Artikkelit

Esitys tiedonhallintalaiksi herättää tyrmistynyttä vastarintaa

Digitalisaation seurauksena on nyt jouduttu miettimään uudestaan myös lainsäädäntöä jonka avulla säännellään arkistoaineiston tallennusta ja käyttöä. Tätä varten on valmistelussa ollut uusi tiedonhallintalaki, jonka esitystä ovat kommentoineet hyvin kriittiseen sävyyn arkistoalan asiantuntijat ja historiantutkijat. Kansallisarkisto pitää joitakin esityksen kohtia skandaalimaisina ja on valmis viemään asian hallinto-oikeuteen.

Eri toimijat myöntävät toki, että uusi laki on toki erittäin tarpeellinen muuttuneessa tilanteessa, jossa asiakirjat jo syntyessään ovat digitaalisessa muodossa. Uuden lain päämäränä olisikin yhtenäistää, selkeyttää ja ajan­tasaistaa kansalaisten tiedonsaantia, viranomaistoimintaa ja viranomaistiedon kaupallista hyödyntämistä. Sen tarkoitus olisi myös toimia tieteellisen tutkimuksen tukena. Miten tämä käytännössä siten toteutettaisiin?

Viranomaisen tilasto on merkittävämpi kuin yksilön kokemus?

Historiantutkimuksen näkökulmasta on herättänyt kummastusta ja epäilyä laissa kaavailtu uusi päätöksentekoelin, tiedonhallintalautakunta, joka päättäisi tulevaisuudessa mikä aineisto säilytettäisiin ja mikä tuhottaisiin. Laissa on tuotu esille myös arveluttavia käsityksiä siitä, minkälaista kansalliseen kulttuuriperintöön lukeutuvaa asiakirja-aineisto tulisi säilyttää. Minkälainen on asiakirja tai aineisto joka ”olennaisella tavalla kuvaavaa Suomen historiallista, valtiollista, yhteiskunnallista, taloudellista, väestöllistä ja sivistyksellistä kehitystä”.

Professori Kirsi Vainio-Korhonen

Turun yliopiston Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen kommentoi Turun yliopiston Suomen historian oppiaineen blogissa lakiesitystä. Hän tuo esille, että historiantutkimuksen kannalta on erittäin ongelmallista jos lakiehdotus toteutuu esimerkiksi siksi, että se nostaa viranomaisten tuottamat tilastot merkittävämmäksi historiantutkimuksen lähteeksi kuin yksilön kokemukset. Jos jokin asia on kuvattu tilastoissa pitää olla erityisperusteet muunlaisen aineiston säilyttämiselle:

”Laki nostaa tulevaisuuden humanistis-yhteiskunnallisen tutkimuksen tärkeiksi rakennuspuiksi ja tietovarannoiksi ”viranomaisten tuottamat toimintakertomukset, tilastot ja muut selvitykset”. Jos jokin ilmiö on kuvattu tilastollisesti, lakiesitys edellyttää erityisperusteita muunlaiselle asiakirjalliselle arkistoinnille. Silloin on perusteltava, mistä syystä pelkkä ”tilastokäyttöön kerätty aineisto ei ole riittävää yhteiskunnan olosuhteita kuvaaviksi tiedoiksi myöhemmin tapahtuvaa tieteellistä tai historiallista tutkimusta varten”. Yksilön historiaa ei muutenkaan pidetä esityksessä ”olennaisena” suhteessa viranomaispäätöksentekoon, sillä ”mitä yksilökohtaisemmasta päätöksestä on kysymys, sitä vähemmän sillä on merkitystä yksittäisenä asiakirjana”.

Tässä lakiesitys ajautuu suorastaan törmäyskurssille vallalla olevan humanistis-yhteiskunnallisen tutkimuksen ajatuskulkujen ja tietoteoreettisen näkökulmien kanssa. Nykytutkimuksen valtavirtaa ovat yksilöiden tuntemukset, kokemukset ja ajatukset ja ajatus siitä, miten kunkin ajan yhteiskunnallinen ja kulttuurinen menneisyys pitää tuoda esiin mahdollisimman kattavasti, myös vähäosaisten, hävinneiden ja aivan tavallisten ihmisten ääntä kuunnellen. Pelkistä tilastoista ei näitä ääniä tulla jatkossa löytämään.”

Kuva Otso Pietinen 1932. Tilastojulisteita. Museovirasto, Historian kuvakokoelma.
Pietisen kokoelma,

Myös Kansallisarkiston lausunto lakiesityksestä on hyvin kriittinen. Uusi tiedonhallintalaki jättäisi Kansallisarkiston vaille selkeää toimivaltaa, ja synnyttäisi uuden, tarpeettoman hallintoviranomaisen.

”Muutokset eivät Kansallisarkiston arvion mukaan tulisi parantamaan tilannetta, vaan heikentäisivät merkittävästi ohjausrakenteita. Kansallisarkisto toteaa, että esitys on vakavasti puutteellinen. Esitettyjen toimenpiteiden vaikuttavuutta ei ole juurikaan kyetty arvioimaan ja esitetyt muutokset saattaisivat vaarantaa viranomaisten asiakirjahallinnan yhteentoimivuuden ja kansallisen asiakirjallisen kulttuuriperinnön – etenkin sähköisen asiakirjatiedon – säilymisen tuleville sukupolville.”

Epäluottamuslause arkistoammattilaisille, takautuvia aineistojen tuhoamisia

Kansallisarkisto on myös huolissaan uuden tarpeettoman viranomaisen perustamisesta:

”Erityistä huolta herättää esitys uuden viranomaisen perustamisesta tiedonhallintaa ohjaamaan ja päättämään arkistoitavista aineistoista. Uusi toimija olisi tiedonhallintalautakunta, jonka jäsenet olisivat määräaikaisia ja jonka valmistelutyöstä vastaisivat valtiovarainministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön määräämät kaksi osa-aikaista virkamiessihteeriä.”

”Esitys tällaisen uudelleenarviointiprosessin tarpeellisuudesta on selvä epäluottamuksen osoitus arkistoinnista ja asiakirjahallinnosta Suomessa vastanneille tuhansille alan ammattilaisille.

Kuva Mike Haw [CC BY 2.0]
Lakiesityksessä on myös kohta, jossa koskisi takautuvasti kaikkia vuoden 1994 jälkeen tehtyjä Kansallisarkiston päätöksiä. Kansallisarkisto ei suostu takautuvaan arkistoaineistojen hävittämiseen ja on valmis viemään asian hallinto-oikeuksiin:

”On täysin mahdotonta selvittää, mitä aineistoja on käytetty tieteellisessä tutkimuksessa, mitä taas ei. Kansallisarkisto ei tule suostumaan pysyvästi säilytettävien aineistojen takautuvaan hävittämiseen, vaan on valmis viemään ratkaisut hallinto-oikeuksien käsiteltäviksi toiminnan lainmukaisuuden selvittämiseksi. Kulttuurisesti esitetty toimintamalli on skandaalimainen.

Kansallisarkisto katsoo, että Kansallisarkiston nykyisen arkistolain toimivaltuuksien perusteella tehdyt lainvoimaiset viranomaispäätökset tulee pitää voimassa. Lautakunnan kapealla asiantuntemuksella ja epärealistisella aikataululla tekemä päätöksenteko aiheuttaisi huomattavia kustannuksia ja saattaisi vaarantaa kansallisesti tärkeän asiakirjallisen kulttuuriomaisuuden säilymisen.”

Yhteenvedossa Kansallisarkisto esittää, ettei lakiehdotusta viedä eduskuntaan:

”Lakiesitys on kaiken kaikkiaan hyvin keskeneräinen, monimutkainen, vaikeasti ymmärrettävä eikä se sisällä johdonmukaisia ja perusteltuja uudistuksia, joiden vaikutukset olisi luotettavasti arvioitu.

Esitys romuttaisi toimivan järjestelmän ja unohtaa pitkälti analogisen aineiston olemassa olon keskittyen vain sähköiseen toimintaympäristöön.

Määritelmien laaja muuttaminen, uuden hallinnollisen tason lisääminen, ohjauksen heikentyminen ja organisoinnin monimutkaistaminen tekevät esityksestä sellaisen, jota ei voi tällaisenaan hyväksyä. Se ei anna toimivia ratkaisuja hyviin tavoitteisiin eikä se tunnista toimintakulttuuriin perustuvia todellisia tarpeita tai hyviä toimintamalleja.

Kansallisarkisto katsoo, ettei lakiesitystä tule viedä eduskuntakäsittelyyn, koska alan asiantuntijoiden tietämys on suurelta osin ohitettu valmistelusta ja esitettyjen muutosten vaikutukset ovat lähes täysin jääneet arvioimatta.”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *