Suomen hakeutuminen Natoon on johdonmukainen ja oikeutettu seuraus Venäjän Ukrainaa kohtaan suuntaamista brutaaleista sotatoimista. Jonain päivänä Ukrainan sota ohi, presidentti Putinkin hallitsee vain aikansa. Suomen ja Venäjän välille ehti muodostua ennen sotaa tiiviit taloudelliset, kulttuuriset ja sosiaaliset siteet. Natoon turvaamme, mutta Paasikivenkin opit kannattaa pitää mielessä.
Juho Kusti Paasikivi tunnetaan suomalaisen realistisen idänpolitiikan ”isänä”. Tämä ei ollut sattumaa, sillä Venäjä ja venäläisyys oli Paasikivelle vahva kiinnostuksen kohde. Paasikivi tunnetaan oikeustieteen tohtorina ja pankkimiehenä. Harvempi muistaa, että hän suoritti ensimmäisen kandidaattitutkintonsa Helsingissä venäjän kielestä ja historiasta. Paasikivi ymmärsi Venäjää tavalla, jota ei aina hyväksytty Suomessa. Vuonna 1904 Eugen Schauman surmasi kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin. Kansa piti ampujaa sankarina, Paasikivi nimitti tapahtumaa ”inhoittavaksi ja törkeäksi rikokseksi”. Jatkosodan aikana valtioneuvos Paasikivi oli poissa päivänpolitiikasta toimien luottamustehtävissä ja muistelmiensa kirjoittajana. Hän osoitti tyytymättömyytensä Suomen sota-ajan politiikkaan sangen kulmikkaasti kirjoittamalla elokuussa 1944 päiväkirjaansa mm.:
”Suomen ulkopoliittinen probleemi on Venäjä ja suhteemme siihen. Kaikki muut ovat ulkopoliittisesti toisarvoisia. Konflikteja on vältettävä. Suomen on kartettava Venäjän-vastaista politiikkaa. Tähän on pyrittävä, huolimatta pettymyksistä, joita olemme saaneet ja saamme kokea”.
Syyskuussa 1944 pian välirauhan solmimisen jälkeen Paasikiven usko suomalaisiin poliitikkoihin oli koetuksella:
”Meillä ei ole poliittista älyä, ja sitä tarvitsisimme paljon enemmän kuin useat muut maat, koska meidän asemamme on niin vaikea. Mutta poliittisesti olemme vähälahjaista kansaa”.
Paasikiven ja myöhemmin Urho Kekkosen idänpolitiikka iskostui suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin. Vuodesta 1958 alkaen Suomeen perustettiin Paasikivi-seuroja, joiden keskeinen tavoite oli edistää Suomen ja Neuvostoliiton poliittisia ja taloudellisia suhteita. Tällä hetkellä Suomessa on 16 Paasikivi-Seuraa. Turkuun sellainen perustettiin vuonna 1965. Seurojen poliittinen tasapaino oli tarkkaan harkittu, samoin kokousesitelmissä keskityttiin hyvien naapuruussuhteiden korostamiseen. Ajat muuttuvat: Neuvostoliitto on menneisyyttä ja sen myötä Paasikivi-seurojen alkuperäinen tarkoitus on muuttunut. Tänä päivänä Paasikivi-seurat ovat aktiivisia yhteisöjä, jotka ovat avoimia kaikelle kansalle ja kaikille rakentaville ulko- ja turvallisuuspoliittisille ajatuksille.
Suomen hakeutuminen vuonna 1949 perustettuun Pohjois-Atlantin puolustusliittoon Natoon on johdonmukainen ja oikeutettu seuraus Venäjän Ukrainaa kohtaan suuntaamista brutaaleista sotatoimista. Jos Paasikivi eläisi, hän todennäköisesti ei olisi täysin yllättynyt Venäjän aggressiosta. Päiväkirjaansa hän kirjoitti maailmansodan lopun häämöttäessä 19.2.1943:
”Neuvosto-Venäjä on suurvalta. Se on suurvalta kuten muut suurvallat. Pääasiallisesti ja pohjaltaan samanlainen. Menettelyissään myös samanlainen. Suurvaltojen väkivaltametodi on sama kaikissa. Sodilla ja väkivallalla tahtovat laajentaa.”
Naton tehtävänä on puolustaa jäsenmaata sen joutuessa ulkopuolisen aggression kohteeksi. Venäjä on ja pysyy Suomen rajanaapurina. Maassamme asuu 87 000 venäjänkielistä. Heistä yli kolmannes on kaksoiskansalaisia. Viime aikoina ’ryssittely’ on levinnyt sosiaalisessa mediassa, onpas nimittely löytänyt tiensä jo suurimman iltapäivälehtemme tekstiinkin (IS 27.2.2022).
Virossa on reilusti yli 300 000 venäjänkielistä. Maassa tehdyn tutkimuksen mukaan heistä vain noin 10 % kannattaa presidentti Putinin sotapolitiikkaa. Vastaavaa ei ole selvitetty Suomessa, mutta luku koskenee maatammekin. Täällä asuville venäjänkielisille Suomi on heidän uusi kotimaansa.
Kaikessa ei Paasikivikään osunut oikeaan moittiessaan maamme poliitikkoja. Nato-asian edistäminen on Suomessa osoittanut presidentti Sauli Niinistön, pääministeri Sanna Marinin johtaman hallituksen sekä eduskunnan toimineen yksituumaisesti ja taitavasti: maan oma turvallisuus on taattava, mutta myös naapuri on huomioitava. Saman kiteytti erinomaisesti aikanaan presidentti Mauno Koivisto muistellessaan, että
”aseiden vaiettua syyskuun alussa 1944 nousin juoksuhaudan reunalle. Siinä puhdistaessani pikakivääriäni ajattelin, että täytyy olla toinenkin, rauhanomaisempi tapa tulla naapurin kanssa toimeen.”
Jonain päivänä Ukrainan sota ohi, presidentti Putinkin hallitsee vain aikansa. Suomen ja Venäjän välille on ehtinyt muodostua ennen sotaa tiiviit taloudelliset, kulttuuriset ja sosiaaliset siteet. Natoon turvaamme, mutta Paasikivenkin opit kannattaa pitää mielessä. Hyvässä ja pahassa.
Erinomaisia ajatuksia. Ajassa on elettävä, mutta mietittävä koko ajan myös tulevaa. Uutta Paasikiven aikaan on Euroopan unioni, Pohjolan yhtenäisyys ensi kerran sitten Kalmarin unionin ja erityisesti Suomen ja Ruotsin tosiasiallinen puolustusliitto.