Selectric Bug on mielenkiintoinen tapaus sekä vakoilun että tekniikan historian kannalta. Kyse oli neuvostoliittolaisten kehittelemästä vakoilulaitteesta, joka asennettiin IBM-Selectric kirjoituskoneeseen. Laite välitti eteenpäin jokaisen painalluksen, joka kirjoituskoneen näppäimistöllä tehtiin. Selectric Bug yllätti yhdysvaltalaiset aikanaan täysin, sillä kyseinen vakoilulaite oli huomattava parannus neuvostoliittolaisten käyttämään vakoilutekniikkaan.
Kylmää sotaa ajatellessamme mieleemme tulevat usein ydinasevarustelu, kylmän sodan kriisit, sekä tietenkin vakoilu. Populaarikulttuurissa kylmää sotaa kuvataan usein juuri vakoilun kautta. Yksi selitys tälle on se, että vakoilulla oli keskeinen rooli kylmässä sodankäynnissä. Toinen selitys on se, että vakoilutarinat ovat usein kutkuttavan jännittäviä, varsinkin jos ne perustuvat tositapahtumiin. Ian Flemingin luoma Britannian tiedustelupalvelulle työskentelevä agentti James Bond on ikoninen osa kylmän sodan kuvastoa. Ja jos James Bond on ikoninen hahmo, niin ovat myös hänen käyttämät erilaiset tekniset vimpaimet ikoninen kuvaus vakoilun eri käytänteistä sodan aikaan.
James Bondin saama mielikuvituksellinen tekniikka kuvastaa hyvin sitä, miten kylmän sodan aikana sekä läntinen että itäinen blokki kehitteli erilaisia menetelmiä vakoilua varten. Yksi tällainen oli neuvostoliittolaisten 1970-luvun puolivälissä kehittelemä näppäilytallennin, joka asennettiin kirjoituskoneeseen. Selectric Bugina tunnettu vakoilulaite sai nimensä IBM Selectric–kirjoituskoneesta, sillä yhdysvaltalaiset löysivät laitteita Moskovan suurlähetystössään ja Leningradin konsulaatissaan juuri IBM Selectric -kirjoituskoneista 1980-luvun puolivälin tienoilla. Tuolloin Yhdysvaltain tiedusteluvirasto NSA:ssa havaittiin, että kuuteentoista kirjoituskoneeseen oli asennettu vakoilulaite.
Näppäilytallentimien pioneerityötä
Neuvostoliittolaisten kehittelemää laitetta pidetään yhtenä maailman ensimmäisistä näppäilytallentimista, eli laitteesta (tai nykyään ohjelmasta), joka tallentaa jokaisen näppäimen painalluksen ja välittää sen eteenpäin. Selectric Bug oli sijoitettu kirjoituskoneen pohjassa olevaan onttoon tukilevyyn, minkä vuoksi sitä ei voinut havaita paljaalla silmällä, eikä tuon ajan tunnistimetkaan havainneet laitteen elektronisia piirejä. Tiedonvälitys tapahtui lyhyissä ryöpyissä radiotaajuuden välityksellä. Selectric Bugin käyttämä radiotaajuus oli vielä lähes sama kuin paikallisella televisioasemalla, mikä teki siitä erittäin vaikean havaita.
Laitteen asentaminen kirjoituskoneeseen vei ammattilaiselta noin 30 minuuttia. Tämän lisäksi koneet piti ensin huolellisesti avata paketeistaan ja paketoida uudelleen, mutta siitäkin huolimatta yhden koneen sai käsiteltyä arviolta alle tunnissa. Selectric Bug asennettiin kirjoituskoneisiin todennäköisesti siinä vaiheessa, kun nämä odottivat tavanmukaista tarkastusta ennen kuljetusta Yhdysvaltain suurlähetystöön Moskovassa. Kirjoituskoneita ei kuljetettu salaiseksi luokiteltujen tavaroiden erikoiskuljetuksissa, vaan tavallisia reittejä pitkin muiden toimistotarvikkeiden kanssa. Tällöin Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB:n oli suhteellisen helppoa saada käsiinsä kirjoituskoneet.
Viitteitä vakoilulaitteiden olemassaolosta oli ollut jo 1970-luvulta lähtien. Vuonna 1978 yhdysvaltalaiset löysivät Moskovan suurlähetystönsä savupiipusta antennilaitteiston, jonka avulla ilmeisesti varhaisimmat Selectric Bugin versiot toimivat. Yhdysvaltalaisten havaitessa antennilaitteiston he totesivat, ettei se toimi, eivätkä ryhtyneet mihinkään jatkotoimenpiteisiin.
GUNMAN-projekti käynnistetään
Tammikuussa 1983 ranskalaisten tiedustelupalvelu kertoi yhdysvaltalaisille, että heidän Moskovan suurlähetystönsä kaukokirjoittimesta oli löydetty Selctric Bugia vastaava laite. Yhdysvaltalaiset uskoivat, että laitteita saattaisi olla heidänkin lähetystössään, ja aloittivat huippusalaisen projektin nimeltään GUNMAN-projekti. NSA johti ja toteutti projektin itse, sillä se ei luottanut Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n tai Yhdysvaltain ulkoministeriön kykyyn suorittaa projektia. NSA:n sisälläkään kaikki eivät tienneet projektista, vaan ainoastaan ne henkilöt, jotka liittyivät suoraan projektiin, tiesivät siitä. Ranskalaisilta saaman vihjeen jälkeen NSA suunnitteli muutaman kuukauden aikana, kuinka he poistaisivat ja korvaisivat kaiken tietojenkäsittelyyn ja televiestintään liittyvän laitteiston. Presidentti Ronald Reagan hyväksyi suunnitelman helmikuussa 1984.
NSA ryhtyi luomaan listaa laitteista, jotka piti tuoda Yhdysvaltoihin tarkastettavaksi. Samaan aikaan ryhdyttiin mahdollisimman nopeasti hankkimaan uusia laitteita, kuitenkaan kiinnittämättä liikaa huomiota. IBM:n toimitusvaikeuksien takia kaikkia haluttuja laitteita ei voitu tarkistaa, sillä IBM pystyi toimittamaan vain 50 uutta kirjoituskonetta, kun taas NSA olisi halunnut korvata ja tutkia 250 konetta. Näin ollen päädyttiin ratkaisuun, jossa tarkastettiin vain ne koneet, joilla käsiteltiin kaikkein salaisinta tietoa.
Koska neuvostoliittolaiset olivat aloittaneet hissin huoltamisen suurlähetystön rakennuksessa, joutuivat yhdysvaltalaiset kantamaan kaiken laitteiston käsin rakennukseen ja sieltä pois; tavaraa kannettiin sisään 10 tonnin verran ja 11 tonnin verran ulos.
Salauslaitteet, joilla muutettiin selkokielinen viesti salatekstiksi, olivat yksi sellaisista tavaroista, joiden käsittely oli etusijalla. Salauslaitteiden piirilevyt otettiin laitteista irti ja ne röntgenkuvattiin, vaikka ajateltiin, että niistä ei todennäköisesti löydykään vakoilulaitteita. Muiden laitteiden tarkastusta varten oli erillinen työskentelyryhmä.
Vauhdittaakseen koneiden käsittelyä ryhmän johtaja Walter Deely lupasi 5000 dollarin palkkion sille, joka löytää ensimmäisenä vakoilulaitteen tarkastettavista koneista. Tämän kunnian sai teknikko Michael Arneson, joka 23.7.1984 havaitsi erään kirjoituskoneen virtakytkimessä poikkeaman, ja päätti röntgenkuvata koko laitteen. Kuvauksissa paljastui, että kirjoituskoneen näppäimistön alueella oli tavallista enemmän elektronisia piirejä, jolloin Arneson tiesi, että hän oli löytänyt vakoilulaitteen. Löydön jälkeen IBM-kirjoituskoneiden tarkastuksesta tuli tärkein tehtävä. Neljäkymmentäneljä Moskovasta tuotua kirjoituskonetta tarkastettiin, ja kuudesta löytyi vakoilulaite. Nämä laitteet poistettiin kirjoituskoneista ja muiden virastojen työntekijöille opetettiin, miten vakoilulaitteita oli mahdollista havaita. Loppujen lopuksi Moskovan suurlähetystöstä löytyi vielä seitsemän vakoilulaitetta lisää ja Leningradin konsulaatista löytyi tällaisia laitteita kolme. Näin yhteensä kuudessatoista kirjoituskoneessa oli ollut vakoilulaite.
Alla on linkkejä, joiden kautta voi tutustua aiheeseen enemmän, esimerkiksi Selectric Bugin hyödyntämään tekniikkaan.