Musiikki ja konserttitoiminta ovat keinoja ottaa kantaa ajankohtaiseen politiikkaan tai yleisesti yhteiskuntaan. Taide onkin yksi merkittävä tapa kommentoida yhteiskuntaa sekä esittää poliittisia kannanottoja. Kannanotot ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen eivät välttämättä avaudu helposti, kun tarkastellaan menneisyyden kulttuuritoimintaa. Turussa 1700- ja 1800 -lukujen vaihteessa vastaavanlaista vaikuttamista harjoitti Turun Soitannollinen Seura.
Kulttuuritoiminnalla on ollut tärkeä rooli kaikille yhteisen julkisuuden muodostumisessa. Varhaismodernia julkisuutta voidaan kuvata saksalaisen sosiologi Jürgen Habermasin mukaan porvarilliseksi julkisuudeksi, jolla Habermas kuvasi 1600-luvun lopulta alkanutta aiempaa avoimemman keskustelukulttuurin muotoutumista. Porvarillisessa julkisuudessa eri sosiaalisista taustoista tulleet ihmiset olivat aiempaa enemmän kanssakäymisissä toistensa kanssa, esimerkiksi kokoontumalla salonkeihin, kahvihuoneisiin tai konsertteihin. Näissä kohtaamispaikoissa käytiin keskusteluja yhteiskunnasta, kulttuurista ja politiikasta, ja samaa keskustelua käytiin myös sanomalehtien välityksellä.
Porvarillisen julkisuuden piirissä käyty keskustelu synnytti yleisen mielipiteen, joka sai 1600- ja 1700-lukujen aikana poliittista painoarvoa. Yhteiskunnalliset vaikuttamismahdollisuudet laajenivat poliittisten instituutioiden ulkopuolelle, ja siten laajempi osa ihmisiä kykeni vaikuttamaan yhteiskuntaan. Porvarillinen julkisuus ei silti koskettanut varhaismodernina aikana kaikkia, vaan kyse oli erityisesti vaurastuneen porvariston pyrkimyksestä saavuttaa laajempaa yhteiskunnallista merkitystä. Esimerkiksi Ruotsissa porvarillisen julkisuuden toimijat olivat pääasiassa aatelista, papistosta ja porvaristosta, sekä yliopistoihmisistä, virkamiehistä ja niin kutsuttujen vapaiden ammattien harjoittajista koostunutta säätyläistöä.
Porvarillinen julkisuus ei muodostunut useimmissa Euroopan kaupungeissa olemassa olleiden rakenteiden ympärille, vaan julkisuutta rakennettiin eri keinoin. Eurooppalaisittain oli yleistä, että eri tarkoituksia varten perustetut porvarillisen yhdistykset osallistuivat julkisuuden rakentamiseen. Yksi esimerkki tällaisesta yhdistyksestä on Turussa 24.1.1790 perustettu Turun Soitannollinen Seura (ruotsiksi Musikaliska Sällskapet i Åbo), jonka ensimmäinen aktiivinen toimintakausi ajoittuu vuosille 1790–1808. Seura loi Turkuun säännöllisen julkisen konserttitoiminnan, johon mukaan pääseminen edellytti liittymistä seuran jäseneksi. Seuran jäsenistöön kuului pääasiassa kaupungin säätyläisiä, kuten Turun akatemian professoreita, korkea-arvoisia viranhaltijoita tai varakkaita kauppiaita, mutta jäseninä oli myös käsityöläisiä kuten nahkureita, tai alemman tason virkailijoita kuten tullivirkailijoita. Siinä missä aiemmin konserttitoiminta oli ollut osa hovin ja ylhäisaatelin elämäntapaa, kosketti Turun Soitannollisen Seuran konsertit huomattavasti laajempaa osaa ihmisiä.
Turun Soitannollinen Seura poliittisena toimijana
Vielä pitkälle 1900-lukua historiantutkimuksessa ei ajateltu Turun Soitannollisen Seuran kaltaisten yhdistysten limittyneen juuri millään tavalla politiikkaan tai yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Konserttitoiminnan organisoinnin motiivina nähtiin olleen ainoastaan organisoijien ja yleisön kiinnostus musiikkia kohtaan. Turun Soitannollinen Seura osallistui toiminnallaan kuitenkin porvarillisen julkisuuden rakentamiseen, ja toiminnassaan se pyrki vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen. Esimerkiksi seuran perustamisajankohdalla on vahvaa symboliikkaa tuen osoittamiseksi Ruotsin kuningas Kustaa III:lle, sillä seura perustettiin kuninkaan syntymäpäivänä, kesken Ruotsin ja Venäjän välillä käydyn Kustaa III:n sodan. Seuran perustaminen limittyy osaksi sota-ajan politiikkaa myös siksi, että seuran perustamisen aikoihin käytiin Anjalan liittona tunnettuun, vuonna 1788 puhjenneeseen ruotsalaisten upseerien kapinaan kuuluneiden henkilöiden oikeudenkäyntejä.
Yksi keskeinen tekijä, jolla Turun Soitannollinen Seura välitti yhteiskunnallisia viestejä, oli hyväntekeväisyyskonsertit. Yhteisen hyvän edistäminen hyväntekeväisyyskonserttien avulla oli 1700-luvun Euroopassa yleistä. Tämän ilmiön tavan taustalla vaikutti ranskalaisten valistusfilosofien muovailemat ajatukset hyväntekeväisyydestä (ranskaksi bienfaisance), joka tarkoitti yleisen hyvinvoinnin lisäämistä yhteiskunnassa. Käsitteenä se limittyi yhteen toisen valistuskäsitteen, eli inhimillisyyden (ranskaksi humanité) kanssa. Inhimillisyys kuvasi jokaisen ihmisen kuulumista ihmiskuntaan, mutta myös yksilön ihmiskuntaa ja sen jäseniä kohtaan tuntemaa myötätuntoa. Valistusajattelussa hyväntekeväisyys ei siten ollut ainoastaan köyhäinhoitoa, vaan yleisemmin ihmisten hyvinvointia edistäviä toimia. Esimerkiksi seurallisuus tulkittiin hyvän tekemiseksi, sillä seurallisuuden avulla kyettiin lisäämään ihmisten sosiaalista hyvinvointia.
Vuonna 1791 hyväksytyissä seuran säännöissä säädettiin seuran hyväntekeväisyyskonserteista. Sääntöjen mukaan seuran tuli järjestää vähintään kerran vuodessa konsertti, jonka tuloilla autettiin kaupungin köyhiä tai muita puutteenalaisia. Seuran ensimmäisen toimintakauden aikana 1790-1808 seura järjestikin lähes vuosittain konsertin kaupungin köyhien säätyläisten avuksi. Sääntöjä tulkittiin siis siten, että niiden mukaan seuran ja konserttien yleisön tuli auttaa säätyläisköyhiä.
Säätyläisköyhille järjestettyjen konserttien osalta on säilynyt listoja, joihin on listattu apua saaneet henkilöt. Valtaosa autetuista oli naisia. Osassa listoja mainitaan myös apua saaneiden ammatit tai arvonimet, naisten tapauksessa heidän miestensä ammatit. Näiden listojen avulla voidaankin osoittaa, että autettujen sosiaalinen jakauma vastaa pitkälti seuran jäsenistön sosiaalista jakaumaa, sillä konserttien avulla autettiin ihmisiä vapaaherrattarista ja kapteeneista välskäreihin ja tullikirjureihin. Seuran lehdissä jakamissa konsertti-ilmoituksissa näistä ihmisistä puhuttiin ”parempisäätyisinä köyhinä” (fattiga af bättre stånd), eikä henkilöitä tai heidän titteleitään eritelty. Seura halusi julkisuudessa siis välittää kuvaa säätyläisten sisällä vallitsevasta tasa-arvoisemmasta yhteiskunnallisesta asemasta. Siten seuran toiminta muistuttaa valistushenkistä seurallisuutta, jossa arjessa vallinneet hierarkiat pyrittiin jättämään toissijaisiksi ja korostettiin tasa-arvoista asemaa. Konserttien avulla autetut köyhät säätyläiset olivat julkisuudessa autettuja ”parempisäätyisiä”, eivätkä esimerkiksi vapaaherroja tai värjäreitä.
Turun Soitannollinen Seura on nähty aiemmassa tutkimuksessa pääasiassa paikallisena, Turussa vaikuttavana toimijana, mutta toiminnassaan seura pyrki valtakunnalliseen nähtävyyteen. Seura järjesti konsertteja eri kriisien uhrien avuksi, ensimmäisellä toimintakaudellaan pääasiassa kaupunkitulipalojen uhreille, kuten Kalmarin palaessa vuonna 1800 tai Porin vuonna 1801. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen kannalta näissä konserteissa oli merkittävää se, että seura korosti omaa ja konserttiensa yleisön roolia inhimillistä hätää valtakunnallisesti lieventävänä tekijänä. Konsertit osoittivat, että porvarillisessa julkisuudessa toiminut porvarillinen yleisö oli merkittävä yhteiskunnallinen toimija. Taiteen rahoittaminen oli Euroopassa ollut perinteisesti hoveille keino osoittaa omaa mahtiaan, mutta hyväntekeväisyyskonsertit näyttäytyivät porvarilliselle yleisölle keinona edistää koko valtakunnan yhteistä hyvää ja siten korostaa omaa yhteiskunnallista rooliaan. Kriisien uhrien avuksi järjestetyt konsertit ilmentävät hyvin sitä, miten porvarillisessa julkisuudessa yhteiskuntaan vaikuttaminen ilmeni poliittisten instituutioiden ulkopuolella.
Yhteisen hyvän edistäminen näkyi Turun Soitannollisen Seuran konserttitoiminnassa myös siten, että seura järjesti konsertteja muusikoiden hyväksi. Seura järjesti säännöllisesti konsertteja orkesterinsa johtaja Eric Ferlingin hyväksi, mutta myös muille Turussa vaikuttaneille ja kaupungissa vierailleille muusikoille. Tällaisia konsertteja ei sikäli pidettäisi nykyajattelussa hyväntekeväisyytenä, mutta aikansa hyväntekeväisyyskäsitysten mukaan muusikoiden tukeminen oli yhteisen hyvän edistämistä, ainakin porvarillisen yleisön mielestä. Muusikot toimivat välineenä, jolla porvarillinen yleisö saattoi osoittaa omaa merkitystään kulttuuritoiminnan rahoittajana hovien sijaan. Lisäksi konsertit olivat yhteisöllisiä tapahtumia, joissa muusikot ja yleisö saattoivat solmia keskinäisiä verkostojaan, minkä vuoksi konserttitoiminta edisti yleisön ja muusikoiden sosiaalista hyvinvointia. Näissä konserteissa hyväntekeväisyys ei siis ollut nykykäsityksen mukaista köyhien auttamista, vaan enemmänkin sosiaalisen ja yhteiskunnallisen aseman muodostamista, ja siten säätyläisten yhteistä hyvää edistävää toimintaa.
Kulttuuritoiminnan avulla välitetään viestejä nykyäänkin
Turun Soitannollisen Seuran ja sen järjestämien hyväntekeväisyyskonserttien tutkiminen auttaa meitä hahmottamaan, miten julkinen konserttitoiminta ja politiikka ovat olleet menneisyydessä kietoutuneita toisiinsa. Hyväntekeväisyyskonserttien tutkiminen auttaa lisäksi ymmärtämään sitä, millaisia viestejä hyväntekeväisyystoiminnalla edelleen halutaan välittää. Menneisyyden konserttitoiminnan poliittisuus avautuu, kun konsertteja tarkastellaan kriittisesti ja monesta eri näkökulmasta. Tällainen kriittinen tarkastelu on tärkeää myös nykyajan kulttuuritoiminnan ja hyväntekeväisyyden tarkastelussa, sillä varsinkin hyväntekeväisyystoimintaan liittyy yleensä vähintään rivien väliin piilotettu viesti.
Keväällä 2022 eri puolilla läntistä maailmaa järjestettiin hyväntekeväisyyskonsertteja Ukrainan hyväksi. Näiden konserttien avulla autettiin ukrainalaisia, mutta samalla välitettiin poliittinen viesti siitä, että länsivaltiot seisovat yhdessä Ukrainan takana ja laskevat Ukrainan osaksi omaa yhteisöään, siinä missä Venäjän hyökkäys tuomittiin ja Venäjä suljettiin yhteisön ulkopuolelle. Kulttuuri oli siksi keino kommentoida yhteiskuntaa ja esittää poliittinen kannanotto. Ukrainan avuksi järjestettyjen konserttien poliittisuus on tietenkin hyvin ilmeinen, mutta kulttuurilla ja hyväntekeväisyydellä on usein vähintään rivien väliin kätkeytynyt yhteiskunnallinen viesti. Siksi on tärkeää, että tunnemme hyvin eri aikakausien kulttuurihistoriaa, jotta voimme ymmärtää viestejä, joita nyky-yhteiskunnassakin kulttuurin avulla välitetään.
***
Teksti perustuu kirjoittajan pro gradu-tutkielmaan, joka käsittelee Turun Soitannollisen Seuran hyväntekeväisyyskonsertteja vuosina 1790–1808.