paikkansa näinkin monipuolisen ja ansiokkaan teoksen artikkeleiden joukossa?

Taloushistoriaa koronan aikaan

Tätä arvostelua kirjoittaessa maailmantalouden taivaan on tummentanut ennennäkemätön, kirjaimellisesti näkymätön uhka. Korona-epidemia vaikeuttaa globaalia yhteistyötä ja taloudellista toimintaa dramaattisella tavalla. Pienen viennistä elävän maan kansataloudelle tämä aiheuttaa massiivisia haasteita.

Vaurastumisen vuodet tarjoaa mitä ajankohtaisinta taustatietoa lähimenneisyydestämme ja auttaa ymmärtämään paremmin Suomen tilannetta ja asemaa globaalitalouden osana. Ja kuten jo todettua, se tarjoaa myös mielenkiintoisen aikamatkan lähihistoriaamme ja muistuttaa monista, helposti unohtuvista arkipäivän muutoksista, joita Suomen taloudellinen kehitys on tarjonnut viimeisten vuosikymmenten aikana.

Vahva lukusuositus.