Palkinnot

OKM:n Lapsenpäivä-palkinto Sagalundin lastentoiminnalle

Sagalundin museosäätiölle ja lastenkulttuurikeskukselle myönnettiin Opetus- ja kulttuuriministeriön 10 000 euron Lapsenpäivä-palkinto lastenkulttuuritoiminnasta. Palkinnon jakoi tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen Säätytalolla 18.11.2021 ja sen vastaanottivat museonjohtaja John Björkman sekä lastenkulttuurikoordinaattori Kristiina Tiainen.

Palkintoa perustellaan seuraavasti:

Sagalund edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita kulttuuriperintö- ja ympäristökasvatuksellaan. Kulttuuriperintö ja ympäristö yhdistyvät muun muassa koulukasvimaatoiminnassa, jota keskus on vienyt myös Fiskarsin, Paraisten ja Salon kouluihin.

Lastenkulttuurikeskus pyrkii luomaan jaettavia ja käyttövalmiita toimintamalleja sekä edistämään oma-aloitteista kiinnostusta tiedonhankintaan. Keskus työllistää perinnetekniikoiden taitajia ja käsityöläisiä, ylläpitää perinteisten käsityötaitojen tuntemusta ja välittää taitoja kiinnostavasti nuorille sukupolville. Keskuksen mukaan taitojen oppiminen kasvattaa lapsen luottamusta kykyihinsä ja kannustaa itsensä kehittämiseen.

Palkinto on erittäin pitkäaikaisen lastentoimintaan panostamisen tulos, katsoo museonjohtaja John Björkman. Lapsille suunnattu toiminta on ollut Sagalundin kehittämisen kärjessä pitkään, ja palkinto kuuluu kaikille, jotka ovat olleet vuosien saatossa mukana sen kehittämisessä.

Lähde: OKM:n tiedote 18.11.2021

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *