Suomen Sotahistoriallisen Seuran ja Sotamuseon julkaisemat Sotahistorialliset aikakauskirjat vuosilta 2011-2019 ovat nyt vapaasti saatavilla seuran sivuilla.
Edellisessä, vuoden 2019 numerossa, käsiteltiin esimerkiksi autonomian sotilaallista ulottuvuutta, talvisodan virolaisia vapaaehtoisia, Englannin kanaalin alueen sotahistoriaa sekä monia muita aiheita.
Vuoden 2020 aikakauskirja ilmestyy joulukuussa.
***
SSHS:n tärkeimpänä päämääränä on aatteellisesti ja taloudellisesti tukea sotahistoriallista tutkimustyötä ja harrastusta. Seura järjestää esitelmätilaisuuksia, seminaareja, sotahistoriallisia retkiä ja harjoittaa julkaisutoimintaa. Seuraan kuuluu henkilöitä ja oikeuskelpoisia yhteisöjä, joita kiinnostaa Suomen sotahistoriallisten muistojen tallentaminen ja vaaliminen. Seura perustettiin vuonna 1944 Sotamuseon kannatusyhdistykseksi.
Suomen Sotahistoriallinen Seura on Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsenseura.