Yhteisistä äänistä yksityisiin ja tulkintoja menneistä äänimaisemista

Kalevalaseuran vuosikirjana ilmestynyt Äänimaisemissa-niminen teos tarjoaa ajankohtaisen kattauksen äänimaisemia koskevaan tutkimuskenttään Suomessa ja avaa äänimaisemaa sekä äänimaiseman merkityksiä niin nykyisyydestä kuin menneisyydestä käsin. Monipuolisen äänimaisematietouden ohella kirjassa esitellään myös uusia tutkimustapoja. Kirja muodostaa antoisan lukupaketin, jonka soisi kuluvan äänistä ja erilaisista aistimuksista kiinnostuneiden käsissä. 

Järviluoma, Helmi ja Piela, Ulla (toim.): Äänimaisemissa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. 280 sivua. ISBN 978-952-222-721-8.

Kirjan nimi on ytimekäs ja lyhyt: Äänimaisemissa. Ytimekkään nimen ohella myös kansi on kiinnostava ja se houkuttaa ottamaan kirjan käteen. Kirjan kansikuva on tietyllä tavalla rujo ja viestittää mielestäni varsin osuvasti äänimaisemasta. Varis istuu raakkumassa kaadetun puun kannon päällä ja taustalla siintää tyyneltä vaikuttava vesimaisema.

Teos koostuu kolmestatoista artikkelista, joiden teemana ovat arjen muuttuvat äänimaisemat, mutta myös ääni- ja radiotaiteen tai musiikin keinoin rakennetut sekä näyttelyihin kuultaville asetetut äänimaisemat. Ääni- ja mielenmaisemia tarkastellaan laajalti sekä tutkimuskohteena että taiteen teemana. Arjen äänet sekä hiljaisuus, sanat, musiikki, kokemukset, muistot ja niiden tulkintojen synnyttämät äänimaisemat ovat kirjan artikkeleissa keskeisessä roolissa, kun äänimaiseman syntyä ja merkityksiä käsitellään. Kirjan ovat toimittaneet professori Helmi Järviluoma ja Kalevalaseuran toiminnanjohtaja, filosofian tohtori Ulla Piela.

Suomalaisessa tutkimuksessa termi äänimaisema alkoi yleistyä 1990-luvun alusta alkaen. Tämän jälkeen äänimaisematutkimuksesta on ilmestynyt useita julkaisuja ja aihepiiristä on tehty useita väitöskirjoja. Kirjan toinen toimittaja, professori Helmi Järviluoma, on yksi Suomen äänimaisematutkimuksen uranuurtajista. Äänimaisemissa-kirjaan on koottu uutta ja ajankohtaista äänimaisematutkimusta ja -esseistiikkaa Suomessa.

Kirja lähestyy laajasti ja erilaisista näkökulmista äänimaisemien syntyä ja merkityksiä. Artikkelit on ryhmitelty neljään osaan. Ensimmäisessä luvussa – I Yhteisistä yksityiseen – professori Heikki Uimonen, filosofian tohtori Juhana Venäläinen ja filosofian tohtori Meri Kytö pohtivat artikkeleissaan yhteisen ja yksityisen äänimaiseman ongelmia. Toisessa luvussa – II Hiljaisuuden ja luonnon kaikuja –dosentti Outi Ampuja, filosofian maisteri Tuomo Alhojärvi ja dosentti Juha Torvinen keskittyvät hiljaisuusteemaan ja luontoyhteyden kokemiseen. Kolmannessa luvussa – III Äänimaisemien välittäminen, esittäminen ja kokeellisuus – filosofian tohtori Tanja Tiekso, filosofian maisteri Harri Huhtamäki, tekniikan lisensiaatti Ari Koivumäki ja filosofian maisteri Rauno Lauhakangas paneutuvat teksteissään syväkuunteluun arkipäiväisten äänien ja taiteen tekemisen rajoilla, äänten mahdollisuuksiin luoda mielenmaisemia sekä maisema- ja vedenalaisen maailman kuuntelemiseen. Kirjan viimeisessä luvussa – IV Menneet äänet, nykyiset tulkinnat – filosofian maisteri Marko Niemelän, valtiotieteen tohtori Kaarina Kilpiön ja filosofian maisteri Laura Puromiehen kirjoitukset sisältävät uusia tulkintoja menneistä äänimaisemista ja artikkeleissa esitellään myös metodisia kokeita.

Yhteisistä yksityiseen

Uimonen avaa kirjan ensimmäisen luvun avaavassa artikkelissa yhteisen ja yksityisen äänimaiseman ongelmia käsittelemällä muuttuvia suomalaisia äänimaisemia ja kuulumisen politiikkaa. Aineistona hänellä on vuonna 2014 toteutetun Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -kirjoituskilpailun kuvaukset. Aineiston käsittelyä edeltää kuulemista, kuulumista ja kuulumaa koskevien käsitteiden ansiokas avaaminen. Tarkastelussaan hän käsittelee myös suomalaisen maantieteilijä Johannes Gabriel Gränön tunnetuksi tekemää kuuluma-käsitettä, jonka hän esitteli vuonna 1930 ilmestyneessä Puhdas maantiede -teoksessaan. Lopuksi hän päätyy analysoimaan kuulumaa ja symbolisen kuulumisen politiikkaa ja niiden mahdollista käyttöä äänimaisematutkimuksessa.

image

Kuva: Altai 1919-1921, Johannes Gabriel Gränö.

Hiljaisuusteema nousee usein esille muun muassa mediassa puhuttaessa luontomatkailusta ja sen kehittämisestä Suomessa. Aihepiiriin liittyy vielä paljon keskusteltavaa ja tutkimuksellisia tarpeita. Tästä syystä on erityisen mielenkiintoista lukea Venäläisen artikkelia, joka sisältää ajankohtaista ja konkreettista pohdintaa äänimaisemien kestävistä käyttökulttuureista ja äänimaiseman kestävyydestä. Lisäksi hän käsittelee kirjoituksessaan myös hiljaisuutta, jonka hän on ryhmitellyt kolmeen hiljaisuuden ideaalityyppiin – mielenhiljaisuuteen, luonnonhiljaisuuteen ja kuuntelunhiljaisuuteen – sekä avannut niitä koskevia jännitteitä.

Äänimaiseman yhteiskäytön ja yhteishallinnan vaikeuksia ja haasteita käsitellään äänimaiseman yhteisvaurauden näkökulmasta. Kydön teksti – Asumisen rajat, yksityinen äänimaisema naapurisuhteita käsittelevissä nettikeskusteluissa – käsittelee mielestäni käytännössä samaa äänimaiseman yhteisvaurauteen liittyvää tematiikkaa kuin Venäläinen on tehnyt. Kytö keskittyy pohdinnoissaan yksityisen äänimaiseman ymmärtämiseen verkossa käytävien nettikeskustelujen pohjalta.

Hiljaisuuden ja luonnon kaikuja

Kirjan toisen osion kahdessa ensimmäisessä artikkelissa keskitytään ajankohtaiseen hiljaisuusteemaan ja näissä artikkeleissa on myös useita yhtymäkohtia ensimmäisessä osiossa tehtyihin tarkasteluihin. Tekstejä kannattaakin vertailla toisiinsa. Outi Ampuja esittää kirjoituksessaan tulkintoja hiljaisuuden merkityksestä. Aineistona hän on käyttänyt ideoimansa Suomalainen hiljaisuus -keruukilpailun materiaalia. Ampujan mukaan hiljaisuuden merkityksen ja käyttötarkoituksen muuttumista elämän myötä ei ole aiemmin juurikaan tutkittu. Lisäksi tutkimuksessa on sovellettu nelikenttäanalyysia kokemuksellisen hiljaisuuden teoreettisena ja laadullisena tutkimusvälineenä. Nelikenttämenetelmää on Ampujan mukaan mahdollista kehitellä eteenpäin ja soveltaa menetelmää esimerkiksi matkailukäytössä hyödynnettyjen hiljaisuuksien sisältämien mahdollisuuksien ja uhkien tunnistamiseen. Mielestäni olisi hienoa, jos tähän tartuttaisiin  matkailututkimuksessa, koska hiljaisuusmatkailuun liittyy monia haasteita äänimaisemien kestävän käyttökulttuurin näkökulmasta.

Tuomo Alhojärvi tarkastelee kirjoituksessaan merkillistä hiljaisuusmatkailua ja toisintulkintoja hiljaisuudesta, luonnosta ja taloudesta. Tarkastelun pohjana on matkailukonsepti, jossa hiljaisista äänimaisemista ja kuunteluun kannustavista kokemuksista tehdään matkailutuotteita ja -palveluita. Aineistona on keväällä 2014 tehty viidentoista pohjoiskarjalaisen matkailualan pienyrittäjän haastattelut. Alhojärven mukaan yrittäjien näkemyksissä hiljaisuus paljastuu muun muassa moninaiseksi ja ristiriitaiseksi, luontokokemus vaikeasti käsiteltäväksi ja ennakoitavaksi. Hiljaisuusmatkailun kehittämisestä kiinnostuneiden tutkijoiden ja myös matkailualalla toimivien olisikin hyvä lukea ajatuksella yrittäjien näkökulmista kumpuavia tutkimustuloksia.

Kolmas artikkeli, jossa Juha Torvinen pohtii musiikin kykyä välittää ylisukupolvista, esikäsitteellistä tietoa,  on luonteeltaan toisenlainen kuin artikkeliosion aiemmat tekstit. Torvinen pohtii artikkelissaan musiikin, luonnon ja saamelaisen kansanperinteen suhdetta kahdessa säveltäjä Kalevi Ahon pohjoisuusaiheisessa konsertossa. Luonto, luontosuhde ja luontoyhteys yhdistää tämän artikkelin edellisten artikkelien hiljaisuustematiikkaan.

Ekofeministinen kokeellisuus ja syväkuunteleva muusikkous

Äänimaisemaa lähestytään kirjassa erilaisista näkökulmista ja kolmannen osion artikkeleissa äänimaisemaa tarkastellaan aiemmista artikkeliosioista poiketen. Tanja Tiekso pohtii kirjoituksessaan ekofeminististä kokeellisuutta ja syväkuuntelevaa muusikkoutta. Hän lähestyy aihepiiriä omakohtaisen testaamisen keinoin ja hyödyntää soittamisessaan syväkuuntelun metodia. Syväkuuntelussa tavallista ja jokapäiväistä kuuntelemista laajennetaan etsimällä musiikillisia merkityksiä arkisesta ääniympäristöstä. Syväkuuntelun keinoin taide synnyttää uutta ymmärrystä maailmasta ja Tiekson mukaan musiikki toimii välittäjänä tässä prosessissa. Syväkuuntelun metodiikassa on mielestäni yhtymäkohtia esimerkiksi hiljaisuuden tuotteistamiseen ja Tiekson harjoitteisiin liittyvät kokemukset ovat kiinnostavia.

Harri Huhtamäki käsittelee kirjoituksessaan – Äänimaisemista mielenmaisemiin – äänillä kirjoittamista ja äänellisen kerronnan suunnittelua radiotoiminnassa eri aikakausina. Samalla hän tarkastelee kuuntelijan roolia äänimaiseman kuuntelemisessa. Ari Koivumäki puolestaan kirjoittaa artikkelissaan maiseman äänittämisestä ja esittämisestä lähtien äänitystilanteen suunnittelusta äänimaiseman luokittelutapoihin. Hän pyrkii kuvaamaan yksityiskohtaisesti työtapansa suunnitella äänimaisemia. Molemmat kirjoitukset tarjoavat käytännönläheistä tietoutta äänittämisestä ja ääniympäristön tuottamisesta äänimaisemaksi. Rauno Lauhakangas kirjoittaa vedenalaisesta äänimaailmasta käsitellen niin ihmisen suhdetta suuriin merieläviin kuin valaiden laulua ja valaiden äänenkäytön ulottuvuuksia. Samalla hän käy läpi koejärjestelyjä ja kokemuksia, joissa pyritään kommunikoimaan valaiden kanssa. Lopuksi hän toteaa kokemustensa perusteella, että valaiden äänimaailman tutkimus on yhä satunnaista ja ihmiskeskeistä.

image

Kuva: Valaita. Wikipedia

Menneet äänet, nykyiset tulkinnat

Neljännessä artikkeliosiossa keskitytään tulkitsemaan menneisyyden äänimaailmaa nykyisyydestä käsin. Artikkeliosion aloittaa Marko Niemelän historiallista äänimaisemaa koskeva tarkastelu, jonka hän toteuttaa tulkitsemalla gadamerilaisen hermeneutiikan hengessä Ilkka Paavalniemen Rovaniemen juhannusmarkkinoilta ottamaa valokuvaa vuodelta 1922. Niemelä käy artikkelissaan dialogia menneisyyden kanssa ja ikään kuin kuuntelee valokuvaa. Niemelän tavoitteena on monipuolistaa valokuvien käyttöä äänimaisematutkimuksen ja mikrohistorian keinoin ja päinvastoin. Mielestäni hän onnistuu tässä hyvin.

Kaarina Kilpiö pohtii artikkelissaan niitä käsityksiä, joita suomalaisilla mainos- ja taustamusiikin ammattilaisina toimineilla on ollut ”yleisöstään” 1950-luvulta 1980-luvulle. Aineistona hänellä on erilaisista tutkimushankkeista koostuneista tekstiryhmiä. Kilpiön mukaan tutkimuksessa käytetty aineisto ja tulokset kertovat paitsi kuuntelijakuluttajaa koskevan ajattelun kehityksestä myös mainos- ja taustamusiikkiammattien luonteesta myyntityönä.

image

Kuva: Vanhassa savusaunassa. Helsingin kaupunginmuseo

Laura Puromies paneutuu artikkelissaan – Kiukaan sihahdus, kuikan ujellus – saunomisen ääniin menneisyydestä nykyhetkeen. Aineistona hänellä on kahden saunaan liittyvään perinnekilpailun aineistot, joissa saunamuistot ajoittuvat 1900-luvun alusta vastausten kirjoittamisajankohtiin 1990-luvun alkuun ja 2010 -luvulle. Puromies on etsinyt laajasta aineistosta kokemuskertomuksia ja muistoja, joissa aistitusta saunasta nimenomaan äänet tulevat mainituksi. Artikkeli avaa uudella tavalla saunaan liittyvää aistimellista havaitsemista keskittyen äänelliseen ulottuvuuteen.

Ajankohtainen kattaus suomalaisesta äänimaisematutkimuksesta

Kalevalaseuran vuosikirjana ilmestynyt kirja tarjoaa ajankohtaisen kattauksen äänimaisemia koskevaan tutkimuskenttään Suomessa ja avaa äänimaisemaa sekä äänimaiseman merkityksiä niin nykyisyydestä kuin menneisyydestä käsin. Teoksen artikkelit ovat Kalevalaseuran nimeämien asiantuntijoiden tarkastamia kahta artikkelia lukuun ottamatta. Luonteeltaan erilaisten artikkelien ryhmittely on onnistunut ja lukija pystyy helposti valitsemaan halutessaan ne artikkelit, jotka häntä kiinnostavat, jos aika tai kiinnostus ei riitä koko kirjan läpikäyntiin. Monipuolisen äänimaisematietouden ohella kirjassa esitellään äänimaiseman uusia tutkimustapoja, joita on mahdollista testata muissa tutkimuksissa.

Useissa kirjan artikkeleissa käsitellään niin äänimaisemien kestävyyttä kuin myös hiljaisuutta ja sen hyödyntämistä matkailussa. Johdanto-osiossa on nostettu esiin myös tuulivoimaloiden infraäänet, mutta esitettyä näkökulmaa ei ole tarkemmin perusteltu. Olisinkin mielelläni lukenut myös ääniympäristön ja erityisesti ääniympäristön laadun käsittelystä maankäytön suunnittelussa, koska ääniympäristön käsittely kaavoituksessa liittyy läheisesti äänimaisemien kestävyyteen ja mahdollisuuteen kokea myös hiljaisuutta. Toisaalta kyseinen aihepiiri voisi hyvinkin olla jopa kokonaisen uuden kirjan aihe.

Kirja muodostaa antoisan lukupaketin, jonka soisi kuluvan äänistä ja erilaisista aistimuksista kiinnostuneiden käsissä. Tutkijoiden ohella teos tarjoaa myös hyödyllistä tietoa niin matkailualan toimijoille kuin ihmisen hyvinvoinnin kehittämisen parissa työtä tekeville. Toivon mukaan kirja löytää tiensä myös eri alojen oppimateriaaliksi, koska kirjan sisältö lisää ymmärrystä äänimaisemasta ja ääniin liittyvistä ilmiöistä.

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *