Uudet julkaisut

Ilkka Teerijoen kirja Hämeenlinna vallankumouksen vuosina 1917–1918 on Vuoden kotiseututeos

Anna Kortelainen julkisti voittajan Turun kirjamessuilla 6. lokakuuta

Vuoden kotiseututeokseksi on valittu Ilkka Teerijoen kirjoittama Hämeenlinna vallankumouksen vuosina 1917–1918. Teoksen on kustantanut Hämeenlinna-Seura. Valinnan teki tänä vuonna taidehistorioitsija ja kirjailija Anna Kortelainen viiden finalistiteoksen joukosta.

Vuoden kotiseututeos kertoo maailmanhistorian tapahtumien vyöryämisestä Hämeenlinnaan, sisällissodasta j

Ilkka Teerijoen ja Hämeenlinna-Seuran kirja valittiin Vuoden kotiseututeokseksi 2018

a erityisesti Suomen suurimmasta punavankileiristä, jonka haavat ovat vaikuttaneet suomalaisten elämässä pitkään.

Kortelainen kiittää Teerijokea nasevasta, elävästä ja asiantuntevasta tekstistä.

”Lukijalle hahmottuu vakuuttavasti tapahtumasarja, jossa keväällä 1917 vastarinta näyttäytyy isänmaallisena ja sosiaalisesti palkitsevana toimintana ja seuraavan vuoden puolella jo kapinallisena ja petoksellisena”, Kortelainen toteaa perusteluissaan.

 

Tarkkoja havaintoja ja kiinnostavia faktoja

Teos avartaa käsitystämme siitä, millaisessa kansalaistottelemattomuuden ja radikalisaation ristiaallokossa Hämeenlinnassa näinä vuosina elettiin.

”Teos on täynnä vaikuttavia ihmiskohtaloita, kiinnostavaa konkretiaa ja erikoislaatuisia tilanteita poikkeusolojen arjessa sekä tarkkoja havaintoja siitä, miten pikkukaupungissa taistellaan vallasta ja tulevaisuudesta”, Kortelainen jatkaa.

 

Kaikkiaan 45 teosta kilpaili voitosta

Vuoden kotiseututeos -kilpailuun lähetettiin kaikkiaan 45 teosta eri puolilta Suomea. Raadin puheenjohtajana toimi Kotiseutuliiton hallituksen jäsen Tuula Salo ja jäseninä Kansallisarkisto Oulun johtaja ja Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja P.T. Kuusiluoma.

Palkintoraati valitsi viisi finalistia vertailemalla ehdolla olevien teosten ulkoasua, kuvia, taittoa, viimeistelyä, tekstien loogisuutta sekä miten sisältöaines on valittu ja toimitettu. Valintaan vaikuttaa myös tiedon yleistettävyys sekä se, onko teoksessa vertailutietoa ja miten sisältö sijoitetaan osaksi laajempia historiallisia tapahtumia.

Kotiseutuliitto nimeää vuosittain Vuoden kotiseututeos -raadin, joka valitsee ehdolla olevien teosten joukosta kilpailun finalistit. Lopullisen palkinnonsaajan päättää Kotiseutuliiton nimeämä valitsija. Vuoden kotiseututeos on valittu vuodesta 2009 lähtien.

Anna Kortelaisen perustelut valinnalle

Ilkka Teerijoen teos Hämeenlinna vallankumouksen vuosina 1917‒1918 (Hämeenlinna-Seura ry) on värikäs, ytimekäs ja vaikuttava tutkimus kahden kumouksellisen vuoden tapahtumista suomalaisessa pikkukaupungissa. Edelleen saattaa kuulla hämeenlinnalaisten toteavan kotikaupungistaan, että täällä eletään hiljaista ja rauhallista elämää. Näin sanottiin 1910-luvullakin, kunnes helmi-maaliskuun vallankumous 1917 ulotti vaikutuksensa Hämeenlinnaankin. Seuraavana vuonna kaupungissa alkoi tapahtua ennenkuulumattomia.

Ilkka Teerijoki kirjoittaa nasevasti, elävästi ja asiantuntevasti. Lukijalle hahmottuu vakuuttavasti tapahtumasarja, jossa keväällä 1917 vastarinta näyttäytyy isänmaallisena ja sosiaalisesti palkitsevana toimintana ja seuraavan vuoden puolella jo kapinallisena ja petoksellisena. Kuvaus kansalaistottelemattomuuden ja radikalisaation ristiaallokosta Hämeenlinnassa avartaa käsitystämme näiden vuosien kuohunnasta. Teos on täynnä vaikuttavia ihmiskohtaloita, kiinnostavaa konkretiaa ja erikoislaatuisia tilanteita poikkeusolojen arjessa sekä tarkkoja havaintoja siitä, miten pikkukaupungissa taistellaan vallasta ja tulevaisuudesta.

Teerijoki käy pelottomasti läpi myös Hämeenlinnan vankileirihelvetin olosuhteita ja tapahtumia. Viettämäämme muistovuotta ajatellen on myös erityisen ansiokasta, että Teerijoki kuvaa teoksen lopussa myös ensimmäisiä toipumisen oireita ja viittaa tuleviin vuosiin ja vuosikymmeniin, jotka eivät kyenneet unohtamaan traumaattisia vaiheita, tapahtumia ja tekoja.

Lisätietoja kilpailusta ja aiemmat voittajat

Vuoden kotiseututeos

Uutinen julkistamistilaisuudesta

Anna Kortelainen julkistaa Vuoden kotiseututeoksen ensi lauantaina 6. lokakuuta Turun kirjamessuilla

 

Painokelpoinen kansikuva Vuoden kotiseututeoksesta:

Hämeenlinna vallankumouksen vuosina 1917–1918. Teerijoki Ilkka, Hämeenlinna-seura ry 2017. Kuva kannesta: www.flickr.com/photos/kotiseutuliitto/31198446708/in/album-72157692773576205

 

Anna-Maija Halme

Suomen Kotiseutuliitto

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *