Kaasuase on jälleen noussut voimakkaasti esille Britanniassa kaasulla tehdyn murhayrityksen jälkeen. Syyrian sodassa on 2010-luvulla raportoitu useista kaasuiskuista kapinallisia vastaan. Britannialla ja Venäjällä on paljon myös paljon vanhempia kokemuksia kaasuaseista. Ensimmäisen kerran niitä ehdotettiin käytettäväksi Krimin sodan aikana 1850-luvulla ja Syyriassakin on ikivanhoja kokemuksia kaasusodankäynnistä.

Kaasua ja muita kemiallisia aseita kokeiltiin ja käytettiin jonkin verran myös ennen niiden laajamittaisempaa käyttöä ensimmäisessä maailmansodassa. Kiinasta on esimerkkejä jo 1000-luvulta eaa. ja myös Sun Tzu puhuu tulen hallitusta käytöstä teoksessaan Sodankäynnin taito 500-luvulla eaa. Antiikin ajoilta on joitakin mainintoja esimerkiksi persialaissotien ajalta 400 luvulta eaa. kun spartalaiset yrittivät savustaa ateenalaisia polttamalla kaupungin muurien lähellä puun, pien ja rikin yhdistelmää.

Kemialliset aseet eivät ole nyt ensimmäistä kertaa käytössä Syyriassakaan. Persialaiset käyttivät kaasua puolustautuessaan roomalaisia vastaan Syyriassa Dura-Europosin kaupungin piirityksen aikana 200-luvulla.

Leonardo da Vinci kaavaili heittokoneilla ammuttavia myrkkysäiliöitä 1500-luvulla ja  1600-luvulla käytettiin monenlaisia ammuksia piiritystilanteissa kun yritettiin sytyttää tulipaloja piiritetyissä kaupungeissa. Ghroningenin kaupungin piirityksessä Hollannissa yritettiin myrkyttää ihmisiä 1670-luvulla täyttämällä räjähteitä myrkkykoisolla eli belladonnalla (Atropa belladonna).

Britit, Venäjä ja kaasuaseen puolustus

Kaasuase on liittynyt Britannian ja Venäjän suhteisiin aiemminkin. Modernina aikana ajatuksen kaasun käytöstä sodassa toi ensimmäisenä esille Lyon Playfair 1854 ehdottaessaan Krimin sodan aikaan Venäjän laivojen ampumista kakodyylioksidilla täytetyillä kranaateilla Sevastopolin piirityksen yhteydessä.

Ehdotusta vastustettiin Britannian sodanjohdossa, koska sitä pidettiin yhtä huonona sodankäynnin muotona kuin vihollisten kaivojen myrkyttämistä. Playfairin vastausta käytettiin sittemmin monesti argumenttina 1900-luvulla puolustettaessa kaasuaseen käyttöä:

”Tässä vastauksessa ei ole mitään järkeä. Laillisena sodankäynnin muotona pidetään sitä, että täytetään ammuksia sulavalla metallilla, joka hajoaa vihollisten joukkoon aiheuttaen mitä kauhistuttavimpia kuolemia. On käsittämätöntä miksi myrkyllisen höyryn käyttö, joka tappaisi miehiä kivuttomasti, katsotaan laittomaksi sotimisen tavaksi. Sota on tuhoamista ja mitä enemmän saadaan aikaan tuhoa vähemmällä kärsimyksellä sen nopeammin tämä barbaarinen metodi kansallisten oikeuksien puolustamiseksi loppuu. Kemiaa tullaan epäilemättä käyttämään aikanaan hyväksi vähentämään paitsi taistelijoiden, myös kuolemaan tuomittujen rikollisten kärsimyksiä.”

Britit käyttivät kaasua Venäjällä bolsevikkeja vastaan Murmanskin ja Arkangelin alueella, vilpittömän kaasuaseen ystävän Winston Churchillin toimiessa Britannian sotaministerinä (1919-1921). Britit pudottivat kaasua lentokoneesta useisiin alueen kyliin. Churchill olisi halunnut käyttää sitä myös Intiassa, muttei saanut harmikseen siihen lupaa. Churchill perusteli kaasun käyttöä Lyon Playfairin argumenteilla, joihin hän palasi vielä uudestaan myös 1944:

”Kaasuaseen käytön vastustaminen Intiassa alkuasukkaita vastaan ei ole järkevää. Kaasu on paljon armeliaampi ase kuin räjähtävät kranaatit, ja se saa vihollisen taipumaan vähemmällä henkien menetyksellä kuin mikään muu pakottava voima sodassa”

Kaasuase massakäytössä

Vaikka Haagin sopimuksissa 1899 ja 1907 kaasuaseiden käyttö kiellettiin, sitä käytettiin silti massiivisesti ensimmäisessä maailmansodassa. Teollistumisen ja kemianteollisuuden ripeän kehityksen myötä tehokkaita kaasuja pystyttiin valmistamaan halvalla ja paljon. Ensin ranskalaiset kokeilivat rintamalla kyynelkaasua ja sitten saksalaiset aloittivat tappavien myrkkykaasujen käytön brittejä vastaan, mutta myös britit käyttivät kaasukranaatteja saksalaisia vastaan Euroopassa ja myöskin ottomaaneja vastaan Palestiinan Gazassa huhtikuussa 1917. Yhdysvallat käytti kaasua saksalaisia vastaan ja Itävalta italialaisia vastaan.

Britit suunnittelivat kaasun käyttöä myös arabeja ja kurdeja vastaan Irakissa 1920-luvun alussa, mutta vaikka alueella oli kemiallisia aseita, yksiselitteistä näyttöä aseen käytöstä ei kuitenkaan ole. Churchillin mielestä kaasua olisi hyvin voinut käyttää:

“niskoittelevia arabeja vastaan kokeiluluonteisesti”

Churchill kannatti kaasun käyttöä:

”kannatan voimakkaasti myrkkykaasujen käyttöä sivistymättömiä heimoja vastaan”

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kielto käyttää kaasuaseita uudistettiin Geneven sopimuksessa 1925. Sopimuksen allekirjoittivat ja ratifioivat lähes kaikki maat , mutta kaasua käytettiin silti kuitenkin lukuisissa paikoissa.

Bolsevikit ja kaasu

Bolsevikit käyttivät kaasuasetta tuhotakseen neuvostovaltaa vastaan nousseen talonpoikaiskapinan Tambovin alueella 1920-1921. Puna-armeijan komentajan Mihail Tuhatševskin allekirjoittamassa määräyksessä 12.6.1921 käskettiin:

”Metsä jossa rosvojoukot piileksivät pitää puhdistaa myrkkykaasulla. Tämä pitää laskea tarkkaan ja huolellisesti siten, että kaasu tunkeutuu metsään ja tappaa kaikki siellä piileskelevät”.

1930-luvulla kaasua italialaiset käyttivät kaasuasetta valloittaessaan Abessinian (Etiopian) 1935-1936, siitäkin huolimatta, että Italia oli allekirjoittanut Geneven sopimuksen. Italialaiset olivat varastoineet myrkkykaasuja Itä-Afrikkaan jo 10 vuotta ennen sotaa ja niinpä Italian armeija käytti Benito Mussolinin antamalla luvalla 300-500 tonnia sinappikaasua Etiopian sotaretkellä, jossa sitä pudotettiin lentokoneista ja ammuttiin tykistökranaateilla.

Venäläiset käyttivät kaasua myös vähän epävirallisemmassa sotatoimessa Kiinassa 1930-luvulla kun NKVD:n joukot hyökkäsivät Xinjiangin vuonna 1934 tukeakseen neuvostomielistä Sheng Shicaita. Hyökkäyksen yhteydessä neuvostojoukot käyttivät apunaan sinappikaasua Tutung-joen taistelussa.

Japanin kemiallinen ja biologinen sodankäynti

Japani käytti ensimmäisen kerran kemiallisia aseita Aasiassa pudottamalla sinappikaasupommeja Mushaan tukahduttaessaan Taiwanin alkuperäisväestön kapinan 1930. Japanilaiset käyttivät kaasua Kiinassa useissakin paikoissa esimerkiksi Changdenin taistelussa 1943.

Japanilaisten väitetään myös kokeilleen paiseruton levittämistä Kiinassa vuonna 1940 pudottamalla vehnäjauhoihin sekoitettuja paiseruttoa kantavia kirppuja Ningboon Shanghain eteläpuolelle. Japanilaisilla oli pahamainen kemiallisia ja biologisia aseita tutkinut osasto yksikkö 731, joka teki julmia ihmiskokeita kemiallisilla ja bakterologisilla aseilla.

Kaasuase ja hevoset toisen maailmansodan aikana

Kaasua ei käytetty taistelutoiminnassa toisen maailmansodan aikana juuri lainkaan. Eräiden tietojen mukaan saksalaiset olisivat pudottaneet vahingossa Varsovaan muutaman rikki-sinappikaasu pommin syyskuun alussa 1939. Erilaisia suunnitelmia kyllä oli olemassa, samoin varastoissa oli kaasuja ja niiden kehittämistä jatkettiin. Sodan alkupuolella briteillä oli suunnitelma sinappikaasun levittämiseksi rannikolle, mikäli saksalaiset olisivat nousseet maihin 1940.

Kaasun käyttöä valmisteltiin myös Normandian maihinnousun yhteydessä, jos saksalaiset olisivat ensin käyttäneet kaasua. Herman Göringin mukaan Saksa pidättyi kaasun käytöstä Normandian maihinnousun aikana mm siksi, että merkittävä osa Saksan kuljetuskalustosta oli hevosvetoista polttoainepulan vuoksi, eikä hevosia olisi onnistuttu riittävän hyvin suojelemaan taistelukaasuilta, hevosten kaasunaamarit eivät vain toimineet. Göringin mukaan Saksa olisi voitu voittaa helposti jos kaasua olisi käytetty hevosia vastaan, ei sotilaita.

Liittoutuneilla oli suunnitelmia pommittaa Saksan kaupunkeja kaasupommeilla, mutta suunnitelmaa ei koskaan toteutettu. Jälleen kerran Winston Chucrhill oli salaisena pidetyn ehdotuksen takana. Kaasun ohella hän pohti myös pernaruton levittämistä Saksaan.

Saksalaiset käyttivät kaasua tuhoamisleireissään ja heillä oli varastoituna taistelukaasuja kuten vuonna 1937 kehitettyä tabunia sekä IG-Farbenin 1943 kehittämää moninkertaisesti myrkyllisempää sariinia, jota on todistettavasti käytetty Syyriassa 2010-luvulla. Näitä kaasuja valmistettiin Dyhernfurthissa, jossa kaasuja myös testattiin vangeilla. Sodan lopussa kaasuja oli valmiina lentopommeissa ja tykistökranaateissa, mutta niitä ei kuitenkaan koskaan käytetty. Erääksi syyksi siihen, että Saksa ei käyttänyt taistelukentillä kaasua on arveltu sitä, että Adof Hitler olisi ensimmäisen maailmansodan aikana joutunut kaasuhyökkäyksen uhriksi ja siksi vieroksunut kaasuasetta.

Toisen maailmansodan jälkeen

Toisen maailmansodan jälkeen kaasujen kehittämistä jatkettiin niin Yhdysvalloissa, Britanniassa kuin Neuvostoliitossakin. Niitä ei kuitenkaan yksittäisiä kohteita lukuun ottamatta käytetty laajamittaisemmin ennen kuin vasta 1980-luvulla Irakin-Iranin sodassa (1980-1988) jolloin Irak käytti Irania vastaan kaasuja. Ainakin 20 000 iranilaista tapettiin hermokaasulla ja 100 000 sotilasta sai vammoja sinappikaasusta.

Saddam Husseinin Irak käytti kaasuja myös omaa väestöään vastaan. Halabjan kurdisiviilejä sai surmansa 3200-5000. Etelä-Irakin kapina-alueita vastaan tehtiin myös kaasuhyökkäys vuonna 1991, kuolonuhreista ei ole tarkempia tietoja.

Bashar al Asssadin hallitsemassa Syyriassa sariinia, kloorikaasua sekä rikki-sinappikaasua on käytetty 2010-luvulla useita kertoja, viimeksi ilmeisesti 7.4.2018.